Browsing by Author "Gröning, Heini"

Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoite on koota yhteen ajantasainen tutkimustieto koiran leishmanioosista eläinlääkäreiden käyttöön. Lemmikkien lisääntyneen matkustelun ja tuontikoirien myötä myös trooppiset sairaudet, kuten leishmanioosi ovat lisääntyneet koirilla Suomessa. Kirjallisuuskatsaus auttaa myös matkustavien koirien tartunnan ehkäisyn suunnittelussa, taudin diagnostiikassa sekä kliinisesti sairaan koiran hoidossa. Koiran leishmanioosi on Leishmania-suvun alkueläinten aiheuttama vektorivälitteinen sairaus, jota esiintyy endeemisenä muun muassa Etelä-Euroopassa. Etelä-Euroopassa taudin aiheuttaa Leishmania infantum, jonka vektorina toimivat Phlebotomus-suvun hietasääsket. Koiralla leishmanioosin taudinkuva vaihtelee subkliinisestä oireettomasta vakavaoireiseen kliiniseen leishmanioosiin. Taudin itämisaika voi olla jopa seitsemän vuotta. Tyypillisiä oireita ovat erilaiset ihovauriot, kuten ihotulehdukset, haavaumat, karvattomuus ja ihon sarveistuminen. Tyypilliset yleisoireet ovat laihtuminen, heikkous, suurentuneet imusolmukkeet, ontuminen, nenäverenvuoto, verivirtsaisuus ja kuume. Kliinisesti oireilevalla koiralla on korostunut humoraalinen immuunivaste, joka voi johtaa immuunikompleksien muodostumiseen ja niiden varastoitumiseen eri kudoksiin. Tämä voi aiheuttaa munuaiskeräsvaurioita, vaskuliittia sekä silmä-, lihas- ja moniniveltulehduksia. Tyypillisiä laboratoriolöydöksiä kliinisesti sairailla koirilla ovat anemia, hyperglobulinemia, hypoalbuminemia ja verihiutalekato. Koirilla havaitaan yleensä akuutin faasin proteiinien, kuten C-reaktiivisen proteiinin (CRP) nousu. Koska kliininen leishmanioosi vaikuttaa useisiin elimiin, havaitaan koirilla usein myös muutoksia elinarvoissa. Koiran leishmanioosin diagnostiikka perustuu sairauteen sopiviin kliinisiin oireisiin ja löydöksiin sekä tartunnan ja/tai Leishmania-spesifisten vasta-aineiden osoittamiseen. Koiran ennusteeseen vaikuttaa oireiden vakavuus ja varsinkin heikentynyt munuaisten toiminta huonontaa ennustetta. Tämän vuoksi sairauden varhainen diagnosointi on tärkeää. Kliinisen leishmanioosin hoidossa käytetään yleisimmin allopurinolia yhdistettynä miltefosiiniin tai meglumiiniantimoniaattiin. Pitkäaikaislääkityksenä käytetään yleensä pelkkää allopurinolia. Lääkityksillä voidaan saavuttaa koiran kliininen paraneminen, mutta täydellinen parasitologinen paraneminen saavutetaan vain harvoin, joten taudin uudelleenpuhkeaminen on mahdollista. Lääkityksen aloittamisen jälkeen on tärkeää kontrolloida koiran veri- ja virtsanäyte sekä seerumin vasta-ainetasot säännöllisesti. Myös terveiltä, endeemisillä alueilla olleilta koirilta on suositeltavaa tutkia seerumin vasta-ainetasot 6—12 kuukauden välein, jotta mahdollisesti puhkeava leishmanioosi voidaan havaita ajoissa. Koska koira saa yleisimmin tartunnan infektoituneen hietasääsken piston yhteydessä, perustuu tartunnan ehkäisy endeemisillä alueilla hietasääskien ehkäisyyn erilaisilla ulkoloisvalmisteilla. Lisäksi koira tulisi pitää sisätiloissa hietasääskien aktiivisimpaan aikaan eli iltaisin ja öisin. Tartunnan ehkäisyn apuna voidaan myös käyttää rokotteita ja koiran soluvälitteistä immuunivastetta parantavaa domperidoni-lääkitystä. Tulevaisuudessa olisi toivottavaa, että sekä lääkitys että tartunnan ehkäisyyn käytettävät valmisteet kehittyisivät, jolloin voitaisiin kokonaisvaltaisemmin ehkäistä tartuntoja. Pelkästään eläimille käytettävien lääkeaineiden kehittäminen olisi tärkeää, jotta loiset eivät kehittäisi resistenssiä ihmisten leishmaniaasin hoitoon käytetyille lääkkeille.