Browsing by Author "Hovi, Jaakko Matias"

Pro gradu -työssäni tutkin laadullisesti työuupumuksen kokemuksellisuutta käyttäen metodina tulkitsevaa fenomenologista analyysia (Interpretative phenomenological analysis). Ajatuksena on jäsentää ja analysoida työuupumuksen kokemiseen liittyviä teemoja; miltä työuupumus tuntuu, mitä se merkitsee kokijalleen? Metodin mukaisesti olen lähtenyt haastattelemaan työuupumuksen läpikäyneitä ihmisiä antaen heille mahdollisuuden kertoa omilla ehdoillaan kokemuksistaan. Haastatteluaineistosta abstrahoimani teemat muodostavat prosessikuvauksen, joka kartoittaa työuupumuksen ilmentymistä, sen vaiheita ja lopulta siitä ylitsepääsemistä. Aluksi haastateltavat kokevat eräänlaista työnimua ja suurta innostuneisuutta työssään. Sittemmin työ käy raskaaksi ja muita ongelmia ilmenee, mutta haastateltavat eivät osaa suhtautua ennen niin voimaannuttavan työn varjopuoliin. He työskentelevät erittäin paljon, eivätkä kykene reflektoimaan tilannettaan, saati rajaamaan taakkaansa suhteessa omaan jaksamiseen. Lopulta työuupumus käy ylivoimaiseksi ja seuraa katkos, kun vanhat toimintamallit eivät riitä. Osana toipumisprosessia haastateltavat pohtivat työn roolia elämässään ja laajemmin kysymistä siitä, keitä he oikein ovat. Toipumiseen tuntuu kuuluvan olennaisesti työuupumuskokemuksen selvittäminen itselle; miksi näin kävi ja mistä tässä oikein oli kyse? Asetan tutkimustulokset yhteiskunnalliseen kontekstiin. Työelämän laadusta on käyty vilkkaasti keskustelua 1990-luvun alusta alkaen. Työelämä tuntui olevan raadollisempaa ja kuormittavampaa kuin koskaan aikaisemmin. Työuupumus yleistyi terminä ja kiireen lisääntymisestä puhuttiin. Taustalla oli Suomen talouden vapautuminen kansainvälisille kilpailulle. Lisäksi aiemmin voimassa ollut, niin sanottu institutionalisoitu työmarkkinakonflikti, jossa työnantajat ja palkansaajat osapuolina neuvottelivat eduista ja asettuivat tasavahvoiksi voimiksi suomalaisessa yhteiskunnassa, oli nyt purkautunut. Uudessa tilanteessa on yhteiskuntatieteissä alettu puhua myös uudesta työstä. Uusi työ on luovaa, epävarmaa, aikaan ja paikkaan sitoutumatonta ja kokonaisvaltaista. Se kutsuu tekijänsä koko persoonallisuuden mukaansa. Sen kääntöpuolena kaikki vastuu ja paljon työ järjestelystä lankeaa yksilön niskoille. Tästä lähtökohdasta käyn keskustelua jäsentämieni työuupumisteemojen sekä uuden työn teorian välillä. Nähdäkseni uuden työn ulottuvuuksilla on vastaavuutensa haastateltavieni kokemuksissa. Lisäksi esittelen työhyvinvointi tilastoja Suomesta ja pohdin, mistä syystä työelämän huonontumisen diskurssi ei saa tukea luvuista. Luotaan myös työuupumustutkimuksen psykologista tutkimusperinnettä valottaakseni työuupumuksen monia puolia. Lopussa pohdin näiden mallinnusten suhdetta tuloksiini. Haastateltavien selonteot avaavat loputtoman rikkaan tulkintojen maailman, joka on sovitettavissa teoriapohjiin, mutta ennen kaikkea muodostaa äärimmäisen kompleksin kuvion, jossa henkilöhistorialliset tekijät kytkeytyvät kulttuurillisiin kehyksiin ja populaaripsykologiseen diskurssiin. Työuupumustutkimuksen tekniset mallinnukset tuntuvat näin hieman kömpelöiltä kuvantamaan työuupumuksen moninaisuutta sekä sen kiinnittymistä kokijansa identiteettiin ja elämäntarinaan. Samalla taas uuden työn teoria ei tee oikeutta haastateltavien henkilöhistoriallisille herkkyyksille.