Browsing by Author "Iso-Markku, Antti"

Tutkielman tarkoituksena on ollut tutkia uusimman finassikriisin jälkeisten sääntelytoimenpiteiden vaikutusta sijoittajansuojaan strukturoidun rahoituksen tuotteissa, ja niistä nimenomaan arvopaperistamisissa. Tutkimuksen keskeisenä kohteena ovat olleet niin kutsutut luotonmaksukykyä parantavat järjestelyt, joista työssä on keskitytty erityisesti tarkastelemaan luottoluokituksia ja luottoriskinvaihtosopimuksia (credit default swap). Vertaamalla Yhdysvalloissa ja Euroopan Unionissa toimeenpantuja sääntelytoimia näiden luotonmaksukykyä parantavien järjestelyjen tarjoamista koskien on tutkielmassa pyritty selvittämään, onko tällaisia järjestelyjä käyttävien sijoittajien sijoittajansuoja parantunut finanssikriisiä edeltävästä ajasta. Aiheen motiivina on toiminut juuri arvopaperistamismarkkinoiden ja näiden siihen liitettyjen luotonmaksukykyä koskevien järjestelyjen ja finanssi-instrumenttien rooli globaalin finanssimarkkinakriisin laukausemisessa vuonna 2008. Tutkimus koostuu kolmesta analyysiosasta, joista ensimmäisessä on tarkasteltu rahoitusmarkkinasääntelyn kehitystä Yhdysvalloissa ja Euroopan Unionissa lainopillisen metodin avulla. Yhdysvaltojen osalta keskeisen osan käsitellystä sääntelystä ovat muodostaneet Dodd-Frank Act sekä sen lähisäännökset; Euroopassa käsittelyn kohteena ovat puolestaan olleet luottolaitostoimintaa sekä johdannaiskauppaa koskevat direktiivit teknisine asiakirjoineen. Lainopillisen analyysin pohjalta tutkimuksen toisessa analyysiosassa on pyritty selvittämään, onko näillä lainsäädäntö- ja sääntelytoimilla ollut toivottu ja odotettu vaikutus markkinoiden toimintaan ja ovatko ne parantaneet rahoitusinstrumentteihin sijoittavien tahojen suojaa. Tässä analyysissa lainopillista metodia on täydennetty vertailevalla oikeustutkimuksella. Työn viimeisessä analyysiosassa on esitetty aiempien havaintojen pohjalta de lege ferenda -henkistä pohdintaa siitä, millaista uutta sääntelyä finanssimarkkinoihin voitaisiin kohdistaa tiettyjen aiemmissa analyysin vaiheessa havaittujen ongelmien korjaamiseksi ja sijoittajien aiempaa paremmaksi suojaamiseksi. Analyysissa on lainopillisen ja oikeusvertailevan metodin lisäksi hyödynnetty kevyttä oikeustaloustieteellistä otetta. Tutkimuksen lopputuloksena esitetään, että finanssimarkkinoiden sääntely on lisääntynyt nopeasti ja merkittävästi globaalin finanssikriisin seurauksena. Sääntelyn tavoitteita ei kuitenkaan ole onnistuttu kaikilta tai edes välttämättä suurelta osin saavuttamaan siinä muodossa, kuin on toivottu. Tämä on johtunut sääntelypaineen aiheuttaman kiireen lisäksi säänneltävien ilmiöiden monimutkaisuudesta, finanssiteollisuuden itsesääntelytoimista sekä sääntelyn yleisluontoisuudesta. Strukturoitujen rahoitustuotteiden sijoitajansuoja on kyllä parantunut kriisiä edeltävään ajanjaksoon verrattuna, mikä on tapahtunut pitkälti joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskijan lisääntyneiden tiedonantovelvoitteiden johdosta. Monet muista sijoittajia suojaavista toimista liittyen esimerkiksi swap-sopimusten käsittelyyn keskusvastapuolissa sekä luottoluokitusmarkkinan monipuolistamiseen ja kilpailun lisäämiseen ovat kuitenkin jääneet huomattavasti tavoitteistaan. Lisäksi lopputulemana todetaan, että teknologinen kehitys on paitsi lisännyt valvottavien rahoitustuotteiden kirjoa, myös mahdollistanut sääntelijöille uusia mahdollisuuksia rahoitusmarkkinoiden riskitason tarkkailemiseksi ja sijoittajansuojan parantamiseksi.