Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Hulkkonen, Sina"

Sort by: Order: Results:

  • Blomberg, Emilia; Näreaho, Roope; Keinänen, Jaakko; Hulkkonen, Sina (2023)
    Itsetuhoiset potilaat ovat suuri potilasryhmä päivystyspoliklinikoilla. Itsensä viiltäminen on toiseksi yleisin tapa vahingoittaa itseään, yleisin on yliannostuksen ottaminen. Itseään vahingoittaneiden potilaiden kohtaamisesta haastavan tekee se, että lääkärin tulisi huomioida varsinaisten vammojen lisäksi myös potilaan psykiatriset taustatekijät. Ranteiden viiltely johtaa harvoin kuolemaan, mutta ranteen hermojen, jänteiden ja verisuonten vaurioituminen voi johtaa vaikeaan käden toimintakyvyn häiriöön. Itseaiheutettu rannevamma sijaitsee yleensä potilaan ei-vallitsevassa yläraajassa. Tavallisimpia vaurioituvia rakenteita ovat keskihermo, värttinävaltimo ja ranteen kyynärluun puoleisen koukistajalihaksen sekä pitkän kämmenlihaksen jänteiden vammat. Kirurginen hoito toteutetaan ennen psykiatrisen hoidon alkamista. Käsikirurgiseen jatkohoitoon kuuluu tyypillisesti haavanhoitoa, lastoitusta sekä fysio- ja toimintaterapiaa. Itseään vahingoittaneiden potilaiden itsemurhariski on merkittävästi muuta väestöä suurempi. Nuoret ikäryhmät korostuvat ranteitaan viiltäneiden potilaiden joukossa. Taustalla on usein psykiatrisia häiriöitä, kuten mieliala-, ahdistuneisuus-, päihde- ja persoonallisuushäiriöitä. Mikäli potilaalla on jokin psykiatrinen diagnoosi, lisää se vaikeamman vamman todennäköisyyttä. Ranteiden viiltely voi olla tunnesäätelyn keino erityisesti potilailla, jotka kärsivät epävakaasta persoonallisuudesta. Potilaat voivat käyttää viiltelyä myös dissosiaatio-oireiden lievittämiseen. Vain osalla itseään ranteisiin viiltäneistä on itsemurhatarkoitus. Huomioitava on, että vammojen vaikeusaste ei korreloi itsemurhatarkoituksen kanssa, minkä takia psykiatrisen konsultaation on toteuduttava aina potilaan vammojen vaikeusasteesta riippumatta. Itseään vahingoittaneiden potilaiden psykososiaalisen arvion toteutumisessa on merkittäviä puutteita, eikä vakiintunutta hoitopolkua ole. Itseään viiltäneiden potilaiden psykiatrinen konsultaatio toteutuu vielä huonommin, kuin muilla tavoin itseään vahingoittaneiden. Itseaiheutetun rannevamman uusimisriskiä lisää vamman pinnallisuus ja potilaan naissukupuoli.