Browsing by Author "Hossa, Johanna"

Yhdenvertaisuutta ja syrjinnän kieltoa pidetään eräinä oikeusjärjestyksemme keskeisimmistä oikeusperiaatteista. Syrjinnän kielto onkin vakiintunut niin valtiosääntöoikeuden kuin kansainvälisenkin oikeuden perusperiaatteeksi. Sitä pidetään myös eräänä kaikkein tärkeimmistä perus- ja ihmisoikeuksista. Työelämä on eräs yleisimmistä ja yksilön kannalta myös haitallisimmista syrjinnän esiintymisalueista ja suuri osa syrjinnänvastaisesta sääntelystä tähtääkin työelämän syrjinnän torjumiseen. Kansallisen syrjinnän vastaisen sääntelyn hajanaisuudesta kuitenkin johtuu, että oikeussuojan laatu ja laajuus vaihtelevat syrjintäperusteen ja syrjinnän ilmenemistilanteen mukaan. Yhdenvertaisuuslainsäädännön sekavuus ja epäjohdonmukaisuus onkin monesti esiin tuotu ongelma. Erityisesti syrjintäperusteiden määrittelemättömyyden, eri lakeihin sisältyvien erilaisten syrjintäperusteiden luetteloiden sekä seuraamusten epäyhteneväisyyden vuoksi työelämän syrjintätilanteisiin voi liittyä oikeudellista epävarmuutta. Syrjinnän kiellon perustavanlaatuisen luonteen ja yhdenvertaisuuslainsäädännön puutteiden vuoksi tutkielman tavoitteena on syrjinnän kiellon tarkastelu perus- ja ihmisoikeutena ja sen määrittely, mitä vaikutuksia sillä voi perus- ja ihmisoikeusnormina yksityisten välisissä suhteissa olla työelämän syrjintätilanteissa. Perus- ja ihmisoikeuksilla on perinteisesti katsottu olevan merkitystä ainoastaan yksilön ja julkisen vallan käyttäjän välisessä suhteessa. Perus- ja ihmisoikeuksien horisontaalivaikutus eli niiden merkitys yksityisten keskinäisissä suhteissa on kuitenkin viime vuosina saanut laajaa huomiota sekä kansallisessa että kansainvälisessä keskustelussa. Perus- ja ihmisoikeuksilla onkin toisinaan katsottu olevan normatiivista merkitystä myös yksityisten välisissä oikeussuhteissa. Perinteisen valtiokeskeisen ajattelutavan hiljattaiseen murentumiseen ovat Suomessa vaikuttaneet etenkin monet valtiosääntöuudistukset, jotka ovat johtaneet perus- ja ihmisoikeuksien merkityksen asteittaiseen vahvistumiseen kaikilla oikeuden osa-alueilla. Nykyistä perus- ja ihmisoikeuskeskustelua voikin sanoa määrittävän tietynlainen erittelevyys, sillä tavoitteena on katsottu olevan sen selvittäminen, miten ja millä edellytyksin perus- ja ihmisoikeuksia tulisi hyödyntää erilaisissa soveltamistilanteissa ja toimintaympäristöissä. Työelämän on katsottu olevan esimerkki yksilön kannalta erityisestä toimintaympäristöstä, jossa perus- ja ihmisoikeuskysymykset voivat muodostua merkityksellisiksi. Perus- ja ihmisoikeuksien horisontaalivaikutuksessa voidaan pohjimmiltaan katsoa olevan kyse kontekstisidonnaisesta harkinnasta, jossa lähtökohtana on yksityisten välisen suhteen erivertaisuudesta johtuva heikomman osapuolen perus- ja ihmisoikeussuojan tarve.