Browsing by Author "Eloranta, Jenni Annika"

Vuosituhannen alussa Suomessa käytiin laajaa keskustelua perheistä, vanhemmuudesta, pienten lasten parhaasta hoidosta sekä koululaisten yksinäisistä iltapäivistä. Mediassa perheasia näkyi tiuhaan ja äänessä olivat usein kotiäidit sekä perhearvoja puolustavat järjestöt. Tätä ajanjaksoa Riitta Jallinoja on kutsunut familistiseksi käänteeksi. Familistinen perhekäsitys on modernissa maailmassa vuorotellut individualistisen perhekäsityksen kanssa. Jallinojan mukaan familistisen käänteen myötä perheasia, eli familistinen perhekäsitys, politisoitui ja muuttui familistiseksi ideologiaksi. Ideologia näkyi esimerkiksi perhepoliittisissa ohjelmissa ja ulostuloissa sekä konkreettisesti kotihoidon tuen ja kotihoidon kuntalisien kasvussa 2000-luvun alussa. Suomessa on perinteisesti hoidettu alle 3-vuotiaita lapsia kotona päivähoidon sijaan. Tämä jakolinja kotihoidon ja julkisen, usein kokoaikaisen, päivähoidon välillä on sävyttänyt perhepoliittista keskustelua sekä erottanut Suomen muista Pohjoismaista, jossa lapset aloittavat päivähoidon nuorempana. Tutkielmassa Jallinojan teoriaa familistisesta ideologiasta ja sen vahvistumisesta pyritään todentamaan lapsiperhepalveluissa analysoimalla Helsingin kaupungin avoimen varhaiskasvatuksen palveluita. Menetelmänä käytetään teorialähtöistä sisällönanalyysiä ja aineistona on Helsingin varhaiskasvatuksesta vastaavien virastojen tuottamia asiakirjoja vuosilta 2000–2018. Asiakirjat sisältävät toimintakertomuksia, strategioita, talousarvioita ja perhepoliittisia ohjelmia. Modernin familistisen ideologian kulmakiviä; kotiäitiyden korostamista, hyvää vanhemmuutta, lastenhoidon valinnaisuutta ja laadun kehittämistä sekä työn ja perheen yhteensovittamista käytettiin aineiston analyysissä paikantamaan familistisen ideologian ilmentymiä. Tutkielman keskeinen tulos on, että perheen asema on Helsingin kaupungin varhaiskasvatusasiakirjoissa muuttunut niin, että vuosituhannen vaihteen perhekeskeisyydestä on siirrytty lapsikeskeisyyteen. Perhe, joka asiakirjoissa aikaisemmin kuvattiin lasten hyvinvoinnin itsestään selvänä ja keskeisenä edistäjänä, on 2010-luvun loppuun tultaessa häivytetty taustalle. Sen sijaan yksilöllisyys, lasten leikki, oppiminen ja kokemusmaailma on nostettu keskiöön. Vanhemmat nähdään ammattilaisten kumppanina lasten kasvatuksessa, sen sijaan että heihin halutaan vaikuttaa ja vanhemmuutta tukea. Toinen, merkittävä tulos, liittyy kotiäitiyteen. Familistiseen ideologiaan kuuluva kotiäitiyden ihannointi ei näy aineistossa lainkaan, mutta moni varhaiskasvatuksen kehittämistoimi vaikuttaa ohjaavan perheitä kotihoidon pariin. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi avoimen varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan laajentaminen ja Helsinki-lisä. Helsingin kaupungin varhaispalveluissa familistinen ideologia näkyi varsin lyhyen aikaa ja korvaantui vähitellen yksilöllisyydellä ja lapsikeskeisyydellä. Samaan aikaan varhaiskasvatuspalveluiden laatuun kiinnitettiin enemmän huomiota ja palveluista tuli yhä monimuotoisempia, räätälöidympiä ja yksilöllisiä. Vanhemmille haluttiin myös antaa mahdollisuus valita parhaat palvelut oman elämäntilanteen mukaan. Familistisen ideologian vakiintumisen sijaan individualistinen perhekäsitys näyttää vahvistuneen Helsingin avoimessa varhaiskasvatuksessa 2010-luvulle tultaessa.