Browsing by Author "Hulkkonen, Anna"

Vesipuitedirektiivissä (2000/60/EY) asetetaan ympäristötavoitteeksi vesimuodostumien ’hyvän tilan’ saavuttaminen vuoteen 2015 mennessä. Itämeren suojelussa ja hyvän tilan saavuttamisen kannalta suurin haaste on rehevöityminen. Rehevöitymistä lisää vesistöön huuhtoutuva ravinnekuormitus. Yleisesti ottaen vesien laatu on parantunut Suomessa viime vuosikymmenten aikana, mutta varsinkin hajakuormitus on edelleen ongelma. Valtaosa rannikkovesistä on edelleen hyvää huonommassa tilassa. Maataloudesta aiheutuvat ravinnepäästöt ovat tyypillinen esimerkki vaikeasti hallittavasta hajakuormituksesta, joka aiheuttaa haittaa järvissä, joissa ja rannikkovesissä, mutta jossa yksittäisen päästölähteen vaikutus vesistöön on hankala määrittää. Tutkielmassa etsitään syitä heikoille tuloksille maataloudesta aiheutuvien ravinnepäästöjen vähentämisessä. Tarkastelun kohteena on peltoviljelystä aiheutuvan ravinnekuormituksen vähentämiseen tähtäävä sääntelyjärjestelmä ja vesipuitedirektiivin vaikutus siihen. Sääntelyjärjestelmän käsite ymmärretään laajasti ja tarkastelussa on siten paitsi lainsäädäntö, myös sen taustalla olevat tavoitteet ja pyrkimykset, institutionaaliset rakenteet sekä käytännöt. Tutkielmassa systematisoidaan maatalouden ravinnepäästöjen sääntelyä ja analysoidaan sääntelyn toimivuutta lainopin ja sääntelykeinotutkimuksen yhdistelmää hyödyntäen. Vesipuitedirektiivin mukaisesti laadittavissa alueellisissa vesienhoitosuunnitelmissa tulee määrittää vesimuodostumien ekologinen tila sekä esittää ne keinot, joilla hyvän tilan tavoitteeseen päästään kaikkien vesimuodostumien osalta. Maataloussektorille esitetyt toimenpiteet koostuvat lähinnä olemassa olevan lainsäädännön sisältämistä ohjauskeinoista ja niiden edistämisestä. Peltoviljelyyn kohdistuvaa vesiensuojelusääntelyä on runsaasti. Siinä on kuitenkin eräitä puutteita ja ongelmia, jotka selittävät heikkoja tuloksia tavoitteiden saavuttamisessa. Sääntely ei ole vesistölähtöistä, joten haittaa kärsivän vesistön sietokykyä ei oteta huomioon. Sääntelyssä ja käytänteissä ei myöskään kyetä ottamaan huomioon useiden toimijoiden kumulatiivisia vaikutuksia, mikä onkin hajakuormitusluonteisten päästöjen hallinnan perusongelma. Maatalouden ympäristökorvausjärjestelmässä maksettavilla tuilla on suuri taloudellinen merkitys viljelijöille. Ympäristökorvausjärjestelmän tehokkuutta vesiensuojelun edistämisessä heikentää kuitenkin sen vaihteleva kannustinvaikutus, jonka syynä on korvauksen maksaminen toimintaperusteisesti eikä tulosperusteisesti. Viljelijän saama taloudellinen hyöty toteutetusta toimenpiteestä ei ole riippuvainen toimenpiteen merkittävyydestä ravinnekuormituksen vähentämiseksi, minkä johdosta järjestelmä ei myöskään edesauta toimenpiteiden kohdistumista vesiensuojelun kannalta kriittisimmille alueille. Myös luonnonolosuhteista johtuvat syyt selittävät lainsäädännössä asetettujen tavoitteiden saavuttamatta jäämistä. Vesistön toipuminen rehevöityneestä tilasta voi kestää vuosikymmeniä. Sääntelykeinoja pitäisi kehittää tulosperusteisiksi ja vesistölähtöisiksi. Vesipuitedirektiivissä sekä sen mukaisesti laadittavissa vesienhoitosuunnitelmissa omaksuttu kokonaisvaltainen ja vesistön tilasta lähtevä lähestymistapa ei ole vielä muuttanut peltoviljelyn vesiensuojelusääntelyn lähestymistapaa kokonaisvaltaisemmaksi tai kumulatiiviset vaikutukset huomioon ottavaksi.