Browsing by Author "Hoppari, Mari"
Now showing items 1-2 of 2
-
Hoppari, Mari (2014)Tässä pro gradu –tutkielmassa tutkitaan moniammatillista yhteistyötä varhaiskasvatuksen kokemana. Lasten ja perheiden palvelujen toteuttaminen moniammatillisena yhteistyönä on ollut esillä 2010-luvun molemmin puolin julkishallinnollisissa asiakirjoissa. Sekä palveluiden tuottavuuden tehostamisessa että lasten hyvinvoinnin edistämisessä vaikuttavana on nähty palvelujen järjestäminen entistä paremmin moniammatillisena yhteistyönä. Varhaiskasvatus muodostaa lapselle tärkeän kehitysympäristön ja tämän vuoksi on tärkeä tutkia, miten moniammatillisen yhteistyön toteutuminen koetaan varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on Bronfenbrennerin ekologinen teoria, jonka avulla lähestytään tutkimuksen aihetta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää varhaiskasvatuksen kokemusta moniammatillisesta yhteistyöstä eri asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi tutkitaan sitä, mikä moniammatillista yhteistyötä edistää ja hankaloittaa varhaiskasvatuksen kokemana. Tutkimuksen aineisto kerättiin seitsemällä asiantuntijahaastattelulla. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Tulosten mukaan varhaiskasvatus kokee moniammatillisen yhteistyön merkittävänä. Moniammatillisen yhteistyön vastuu koetaan olevan usein varhaiskasvatuksella. Yhteistyö on parhaimmillaan luottamuksellista ja kunnioittavaa kumppanuutta. Sitä edistää yhteiset säännölliset tapaamiset, rakenteisiin luodut yhteistyön toimintamallit, työnjaon määrittely sekä luottamus. Lapsen tarpeista syntyvää yhteistä tahtotilaa pidetään tärkeänä. Yhteistyötä hankaloittaa lasta koskevan tiedon jakamisen epäselvät käytännöt, henkilövaihdokset ja organisaatiomuutokset. Tulosten mukaan moniammatillisen yhteistyön kehittämisessä keskeistä on vastuukysymyksen selvempi määrittely. Yhteistyössä tarvittavan luottamuksen rakentumista edesauttaa säännölliset tapaamiset, joiden avulla työ- ja toimintakulttuurit tulevat tutuiksi. Lisäksi tapaamisten mahdollistamiseksi tulee rakenteisiin luoda yhteistyön toimintamalleja, jotka eivät murru henkilövaihdosten myötä. Tutkimuksen mukaan lapsen hyvinvoinnin toteutumiseksi parhaalla mahdollisella tavalla tarvitaan yhteisvastuullista moniammatillista yhteistyötä mesosysteemissä eri asiantuntijoiden kesken sekä moniammatilliseen yhteistyöhön rakenteita organisaation eksosysteemissä että yhteistyön sääntelyä makrosysteemissä.
-
Hoppari, Mari (2024)Maisterintutkielmassa tarkastellaan sitä, millaista toimijuutta pakolaistaustaisilla perheenkokoajaisillä esiintyy perheenyhdistämisprosessin aikana, ja millaisena sosiaalityön tuki isille näyttäytyy. Tutkielma tuo esiin perheenyhdistämisprosessin sellaisena kuin perheenkokoajaisät ovat sitä haastatteluissa kuvailleet. Julkisessa keskustelussa turvapaikanhakijamiehet asetetaan usein stereotyyppiseen kategoriaan ja heihin saatetaan liittää erilaisia uhkakuvia. Kärsimys ja haavoittuvuus sekä toisaalta isiin monesta suunnasta kohdistuvat vaatimukset ovat jääneet piiloon. Tutkielman aineiston muodostavat yhdentoista isän haastattelut. Isät olivat saapuneet Suomeen turvapaikanhakijoina vuonna 2015, ja he olivat oleskeluluvan saamisen jälkeen käynnistäneet perheenyhdistämisprosessin. Käyttämäni aineisto on sekundääriaineisto, ja sen on tuottanut Joa Hiitola osana Siirtolaisinstituutin Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta ”Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus: haavoittuvien maahanmuuttajien kokemuksia ja strategioita”. Vuosina 2018–2021 käynnissä olleessa hankkeessa tutkittiin Suomen tiukentuneen maahanmuuttopolitiikan vaikutuksia haavoittuvien maahanmuuttajien ja heidän ylirajaisten perheidensä arjen organisoimiseen ja turvallisuuden kokemuksiin. Aineisto on saatavilla Tietoarkistosta. Analyysimenetelmänä tutkielmassa on laadullinen teoriaohjaava sisällönanalyysi. Pakolaisperhe elää yleensä perheenyhdistämisprosessin aikana ylirajaisesti. Tämä tarkoittaa, että perheenjäsenet ylläpitävät perhesuhteitaan ja vanhemmuuttaan kansallisvaltioiden rajojen yli. Perheenyhdistämisprosessiin on tehty useita tiukennuksia 2010-luvulta lähtien, jotka vaikuttavat perheiden mahdollisuuksiin hakea perheenyhdistämistä. Perheestä erossaolon aika voi muodostua pitkäksi, useamman vuoden mittaiseksi. Perheestä erossaolon on tutkimusten mukaan todettu heikentävän perheenkokoajan terveyttä ja hyvinvointia, jolloin myös uuteen yhteiskuntaan kotoutuminen vaikeutuu. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu perheenyhdistämisprosessin, pakolaisuuden ja sosiaalityön roolin tarkasteluun. Tutkielman keskeisenä teoreettisena käsitteenä on toimijuus, jonka lisäksi tarkastellaan ylirajaista isyyttä. Tutkielmassa tarkastellaan perheenkokoajaisien toimijuutta ylirajaisissa perhesuhteissa ja yhteiskunnallisissa rakenteissa. Rationaalisen ja päämäärätietoisen toimijuuskäsityksen lisäksi kiinnitetään huomiota pienen toimijuuden paikkoihin, kuten odottamiseen ja sietämiseen. Lisäksi toimijuutta tarkastellaan ajallisessa ulottuvuudessa. Tulosten mukaan perheenkokoajaisien toimijuus perheestä erossaolon aikana on ylirajaisen isyyden toteuttamista ja estettyä kotoutumista sosiaalityön riittämättömässä tuessa. Isien ylirajaisen isyyden toteutuminen näyttäytyy perheenyhdistämisprosessin mahdollistamisena, tunneyhteyden ylläpitämisenä ja itsenäisenä selviytymisenä. Perheenyhdistämisen hallinnolliset käytänteet estävät isiä kotoutumasta. Isät eivät merkityksellistä kotouttamista edistäviä toimia resursseina, vaan ne näyttäytyvät isille selviytymiskeinoina perheestä erossa olemiseen ja prosessin vaatimaan odottamiseen. Sosiaalityön tuki perheenyhdistämisprosessissa on epätasaista sekä rajattua ja muodostuu riittämättömäksi.
Now showing items 1-2 of 2