Browsing by Author "Isotalo, Heikki"

Tutkielma käsittelee ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana (1918—1939) esitettyjä suunnitelmia Euroopan yhdysvalloista ja niiden Suomessa saamaa vastaanottoa. Aikakauden keskeisin eurooppalaista valtioliittoa tavoitellut liike oli itävaltalaisen kreivi Richard Coudenhove-Kalergin vuonna 1923 käynnistämä Paneurooppa-liike. Sillä oli paikallisyhdistys myös Suomessa vuosina 1928 ja 1930—1937. Aihe oli mukana myös päivänpolitiikassa, sillä vuosikymmenen taitteessa Ranskan ulkoministeri Aristide Briand esitti Kansainliitossa eurooppalaista valtioliittoa. Suomalaisia Eurooppa-aatteen kannattajia olivat mm. ulkoministeri Hjalmar J. Procopé, filosofi Eino Kaila sekä suuri joukko Tulenkantajat-kulttuuriryhmittymästä. Työ tarkastelee Eurooppa-aatetta aate- ja käsitehistoriallisesta näkökulmasta. Se erittelee vaiheita Euroopan yhdysvalloista käydystä keskustelusta ja Eurooppa-käsitteen ajallista liikettä. Aineistona toimii sanomalehtikirjoitukset erityisesti Helsingin Sanomissa, artikkelit yhteiskunnallisissa aikakauslehdissä, paneurooppalaista yhdistystä koskevat asiakirjat Ulkoministeriön ja Procopén arkistoissa sekä muut kirjalliset lähteet. Joukossa on myös aiempien tutkijoiden huomioimatta jättämiä lähteitä. Ajatus Euroopan yhdysvalloista esitettiin Suomessa jo heti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Suomessa ei kuitenkaan käyty pitkin 1920-lukua aiheesta varsinaista keskustelua, sillä hanketta pidettiin pääasiassa utopiana. Vuosina 1928—1930 keskustelu vilkastui, kun Tulenkantajat ja rauhanliike kiinnostuivat Paneuroopasta. Varhainen keskustelu vertaili taloudellisesti menestynyttä Yhdysvaltoja ja talousvaikeuksista kärsivää, valtiollisesti hajanaista Eurooppaa. Vuosikymmenen taitteessa huomio keskittyi Briandin aloitteeseen ja suomalainen paneurooppalainen yhdistys vakiinnutti toimintansa. Fasismin voimistuttua 1930-luvulla suunnitelmat eurooppalaisesta valtioliitosta näyttivät aikalaisten silmin toteutuskelvottomilta. Samaan aikaan Paneurooppa-liike asemoitui selkeämmin Neuvostoliittoa vastaan. Ulostuloja Euroopan yhdysvalloista löytyy aina talvisodan syttymiseen saakka, mutta varsinainen keskustelu painottuu vuosikymmenen taitteeseen. Vastustus hankkeelle oli suurinta oikeisto—vasemmisto-askelin äärilaidoilla, mutta mielipiteiden kirjo yksittäisten puheenvuorojen välillä oli suuri. Euroopan yhdysvaltojen kannatus kumpusi idealistisesta suhtautumisesta kansainvälisiin suhteisiin ja vastustus kansallista valtapolitiikkaa painottavasta realismista. Maailmansotien välinen paneurooppalainen liike saattaa olla häviäjien historiaa, mutta käsitehistoriallisesta näkökulmasta sen merkitys oli suuri. Argumentaatiokulut, joilla Euroopan yhdysvaltoja perusteltiin (taloudelliset hyödyt, turva Neuvostoliittoa/Venäjää vastaan, kulttuurinen yhteys Eurooppaan), muotoutuivat tutkimuskohteena olevana aikana ja ne elävät lähes muuttumattomina yli puoli vuosisataa myöhemmin. Suomi kytkeytyy kiinteäksi osaksi yleiseurooppalaista historiaa myös Euroopan valtioliiton suunnitelmien osalta.