Browsing by Author "Isosaari, Julia"

2000-luvulla tapahtunut yhteiskunnan digitalisoituminen ja sitä seurannut jakamistalous ovat muuttaneet oikeudellista ympäristöä ja tuoneet markkinoille uusia vaihtoehtoja hyödykkeiden ja palveluiden tarjoamiseksi ja hankkimiseksi. Tutkielma käsittelee yksityishenkilön harjoittamaa sopimustoimintaa digitaalisten vuokranvälityspalveluiden kautta eli palveluissa solmittuja tilapäisiä sopimuksia asuinhuoneiston vuokralle antavan yksityishenkilön oikeudellisesta näkökulmasta. Tutkielman metodi on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen ja sen lähdeaineistona on käytetty niin kotimaista kuin ulkomaista oikeuskirjallisuutta, virallisaineistoa ja oikeuskäytäntöä. Näille digitaalisten vuokranvälityspalveluiden kautta tehdyille sopimuksille tyypillistä on tilapäisyys ja ns. hotellikoti-konsepti, johon kuuluvat yleensä täysin varustellut ja kalustetut asunnot, joissa asuminen vastaa lähemmin majoitustoimintaa kuin huoneenvuokrasuhdetta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisena sopimuksena digitaalisen vuokranvälityspalvelun kautta tehtyä sopimusta voidaan pitää arvioiden sopimusta sekä huoneenvuokran että luvanvaraiseksi säädetyn majoitustoiminnan näkökulmasta. Muita tutkimuskysymyksiä ovat muun muassa mikä on vuokralle antavan yksityishenkilön sopimussuhde sekä itse palveluun että palvelun kautta valittuun vuokralaiseen ja mitä erityispiirteitä sopimuksiin liittyy. Lisäksi arvioidaan digitaalisen vuokranvälityspalvelun roolia sen kautta tehdyssä sopimuksessa, sopimustoimintaan mahdollisesti kohdistuvia rajoituksia sekä kysymystä palveluiden käyttöehdoissaan ilmoittamista vastuunrajoituslausekkeista. Digitaalisen vuokranvälityspalvelun kautta tehtävän sopimus rinnastuu tutkielman tulosten perusteella pidemmälti huoneenvuokran käsitteeseen kuin luvanvaraiseen majoitustoimintaan, mutta oikeustilaa ei voida pitää selvänä. Toimintaan liittyviä erityispiirteitä sisältyy muun muassa sopimuksen muuttamiseen ja peruuttamiseen, sopimusvapauden rajoituksiin ja sopimusehtoihin. Digitaalisessa vuokranvälityspalvelussa tehdyt käyttöoikeuden luovutusta koskevat sopimukset ovat niin sanottuja sekamuotoisia sopimuksia, jotka sisältävät sekä yksilöllisiä ehtoja että vakioehtoja ja joissa korostuu pääasiallinen vakioehtojen käyttäminen. Yksityishenkilön sopimustoiminnassa digitaalisessa vuokranvälityspalvelussa on erotettava kaksi erillistä sopimussuhdetta, jotka ovat hänen sopimussuhteensa palvelun kautta valittavaan vuokralaiseen ja itse palveluun. Käyttöoikeuden luovutusta koskeva sopimus on kahden luonnollisen henkilön välinen sopimus, kun taas palvelun kanssa tehdyssä sopimuksessa kyse on luonnollisen henkilön eli kuluttajan ja palvelun eli elinkeinoharjoittajan välisestä sopimuksesta ja siihen vaikuttavat kuluttajansuojaa koskevat säännökset. Palvelua ei voida pitää vuokranantajan puolesta toimivana edustajana, vaan sopijapuolet yhteen saattavana välittäjänä. Sopimustoimintaan saattaa kohdistua erilaisia julkisen intressin ja yleisen edun tai yksityisoikeudellisten oikeussuhteiden perusteella. Rajoitusten osalta on kiinnitettävä erityisesti huomiota omistusoikeuden alaisuuteen kuuluvien omaisuuden- ja hallinnansuojan käsitteisiin ja asemaan oikeusjärjestelmässä. Koska digitaalisten vuokranvälityspalveluiden kautta harjoitetulla sopimustoiminnalla on vahva liityntä Euroopan unionin sisämarkkinoihin eikä sopimuksiin sovelleta kotimaista lakia asuinhuoneiston vuokrauksesta, ei sopimustoiminnan sääntelyä kansallisella tasolla voida pitää ratkaisuna oikeustilan epäselvyyteen, vaikka täsmennykset laissa voivat edesauttaa mahdollisten tulkintaongelmien ratkaisemista. Oikeustilan selkeyttämiseksi ja yksityishenkilöiden oikeussuojan kannalta oikeana keinona varmistaa palveluiden käyttäjien yhdenvertaisuus ja oikeusvarmuuden periaatteen noudattaminen, on turvata heidän sopimusvapautensa sekä mahdollisesti antaa jakamistalouden harjoittamista ja digitaalisten vuokranvälityspalveluiden kautta harjoitettavasta toiminnasta yleisohje.