Browsing by Author "Jaatinen, Konsta"

Vesistöjen rantavyöhykkeiden suojeleminen on maankäytöltään tehokas tapa saavuuttaa merkittäviä hyötyjä vesistöjen suojelulle ja biodiversiteetille. Metsätaloudessa kutsutaan suojavyöhykkeeksi kaistaletta, jolla puunkorjuuta, maanmuokkausta ja koneilla liikkumista on rajoitettu. Vesistöjen varsien suojavyöhykkeet tarjoavat elinympäristön useille kasvi- ja eläinlajeille. Suojavyöhykkeet estävät ravinteiden päätymistä vesistöihin ainakin pidättämällä hienoainesta, sekä suojavyöhykkeen kasvien ravinteiden otannan, että erilaisten biokemiallisten prosessien kautta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten ja millä tarkkuudella hakkuukonetiedon avulla voidaan seurata toteutuneiden suojavyöhykkeiden leveyksiä. Metsäkoneiden teknologisen kehityksen ansiosta koneiden keräämää tietoa on alettu hyödyntämään laajemmin. Hakkuukoneilla voidaan kerätä metsävaratietoa kustannustehokkaasti. Suuret tavaralajimenetelmän metsäkoneiden valmistajat ovat sitoutuneet StanForD2010-tiedonstantardiin, jonka ansiosta hakkuukonetietoa voidaan käsitellä ja hyödyntää tehokkaasti. Hakkuukoneiden GNSS-paikantimen työskentelyn aikana tallentuvasta sijaintitiedosta voidaan muodostaa Metsäteho Oy:n kehittämällä menetelmällä toteutuneen hakkuun mukaan metsikkökuvioita, joita kutsutaan hakkuukonekuvioiksi. Tässä tutkimuksessa tarkasteltu menetelmä on Metsätehon kehittämä ja siinä hyödynnetään niin ikään Metsätehon algoritmilla hakkuukonetiedosta tuotettuja hakkuukonekuvioita. Työn aineistoksi saatiin Stora Ensolta laaja hakkuukoneaineisto, joista 4239 hakkuukuvion läheisyydessä tai sisällä sijaitsi vesistö. Hakkuukonekuvioiden rajoilta mitattiin etäisyys maanmittauslaitoksen kartta-aineistosta löytyviin vesistöjen rajoihin laskennallisesti. Tuloksista muodostettiin suojavyöhykkeiden keskimääräiset leveystiedot hakkuukuvioittain. Suojavyöhyketiedon tarkkuuden määrittämiseksi kerättiin maastomittauksissa aineisto, jossa hakkuukuvioiden todellinen raja kartoitettiin tarkalla RTK-GNSS paikantimella. Maastomittaus tehtiin 34 hakkuukuviolla. Maastossa mitattujen kuvioiden rajoista muodostettiin suojavyöhykkeen leveydet käyttäen samaa metsätehon laskennallista menetelmää ja vesistöaineistoa. Hakkuukonetiedosta johdetun suojavyöhyketiedon tarkkuus esitettiin keskimääräisen suojavyöhyketiedon absoluuttisena erona maastomittauksen perusteella määritettyyn. Menetelmän tarkkuutta tarkastellaan työssä kolmen erityyppisten vesistöjen välillä. Tutkimuksen tuloksena menetelmä näyttää toimivan hyvin silloin kun hakkuualuetta rajaa geometriatyypiltään aluemuotoinen vesistö, eli vakavesi tai virtavesialue. Vakavesiin kuuluvat järvet, lammet ja meret ja virtavesialueisiin joet. Vakavesillä keskimääräinen virhe oli 1,64 metriä, keskimääräisen suojavyöhykeleveyden ollessa 15,04 metriä. Vastaavasti virtavesialueilla olivat keskimääräinen virhe 1,79 metriä ja suojavyöhykeleveys 16,43 metriä. Kun vesistön tyyppi on viivamuotoinen virtaava vesi eli puro, noro tai oja, ei menetelmä toimi luotettavasti. Keskimääräinen virhe oli virtavesiviivoilla 4,22 metriä keskimääräisen suojavyöhykeleveyden ollessa 5,49 metriä. Tärkein syy menetelmän toimimattomuuteen virtavesiviivakohteilla oli maanmittauslaitoksen vesistöaineistossa, jossa luonnontilaisia vesistöjä ja kaivettuja ojia ei voinut erotella. Menetelmän käyttöaste ja tarkkuus paranevat, kun hakkuulaitteiden paikannus yleistyy ja GNSS-paikannuksen tarkkuuden taso nousee hakkuukoneissa.