Browsing by Author "Edgren, Ida"

Tutkielmani käsittelee videopelien potentiaalia arkeologisen tiedon välittäjinä, sekä tapana esittää ja esitellä muinaisuutta. Pyrin työssäni lähestyttävyyteen myös sellaisille lukijoille, jotka eivät ole aiemmin tutustuneet pelitutkimukseen tai pelien historialliseen ja arkeologiseen tarkasteluun. Tuon esille menneisyyden julkisen käytön realiteetteja, ja kuvailen, miten videopelien esitys menneestä eroaa muista medioista, erityisesti kirjallisuudesta ja elokuvista. Sivuan opetuspelien ja kaupallisten pelien eroja, ja perustelen, miksi juuri kaupallisten pelien tutkimus on hedelmällistä ja tärkeää myös arkeologisesta näkökulmasta. Teoreettinen tausta työlleni muodostuu pelitutkimuksesta, erityisesti historiallisesta pelitutkimuksesta, narratologiasta, sekä arkeopelaamisesta. Työni avainlähteet ovat Reinhardin Archaeogaming: an introduction to archaeology in and of video games (2018), Molin, Ariese-Vandemeulebroucken, Boomin ja Politopouloksen toimittama The interactive past: archaeology, heritage & video games (2017) sekä Chapmanin Digital games as history: how videogames represent the past and offer access to historical practice (2016). Tutkielman rungon muodostaa kahden pelin – The Mooseman (2017) ja UnReal World (1992–2023) – tarkastelu narratiivien, pelattavuuden, sekä muinaisuuden näkökulmasta. Molemmissa peleissä suomalais-ugrilainen kulttuuri on etualalla, ja siihen liittyvä muinaisuus on osa pelin mainontaa. The Mooseman nojaa suomalais-ugrilaiseen mytologiaan, UnReal World esitykseen rautakaudesta fantasiamaailmassa, joka omaa voimakkaita viittauksia suomalaiseen kulttuuripiiriin. Näiden pelien kautta pyrin näyttämään tapoja, joilla pelit paitsi käyttävät muinaisuutta aineistona ja inspiraationa, myös miten pelien narratiivit ja pelilliset ominaisuudet voivat ohjata pelaajan kokemusta muinaisuudesta. The Mooseman ja UnReal World toimivat astinlautoina pohdiskelevampaan osioon kulttuuriperinnön käytöstä videopeleissä, ja sen mahdollisista eduista ja ongelmista. Tuon esille tapoja, joilla videopelit voisivat edistää tietyn kulttuurin tuntemusta, ja videopelien vahvuuksista kulttuurioppaina ja virtuaalisina matkakohteina. Kuvailen, miten videopelien interaktiivisuus ja kyky antaa kokijalleen ääni tekevät niistä täysin uniikin kokemuksen verrattuna perinteisempiin menneisyyden välittämisen keinoihin, kuten kirjoihin tai elokuviin. Pohdin myös arkeologien mahdollisuuksia osallistua videopelien luomiseen, ja millaisin keinoin tämä voisi olla mahdollista. Toisaalta käyn läpi lyhyesti myös pelien omaa, sisäistä historiaa, ja kuinka tämä voi olla yhtä lailla kiinnostava kohde arkeologiselle tarkastelulle, mutta toisaalta myös sumentaa pelin suhdetta todelliseen menneisyyteen. Työni tavoite on näyttää, että arkeologialla on paljon potentiaalia paitsi inspiraationa pelintekijöille, myös tapana lähestyä pelejä ja pelaamista. Haluaisin kannustaa muita tutkijoita paitsi tutustumaan pelaamiseen, myös pohtimaan niitä tapoja, joilla arkeologia voisi hyötyä peleistä.