Browsing by Author "Ignatius, Suvi"

Tässä pro gradussa tarkastellaan globaalia mediakeskustelua Turkin kesän 2013 protesteista esimerkkinä oikeudenmukaisuudesta käytävästä tulkintakamppailusta. Työssä selvitetään, miten kansainvälisissä uutistoimistoraporteissa representoidaan oikeudenmukaisuuden sisältöjä ja rajoja koskevaa kiistapolitiikkaa. Tutkimuksen keskeinen argumentti on, että vaikka Turkin protestoijien Gezi-liike kokee sisäpoliittisen tappion, se oikeudenmukaisuuskäsitystensä vuoksi näyttäytyy globaalissa julkisuudessa moraalisena voittajana. Oikeudenmukaisuus nähdään keskeisenä normatiivisena kriteerinä yhteiskunnan jatkuvuudelle ja muutokselle. Nancy Fraserin teorian mukaan globalisaation myötä käsitykset oikeudenmukaisuuden substanssista ja subjekteista ovat muuttuneet kiistanalaisiksi. Samalla sosiaalisten liikkeiden roolin oikeudenmukaisuuskeskustelun moottorina on esitetty muuttuneen keskeisemmäksi. Liikkeet haastavat poliittisen eliitin ja sosiaalitieteilijöiden määritelmät oikeudenmukaisuudesta vaatiessaan oikeudenmukaisuuden arviointia aiempaa inklusiivisemmilla ja dialogisemmilla tavoilla. Artikuloidessaan oikeudenmukaisuuden sisältöä ja kohteita uusilla tavoilla konkreettisissa tilanteissa ne laajentavat näkemystä oikeudenmukaisuudesta kansallisvaltiollisena tulonjakopolitiikkana moniulotteiseksi skaalaksi, jossa oikeudenmukaisuuden toteutuminen edellyttää myös kulttuurista tunnustamista, poliittista representaatiota ja kansallisvaltiolle vaihtoehtoisia mittakaavoja. Yhteiskunnallisten seurausten kannalta merkittävin debatti käydään mediajulkisuudessa, mutta median globalisaation myötä julkinen keskustelu on osin irtaantunut kansallisista raameista kansainväliselle areenalle. Tutkimuksen tavoite on kartoittaa muotoutuvan kansainvälisen julkisuuden toimintaa oikeudenmukaisuuskamppailun areenana erityisesti sosiaalisten liikkeiden näkökulmasta empiirisen tutkimuksen kautta. Kansainvälinen mediajulkisuus hahmotetaan viimeaikaisten tutkimusten ehdottamalla tavalla rakenteellisten poliittisten mahdollisuuksien ja liikkeiden toiminnan välittäjänä. Käytännössä tutkitaan Gezi-liikkeen oikeudenmukaisuusvaateiden näkyvyyttä, resonanssia ja legitimiteettiä Associated Pressin artikkeleissa kesän 2013 protesteista. Aineisto koostuu niissä esitetyistä vaateista (N = 395). Menetelmä on julkisen oikeuttamisen analyysi, jota kehitetään edelleen tukeutuen Fraserin teoriaan oikeudenmukaisuuden skaaloista. Tutkielman tavoite on selvittää, 1. missä määrin Gezi-liikkeen vaatimukset resonoivat media-areenalla ja miten haastetaan, 2. miten vaateissa määritellään ja perustellaan demokratiaa ja oikeudenmukaisuutta sekä 3. miten kuva oikeudenmukaisuusdebatista tarkentuu vertailussa muihin viimeaikaisiin moraalisiin protesteihin. Tutkimuksen mukaan Gezi-liike voittaa oikeudenmukaisuudesta Turkin hallituksen kanssa käymänsä legitimiteettikamppailun globaalissa mediajulkisuudessa, vaikka liike kokee tappion sisäpoliittisessa kamppailussa. Liikkeen globaalimediassa nauttima moraalinen arvovalta perustuu sen julkisissa puheenvuoroissa hahmottuvaan demokratiakäsitykseen, joka herättää Turkin hallituksen näkemyksiä enemmän positiivista resonanssia muissa keskustelijoissa. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä konfliktin lopputulokselle, koska Turkin hallitus ei koe olevansa tilivelvollinen kansainvälisille yleisöille. Työssä eritellään näitä kilpaile-via näkemyksiä Fraserin teorian avulla nähden niiden koskettavan erityisesti poliittista representaatiota, mutta vähäisemmässä määrin myös kulttuurista tunnustamista. Sanan- ja kokoontumisvapautta ja suoraa kansalaistoimintaa puheenvuoroissaan puolustava Gezi-liike edustaa osallistuvaa demokratiakäsitystä pyrkien vahvistamaan kaikkien kansalaisten poliittista toimijuutta ja asemaa päätöksenteossa sekä vaatii arvopluraalia yksilöiden autonomian ja intimiteetin arvostamista. Tämän tulkitaan olevan linjassa kansainvälisen ihmisoikeusregiimin arvojen kanssa, toisin kuin Turkin hallituksen puolustama konservatiivinen vaali-demokratia, jossa hallinto toimii huolehtivana patriarkkana vaalimandaattiinsa vedoten ja vähemmistöjä valikoivasti suvaiten. Vertailu muihin moraalisiin protesteihin selkeyttää kuvaa Turkin protesteista representaatio- ja tunnustamiskamppailuna, jossa redistribuution kysymykset jäävät varjoon. Tämä voi kieliä siitä, ettei globaalilla areenalla vallitse yhtenäisiä käsityksiä jako-oikeudenmukaisuudesta mutta myös siitä, että Turkin hallituksen talous- ja sosiaalipolitiikan julkista menestystarinaa on vaikea haastaa, vaikka se olisi saavutettu kulttuurisesta ja poliittisesta oikeudenmukaisuudesta tinkimällä.