Browsing by Author "Hutri, Emilia"

Tässä tutkielmassa tarkastelin kriittisen diskurssianalyysin avulla diskursiivisia keinoja, joilla miestaiteilijaneromyyttiä rakennetaan ja ylläpidetään suomalaisissa elokuvakritiikeissä. Tarkasteltava aineisto koostui yhteensä 51:stä vuosina 2018 ja 2019 julkaistusta suomenkielisestä kritiikistä, joista 29 oli julkaistu Helsingin Sanomissa ja 22 Episodi-lehdessä. Tekstit valikoituivat aineistoon sillä perusteella, että ne käsittelivät julkaisuissa erinomaisen arvion saanutta elokuvaa – Episodissa tämä tarkoitti tuona aikavälillä viiden tähden arvion saaneita elokuvia ja Helsingin Sanomien kohdalla taas lehden julkaisemien ”vuoden parhaat elokuvat” -listausten elokuvien arvioita. Ajallisen rajauksen motivaatio oli, että tekstit on julkaistu sen jälkeen kun viihdeteollisuuden valtarakenteita ja vallan väärinkäyttöä esiintuonut #MeToo -liike oli aikaansaanut keskustelua alan käytänteistä. Tutkimus ei kuitenkaan tee vertailua aiemman ja nykyisen diskurssin välillä, vaan #MeToo toimii ainoastaan ajallisena kontekstina. Huomioin tutkielmassa kuitenkin, että miestaiteilijanero ei käsitä kaikkia miehiä ja maskuliinisuuksia, vaan on kategoriana hyvin valkoinen. Jaottelin aineiston analyysin ensinnä kahteen alalukuun, joista ensimmäisessä osassa käsittelin nimityksiä ja kuvaamisia; keitä elokuvantekijöitä tuodaan esiin ja keiden työtä häivytetään ja millaisin kielellisin keinoin tämä tapahtuu. Toisessa alaluvussa kävin läpi muihin kuin arvostelussa olevaan elokuvaan suoraan liittyviä, elokuviin ja henkilöihin liittyviä viittauksia, joita aineiston teksteissä esiintyy. Ensimmäisen alaluvun jaoin vielä kahtia siten, että ensinnä analysoin diskurssia ohjaajan tai muun auteur-asemaan nostetun tekijän kohottamisen elokuvan pääasialliseksi tekijäksi, ja jälkimmäisessä luvussa taas tarkastelin diskursseja muiden elokuvanteon osallisten tekijöiden ympärillä. Aineistoon päätyneistä elokuvista, eli julkaisuvuotensa parhaiksi luokitelluista teoksista, valtaosa oli valkoisten miesten ohjaamia. Tästä syystä analyysini pääteesi onkin, että ohjaajan, erityisesti auteur-statuksen saaneen sellaisen, nostaminen elokuvan luojaksi ja muiden tekijöiden esittäminen tämän luovan vision mahdollistajina, on miestaiteilijaneromyyttiä ylläpitävää diskurssia. Vaikka tarkemman tarkastelun kohteena on pureuduttu yksittäisiin teksteihin, on kyse isommasta diskurssista. Tutkielma myös lopulta päätyi itse toistamaan tätä diskurssia siinä, että monessa kohtaa oli relevanttia käsitellä teosta ja siitä käytyä diskurssia nimenomaan ohjaajan kautta, vaikka aiheeseen kriittisesti tutkielmassa asennoiduinkin.