Browsing by Author "Estadieu, Hanna"

Tutkielmassa tarkastellaan historian opetussuunnitelmia ja oppikirjoja ja analysoidaan, miten dekolonisaatiota ja erityisesti Algerian sotaa on käsitelty Ranskan kouluopetuksessa 1970-luvun alussa, 1980-luvun lopussa ja vuosituhannen vaihteessa. Aineistoista tehtyjä havaintoja peilataan yhteiskunnallisiin muutoksiin samoina ajanjaksoina, ottaen huomioon myös historian kirjoittamisen traditioissa tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksessa eritellään, miten laajemmat yhteiskunnalliset muutokset ovat voineet vaikuttaa aiheiden käsittelyyn koulun historian opetuksessa. Toiseksi tarkastellaan, miten aiheita on eri ajanjaksoina lähestytty Ranskan kouluopetuksessa kolmen yhteiskunnallisen ilmiön – valistuksen perintönä syntyneen rationalismin, Ranskan suuren vallankumouksen perintönä syntyneen kansalaisuuskäsityksen sekä syyllisyyden – valossa. Tutkimusaineisto koostuu Ranskassa vuosina 1971, 1989 ja 1999 ilmestyneistä historian opetussuunnitelmista ja vuosina 1971, 1989 ja 2003 julkaistuista historian oppikirjoista. Tarkastelu on rajattu oppivelvollisuuskoulun kolmatta eli viimeistä luokkaa koskeviin opetussuunnitelmiin ja oppikirjoihin, koska 1900-luvun historiaa on kaikkina mainittuina ajankohtina käsitelty kolmannella luokalla. Aineistoja tutkitaan sisällönanalyysin keinoin kiinnittäen huomiota erityisesti erilaisiin luokitteluihin ja sanavalintoihin. Tutkielman teoreettinen lähtökohta on, että koulun historian opetuksella on erityistehtävä valtion olemassaolon ja toiminnan legitimoimisessa, ja että rationalismin ja tasavaltalaisen kansalaisuuden ideaalien säilyttäminen elinvoimaisina yhteiskunnassa ja menneisiin toimiin liittyvän syyllisyyden käsittelemistavat liittyvät tämän erityistehtävän suorittamiseen Ranskassa olennaisesti. Tutkimuksessa todetaan, että oppilaiden kriittisen ajattelun ja kansalaistaitojen kehittäminen heidän tulevaisuuttaan varten on edelleen yksi opetuksen päätavoitteista. Maahanmuutto näkyy kirjoissa kahtalaisesti: muutoksena kolonisaatio- ja dekolonisaatiokehityksen perusteluiden kuvaamisessa, jossa pelkästä Ranska-keskeisestä ajattelutavasta on luovuttu, sekä eksplisiittisenä mainintana 1990-luvulta lähtien. Kritiikki Algerian sotaa ja yleisemmin dekolonisaatiokehitystä kohtaan on lisääntynyt tarkastelluissa aineistoissa vuosien varrella. Kiteytettynä kysymys on universaalin rationaalisuuden ja kansalaisen legitimiteetin säilyttämisestä valtion toiminnan legitimoimiseksi. Ranskan historian kouluopetuksella luodaan edelleen sellaista kerrontaa, jolla pyritään luomaan yhteistä tulevaisuuskuvaa.