Browsing by Author "Isoaho, Essi"

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella itsekriminointisuojaa oikeuskirjallisuuden ja KKO:n ratkaisukäytännön luoman pohjan kautta systemaattisen arvioinnin avulla rikoksen rakenteen kannalta. Tutkielmassa pyritään selvittämään itsekriminointisuojan asemaa rikosoikeuden yleisten oppien kannalta painottaen etenkin vastuuvapausperusteita ja osallisuusoppia koskevia näkökulmia. Vaikka itsekriminointisuoja on perinteisesti ymmärretty prosessioikeudelliseksi periaatteeksi, on etenkin ratkaisun KKO 2009:80 jälkeen ollut tarpeen ottaa huomioon myös suojan rikosoikeudellinen ulottuvuus. Kyseinen KKO:n ratkaisu ensinnäkin laajensi itsekriminointisuojan alan ulottumaan myös rikosasian kanssa samanaikaisesti vireillä oleviin menettelyihin, esimerkiksi verotus- tai konkurssimenettelyihin, mutta rikosoikeudelliselta kannalta merkityksellistä oli KKO:n päätyminen ratkaisussa rangaistusvastuusta vapauttavaan lopputulokseen, jota perusteltiin itsekriminointisuojalla. Tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin itsekriminointisuojan asemaa rikosoikeudellisen vastuuopin kannalta toteuttaen tarkastelua rikoksen rakenteen osatekijöiden kautta. Oikeuskirjallisuudessa on tuotu esiin neljä vaihtoehtoista vastuuvapauskategoriaa, joiden mukaisesti itsekriminointisuojan asemaa vastuun poistavana perusteena rikosoikeudellisessa systematiikassa voidaan arvioida. Ensimmäiseksi itsekriminointisuojan voidaan katsoa poistavan tunnusmerkistönmukaisuuden, jolloin kyseinen rikosvastuun edellytyksenä oleva osatekijä jäisi täyttymättä. Seuraavat vaihtoehdot konstruoivat RL 4 luvun mukaisten vastuuvapausperusteiden puolesta: toisena vaihtoehtona on itsekriminointisuojan toimiminen oikeuttamisperusteena, jolloin teon oikeudenvastaisuus poistuisi ja kolmantena vaihtoehtona on itsekriminointisuojan arviointi syyllisyyden poistavana anteeksiantoperusteena. Neljäs vaihtoehto on arvioida itsekriminointisuojaa rikoslain 5:7 mukaisena erityisenä henkilöön liittyvänä olosuhteena. Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastaaminen tapahtuu arvioimalla näitä vaihtoehtoisia kategorioita itsekriminointisuojan rikosoikeudelliselle paikalle ja tuomalla jokaisen vaihtoehdon kohdalla sitä puoltavia ja vastustavia seikkoja. Toiseksi tutkielmassa pyritään selvittämään, miten itsekriminointisuojan systemaattinen sijoittaminen rikoksen rakenteeseen vaikuttaa osallisuusoppiin. Tutkimuskysymystä arvioidaan kahdella eri tapaa, ensinnäkin tarkastelemalla itsekriminointisuojan päätekijälle tuottaman vastuuvapauden vaikutusta muiden osallisten vastuuseen ja toiseksi suojan vaikutusta vastuuseen silloin, kun kyseessä on esirikosta vaativa rikos, jossa esirikoksen tekijä saa itsekriminointisuojan mukaisen vastuuvapauden. Tutkielman johtopäätöksiä koskevassa luvussa huomataan, että kysymys itsekriminointisuojan rikosoikeudellisesta asemasta näyttäytyy hyvin haastavana. Suojaa ei pystytä aukottomasti sijoittamaan mihinkään tarkasteltavana olleista vastuuvapausperusteita koskevista kategorioista, jolloin esiin nousee itsekriminointisuojasta itsestään vaikuttavien tekijöiden huomioon ottaminen. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea suojan perusoikeusvaikutuksen huomioimista, minkä lisäksi suojan kategorisoinnin vaikeus tuo esille kysymyksiä rikoksen rakennemalleja koskevasta muutostarpeesta.