Browsing by Author "Elo, Elina"

Saamelaiset ovat Euroopan unionin ja Pohjoismaiden ainoa alkuperäiskansa. He asuvat neljän valtion alueella: saamelaisten perinteisesti asuttama alue ulottuu Keski-Norjasta Ruotsin ja Pohjois-Suomen kautta Venäjälle Kuolan niemimaalle. Saamelaisilla on yhteinen kieli, kulttuuri ja historia mutta ei omaa valtiota. Yhteensä saamelaisia arvellaan olevan 65 000–100 000. Saamen kieliä on laskutavasta riippuen 6–10, ja ne ovat kaikki uhanalaisia vähemmistökieliä. Suomessa ja Norjassa saamelaisten oikeudesta käyttää kieltään on säädetty sekä perustuslaissa että tavallisen lain tasolla. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millainen oikeus saamelaisilla on kummassakin maassa käyttää saamen kieltä asioidessaan tuomioistuimissa ja viranomaisissa. Tarkastelun kohteena ovat lain tasolla taatut oikeudet sekä niiden toteutuminen käytännössä. Kyseessä on oikeusvertaileva tutkielma, johon olennaisena osana kuuluu saamelaisten kielellisten oikeuksien vertaaminen maiden välillä. Koska Norjassa saamelaisia asuu moninkertaisesti Suomeen verrattuna ja koska Norja lisäksi on ottanut itselleen roolin saamelaisoikeuksien mallimaana, on tutkielman eräänlaisena taustaoletuksena, että saamelaisil-la on laajemmat ja tehokkaammin toteutuvat kielelliset oikeudet Norjassa. Ennen kansallisen oikeuden tarkastelua tutkielmassa esitellään yleisesti vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen oikeuksien kehitystä. Lisäksi perehdytään saamelaisiin kansana ja heidän historiaansa. Nämä luvut antavat varsinaiselle tutkimukselle tarpeellisen taustan, jota vasten saamelaisten kielellisten oikeuksien nykytilaa ja kehitystä on helpompi ymmärtää. Tutkielman kolmannessa luvussa esitellään myös Suomen ja Norjan saamelaislakeihin sisältyvät määritelmät siitä, ketä on lakeja sovellettaessa pidettävä saamelaisena. Tutkielman neljännessä luvussa esitellään Suomen kansallista saamelaisten kielellisiä oikeuksia koskevaa lainsäädäntöä. Viidennessä luvussa tarkastellaan Norjan lainsäädäntöä vastaavalla tavalla. Ensinnäkin tutustutaan kummankin maan perustuslaeissa oleviin saamelaisia koske-viin pykäliin. Tämän jälkeen perehdytään alemmantasoiseen sääntelyyn, jossa tarkastelun keskiössä ovat nimenomaisesti saamen kielen käyttämistä koskevat lait, Suomessa saamen kielilaki ja Norjassa sameloveniin sisältyvät kielisäännökset. Tarkastelussa huomataan, että saamelaisille on kummassakin maassa turvattu melko laajat oikeudet käyttää saamen kieltä tuomioistuimissa ja viranomaisissa mutta että nämä oikeudet rajoittuvat lähinnä saamelaisten perinteisesti asuttamille alueille maiden pohjoisosissa. Tarkasteltaessa oikeuksien toteutumis-ta käytännössä havaitaan lisäksi, että todellisuudessa lakien soveltamisalaan kuuluvat viranomaiset eivät täytä niille säädettyjä velvollisuuk-sia. Suurimpana ongelmana oikeuksien toteutumisessa on saamenkielentaitoisen henkilöstön puute. Käytännön ongelmista huolimatta kum-massakin maassa on varsin vähän kielellisiä oikeuksia koskevaa oikeuskäytäntöä. Tutkielman varsinainen vertaileva osio sisältyy kuudenteen lukuun. Vertailun yllättävin tulos on se, että saamelaisten kielellisissä oikeuksissa ei Suomen ja Norjan välillä näytä olevan suurta eroa. Molempien maiden perustuslaeissa on saamelaisia koskeva pykälä, jonka tausta-ajatuksena on turvata saamelaisille mahdollisuus ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan. Myös saamelaislakeihin sisältyvät kielisään-nökset ovat toistensa kaltaisia ja eroavat vain joiltakin yksityiskohdiltaan: Norjassa saame ja norja on säädetty tasa-arvoisiksi kieliksi, Suo-messa kielisäännökset koskevat hieman laajempaa joukkoa viranomaisia ja velvoittavat lisäksi tarjoamaan enemmän suullista saamenkielis-tä palvelua kuin Norjassa. Oikeudet myös toteutuvat molemmissa maissa lähes yhtä kehnosti. Erilaisten selvitysten perusteella panostus saamen kieleen näyttäisi kuitenkin olevan suurempaa Norjassa, ja siellä on myös perustettu saamelaisalueelle kaksikielinen tuomioistuin. Tutkielman lopuksi esitetään keskeisiä johtopäätöksiä. Norjan ja Suomen välisessä vertailussa voidaan todeta, että Norjassa saamelaisten oikeudet toteutuvat kenties hiukan paremmin kuin Suomessa. Molemmissa maissa oikeuksien toteutumiseen käytännössä tulisi kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota. Lisäksi, kun suuri osa saamelaisista nykyään asuu perinteisen saamelaisalueen ulkopuolella, kielellisten oike-uksien maantieteellistä rajausta olisi kummassakin maassa syytä pohtia. Lisäksi ehdotetaan harkittavaksi sitä, voisiko Suomessakin saamen kielen nostaa saamelaisten kotiseutualueella tasa-arvoiseksi kieleksi suomen ja ruotsin kanssa. Kaiken kaikkiaan saamelaisten kielellisten oikeuksien parantumisen todetaan heijastelevan yleismaailmallista alkuperäiskansojen oikeuksien kehitystä, jonka jatkumisen eteen on tärkeää tehdä töitä vastaisuudessakin.