Browsing by Author "Isokangas, Hanna"

Tämän tutkimuksen tavoitteena selvittää, mitä edunvalvonnalla tarkoitetaan lastensuojelussa. Suomessa lastensuojelun edunvalvonnasta sellaisenaan on säädetty ensimmäistä kertaa vuonna 2008 voimaan tulleessa lastensuojelulaissa. Lapselle on määrättävä edunvalvoja lastensuojeluasiassa käyttämään huoltajan sijasta puhevaltaa, silloin kun on perusteltu syy olettaa, ettei huoltaja voi puolueettomasti valvoa lapsen etua asiassa ja edunvalvojan määrääminen on tarpeen asian selvittämiseksi tai muutoin lapsen edun turvaamiseksi. Lastensuojelun edunvalvonnan määräämiselle ei ole säädetty yksiselitteisiä perusteita, vaan tilanteisiin liittyy merkittävällä tavalla viranomaisen harkintaa siitä, milloin edunvalvojan katsotaan olevan kyseisen lapsen edun mukaista. Käytännöt edunvalvojan määräämiseksi vaihtelevat eri puolilla Suomea ja todellisuudessa se on melko vähän käytetty lastensuojelun toimenpide. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Sen tutkimusaineisto koostuu asiakirjoista; käräjäoikeuden päätöksistä ja niihin liittyvistä hakemuksista lastensuojelun edunvalvojan määräämiseksi. Päätökset (15) ovat vuosilta 2012 ja 2013. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisissa tilanteissa lastensuojelun edunvalvojia on haettu. Toisena ja yksityiskohtaisempana tavoitteena on selvittää, mikä näissä tilanteissa on ollut juuri sellaista, että on päädytty hakemaan lapsen luonnolliselle edunvalvojalle sijaista. Aineiston analyysissa on hyödynnetty sekä laadullista sisällönanalyysia että diskurssianalyysin tarjoamia tekstinanalyysivälineitä. Aineistoa tulkitessa keskeisenä teoreettisena käsiteparina on toiminut kaltoinkohtelu ja laiminlyönti. Aineiston perusteella voi todeta, että lastensuojelun edunvalvojia määrätään kaiken ikäisille lapsille, mutta enemmistö tapauksista liittyi nuorten lastensuojeluasioihin. Päätöksissä lastensuojeluasioina korostuivat kodin ulkopuolelle sijoittamiseen ja huostaanottoon liittyvät kysymykset. Aineiston avulla päädytään neljään kuvaukseen lastensuojelun edunvalvojan määräämisestä: Vanhempi on estynyt hoitamasta huoltajan tehtäviä, vanhemman epävakaa elämäntilanne heikentää arviointikykyä, erimielisyydet lapsen tarvitsemasta tuesta sekä vanhemman vahva epäluottamus lastensuojeluviranomaista kohtaan. Ensimmäisessä kuvauksessa huoltajan ja lapsen välillä vallitsee selvä eturistiriita. Kolmea muuta kuvausta yhdistää lapsen edun tulkintaa koskeva ristiriita vanhemman ja viranomaisen välillä. Keskeisinä johtopäätöksinä esitetään, että lastensuojelun edunvalvojan määrääminen on perusteltua erityisesti huostaanottoon ja sijoituksiin liittyvissä tilanteissa. Kyseisissä lastensuojeluasioissa käytetään julkista valtaa suhteessa lapsen ja vanhemman perusoikeuksiin. Lastensuojelun edunvalvojan määrääminen tulee kysymykseen silloin, kun vanhemman elämäntilanne on niin kuormittunut, ettei hän pysty arvioimaan lapsen tilannetta lapsen edun vaatimalla tavalla tai lastensuojelun prosessin eri osapuolten välillä on asioista niin vahva erimielisyys, että se haittaa lapsen edun puolueetonta arviointia. Näissä tilanteissa lastensuojelun edunvalvoja voidaan nähdä yhtenä lapsen osallisuuden vahvistaminen välineenä.