Browsing by Author "Elomaa, Katariina"

Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten suomalaisessa lapsille ja varhaisnuorille suunnatussa kirjallisuudessa on vuosina 1960–2010 kerrottu kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä sekä miten tässä tavassa näkyvät taustalla vaikuttavat ideologiset ja yhteiskunnalliset seikat. Tutkielman aineistona on viisikymmentä tekstikatkelmaa lapsille ja varhaisnuorille suunnatusta, kuolemaa käsittelevästä kirjallisuudesta. Aineisto on koottu painettujen tai internetissä julkaistujen kirjallisuusluetteloiden avulla. Otteet on kerätty julkisista kirjastoista ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lastenkirjallisuuskokoelmasta. Aineiston analysoinnissa käytetään kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Kuolemaa tai kuolemanjälkeistä käsittelevät tekstiosiot ryhmitellään teemoittain. Ryhmittelyn avulla tiivistetään aineistosta informaatiota selkeään muotoon, jotta analyysi ja johtopäätökset voidaan perustellusti tehdä. Kuolemasta kertomiseen liittyviä teemoja ja niiden muutosta tarkastellaan vuosikymmenittäin. Yhteiskunnallisen aspektin tarkastelussa tutkielmassa käytetään apuna Tony Walterin 1994 esittelemää mallia läntisen kuolemankulttuurin muutoksesta. Malli jakautuu kolmeen osaan: traditionaaliseen, moderniin ja neo-moderniin lähestymistapaan. Tarkasteluajanjaksona kuoleman käsittely on siirtynyt lapsille ja varhaisnuorille suunnatussa kirjallisuudessa keskeisempään asemaan. 1960- ja 1970-luvuilla kuolemaa käsiteltiin poikkeuksia lukuunottamatta lyhyissä kertomuksissa tai pienessä osassa kirjaa. 1980-luvulta alkaen kuolema kokonaisten kirjojen pääaiheena lisääntyy ja samalla aihetta aletaan käsitellä eri kirjallisuustyyleillä kirjoitetuissa teoksissa. Kaikissa otteissa kuolemasta ei puhuta kirjaimellisesti. Seitsemässä otteessa kuolema ilmaistaan yksinomaan kiertoilmaisujen tai vihjeiden avulla. Kiertoilmaisut liittyvät lähtemiseen ja luonnon kiertokulkuun. Aineistossa 43 otteessa käytetään kuolema–sanan lisäksi kiertoilmausta. Kuolemaa havainnollistetaan luontoon tai suurempaan taustavoimaan nojaavan kertomistavan avulla. Kuolemanjälkeisestä kertomisessa muuhun kuin uskonnolliseen viitekehykseen perustuvaa kerrontaa alkaa esiintyä aineistossa 1970-luvulta lähtien. Kuolemanjälkeisestä kertominen yleistyy aineiston perusteella tarkastelujakson aikana, 2000-luvulla enää vain erityistapauksissa ei kuolemanjälkeisestä kerrota. Kuolemanjälkeisestä kertominen tukeutuu biologiseen, uskonnolliseen ja sadunomaiseen tai myyttiseen viitekehykseen. Yhteiskunnallisen suvaitsevaisuuden ja avoimuuden lisääntymisestä on aineistossa havaittavissa merkkejä erityisesti 1980-luvulta alkaen. Teksteissä aletaan esittää positiivisessa hengessä myös vaihtoehtoisia toiminta- tai reagointitapoja oman toimintamallin lisäksi. Walterin mallin neo-moderneja, yksilöllisyyttä ja omaa valintaa korostavia elementtejä esiintyy aineistossa lisääntyvässä määrin tarkasteluajanjakson aikana, mutta myös traditionaalisia elementtejä, kuten uskontoon tukeutumista, löytyy koko tarkastelujakson ajan. Koko tarkasteltavalle ajanjaksolle on yhteistä että kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä kertominen on etäännytettyä. Kerrotaan toisen kuolemasta ja kuolema tapahtuu useimmin sairaalassa, ei kotiympäristössä. Kerronnalle on yhteistä optimistisuus ja positiivinen sävy. Kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä kertominen on monimuotoistunut tarkasteltavana ajanjaksona