Browsing by Author "Engsbo, Janica"

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan pesänjakajamenettelyn menettelyllistä oikeudenmukaisuutta PeL 21 §:n ja EIS 6 art. valossa. Perintökaaressa säädetty pesänjakajamenettely on ollut vuosikymmeniä käytössä ensivaiheen pakollisena perhe- ja jäämistöoikeudellisena riidanratkaisukeinona. Pesänjakajan johtama menettely on luonteeltaan yksityisoikeudellista ja PK 23:7.1:n nojalla ensi sijassa sovinnollista menettelyä. Lainkäyttömenettelyille asetettavat PeL 21 §:n ja EIS 6 art. sisältyvät oikeudenmukaisuusvaatimukset, kuten menettelyn kontradiktorisuus, puolueettomuus, julkisuus, kohtuullisen ajan vaatimus ja oikeus saada perusteltu päätös, eivät tämän vuoksi välttämättä sovellu pesänjakajamenettelyssä. Pesänjakajamenettely on silti EIT:n EIS 6 art. nojalla kehittämän tuomioistuinkäsityksen mukaista lailla säädettyä ja puolueetonta yksityisten henkilöiden oikeuksien ja velvollisuuksien lainkäyttömenettelyä. EIT on muutamissa ratkaisuissaan myös soveltanut EIS 6 art. Ranskassa käytössä olleisiin pesänjakajamenettelyä muistuttaviin tuomioistuimen ulkopuolisiin ja sovinnollisiin perinnönjakomenettelyihin. Viimeisin kehityskulku on EU:n perintöasetuksen 3.2 artiklan mukanaan tuoma tuomioistuinkäsite. Pesänjakaja on EU:n perintöasetuksen soveltamisalalla rinnastettu tuomioistuimeen. Menettelyn on tällöin täytettävä puolueettomuuden ja kontradiktorisuuden vaatimukset ja siihen soveltuvat ylimäärisen muutoksenhaun keinot. On kuitenkin huomattava, että EU:n perintöasetuksesta riippumatta on pesänjakajamenettelyn kansallinen asema lain nojalla vieläkin epäselvä. Kirjallisuudessa on pesänjakajamenettelyn tuomioistuinkaltaisuus ollut jo vuosikymmenien ajan laajasti tunnustettu tosiasia, ja lähin prosessioikeudellinen vastine löytyy dispositiivisesta siviiliprosessista eli sopimuksenvaraisten riita-asioiden tuomioistuinkäsittelyistä. Pesänjakajamenettely ei ole sen yksityisoikeudellisesta luonteesta johtuen pysynyt mukana kansainvälisessä kehityksessä ja prosessioikeuden 1990-luvulla tapahtuneessa perus- ja ihmisoikeudellistumisessa. Perus- ja ihmisoikeudet asettavat silti vaatimuksia myös toimitukselle tuomioistuinanalogian kautta. Pesänjakajainstituutiota ei kuitenkaan ole kansallisesti katsottu tuomioistuimeksi, vaan kyseessä on lähtökohtaisesti sovinnollinen ja vapaamuotoinen menettely. Jakomiehenä pesänjakaja käyttää vain toissijaisesti ratkaisuvaltaansa. Siten tutkimuksessa ei ole lähdetty kangistamaan pesänjakajamenettelyä liikaa menettelyllisillä oikeudenmukaisuusvaatimuksilla, ellei se ole välttämätöntä. Tällöin menettelyllistä vertausta on haettu vapaamuotoisesta tuomioistuinsovittelusta. Pesänjakajamenettelyn ollessa kuitenkin pesänjakajan johtama toimitusprosessi menettelylliset mallit haetaan dispositiivisesta siviiliprosessista ja oikeudenmukaisuusvaatimuksista. Tutkimus osoittaa, että oikeudenmukaisuusvaatimukset, kuten menettelyn kontradiktorisuus, kohtuullisen ajan vaatimus ja puolueettomuus soveltuvat pesänjakajamenettelyssä, mutta niiden turvaaminen on yksin pesänjakajan vastuulla. Pesänjakaja on erityisesti vastuussa menettelyn kontradiktorisuudesta ja joutuisuudesta. Tutkimuksen edetessä käy ilmi, ettei pesänjakajalla ole kansallisen lain nojalla tarpeeksi toimivaltaa oikeudenmukaisuusvaatimusten turvaamiseksi. Tämä ilmenee siten, että puutteellisuus pesänjakajan tiedonsaantioikeuksissa vaikeuttaa joutuisan menettelyn turvaamista. Siitä huolimatta, haetaanko menettelyllisiä malleja tuomioistuinsovittelusta vai dispositiivisesta siviiliprosessista, keskeisimmät oikeudenmukaisuusvaatimukset eivät voi pesänjakajamenettelyssä koskaan olla merkityksettömiä. Keskeisimpiä oikeudenmukaisuusvaatimuksia ovat menettelyn kontradiktorisuus ja puolueettomuus. Pesänjakajamenettelyn lähtökohtaisesta vapaamuotoisuudesta johtuen siinä voidaan kuitenkin hyväksyä tuomioistuinsovittelun tavoin erillisneuvotteluja, minkä lisäksi toimitus on dispositiivisesta siviiliprosessista poiketen ei-julkista. Vapaamuotoisuus edesauttaa sovinnon aikaansaamisessa. Pesänjakajan valinta on vielä toistaiseksi osapuolten sopimusvapauden piirissä, minkä vuoksi myös esteellinen henkilö voidaan valita pesänjakajaksi. Pesänjakajan valinnan sopimusvapaus ei ole yhdenmukaista EU:n perintöasetuksen kanssa. Pesänjakajamenettely on kuitenkin murroksessa. Tulevaisuus osoittaa, tullaanko pesänjakajainstituutiosta tekemään kansallisesti lainkäyttöelin, jolloin tuomioistuimissa voimassa olevat oikeudenmukaisuusvaatimukset tulevat korostumaan siinä entisestään. Tällöin pesänjakajamenettelystä putoaisi myös pois sen vapaamuotoisuus, eikä tuomioistuinsovitteluanalogiakaan olisi enää ajankohtainen.