Browsing by Author "Enqvist, Leena"

Tutkimus käsittelee hyvinvointiin liittyviä ihanteita yksilön ja yhteisön näkökulmasta Syon Abbeyn birgittalaisluostarissa myöhäiskeskiajalla. Vuonna 1415 perustettu Syon Abbey kuului Englannin varakkaimpien luostarien joukkoon. Se noudatti Birgitan (1302/1303–1373) luostarisääntöä (Regula Salvatoris) ja oli säännön mukaisesti kaksoisluostari, jossa eli nunnien lisäksi myös veljiä. Tutkimuksen päälähteinä käytetään Birgitan sääntöä täydentäviä Syon Abbeyn luostaria varten kirjoitettuja sääntölisäyksiä sekä kahta nunnia varten laadittua hengellistä opaskirjaa. Hyvinvointiin liittyvät ihanteet on tässä tutkimuksessa jaoteltu fyysiseen, sosiaaliseen ja henkis-hengelliseen osa-alueeseen. Fyysisen hyvinvoinnin osalta tarkastellaan luostarin omaisuutta ja työnjakoa sekä ravintoon, vaatetukseen ja terveyteen liittyviä kysymyksiä. Varakkaana luostarina Syon Abbey kykeni tarjoamaan asukkailleen tasokkaat elinolosuhteet. Luostaria johti abbedissa, joka jakoi harkintansa mukaan työtehtävät muille luostarin asukkaille. Nunnien vastuu luostarin talouden ja arkielämän järjestämisessä oli suuri. Veljien vastuulla oli sakramenttien toimittaminen, saarnaaminen ja hengellinen ohjaus. Monilla Syon Abbeyn asukkailla oli aristokraattinen syntyperä, ja tottumus korkeaan elintasoon näkyi muun muassa ruokahankinnoissa kalliina mausteina ja muina ylellisyystuotteina, vaikka ihanteena olikin kohtuullisuus. Fyysisiin tarpeisiin liittyviä säädöksiä perusteltiin terveellisyydellä ja tarkoituksenmukaisuudella. Nunnien henkinen työ edellytti, että he olivat hyvin ravittuja ja terveitä. Vaatetuksen tuli olla yhtenäinen, millä osoitettiin toisaalta yhteenkuuluvuutta, toisaalta erottauduttiin muista sääntökunnista ja maallikoista. Sosiaalinen hyvinvointi liittyy yksittäisen nunnan asemaan yhteisössä ja siihen, miten nunnien (sekä nunnien ja veljien) välistä kommunikaatiota säädeltiin. Lähteet osoittavat, että yhteisöelämän sujuvuutta pidettiin Syon Abbeyssä tärkeänä. Pahan puhuminen, toisten loukkaaminen, juoruilu, ylempien uhmaaminen ja puhuminen hiljaisuusaikoina oli kielletty. Toisia piti kohdella kunnioittavasti ja ystävällisesti, mutta kommunikointi olisi pitänyt rajoittaa välttämättömään. Kieltojen ja määräysten runsaslukuisuus nimenomaan kommunikointiin liittyen kertonee siitä, että näitä sääntöjä ei aina noudatettu. Erityisen tiukasti kontrolloitiin nunnien ja veljien keskinäistä yhteydenpitoa. Henkinen ja hengellinen hyvinvointi liittyy luostarin varsinaiseen tehtävään. Syon Abbeyllä oli maine oppineisuuden keskuksena. Kirjallisuuden rooli luostarin elämänihanteiden luojana oli merkittävä ja sen tarkoitus oli auttaa nunnia hoitamaan hyvin tärkeintä tehtäväänsä, yhteisten hetkipalvelusten toimittamista. Veljet ja ulkopuoliset käänsivät Syon Abbeyn nunnille kirjoja englanniksi, joten myös latinaa taitamattomilla oli mahdollisuus hankkia teologista tietämystä ja ymmärtää hetkipalvelusten sisältöä. Suuri kirjasto takasi hyvät lähtökohdat opiskelulle varsinkin, kun huomioidaan, että naisten mahdollisuudet saada opillista sivistystä olivat keskiajalla rajalliset. Yksilön hengellisen elämän tukeminen palveli yhteisöä, koska luostarin hengellinen työ nähtiin konkreettisena taisteluna pahaa vastaan. Vaikka luostari-ihanteet perusteltiin Syon Abbeyssä hengellisesti, myös maallisista tarpeista huolehdittiin, koska ne loppujen lopuksi palvelivat hengellisiä päämääriä.