Browsing by Author "Kokkonen, Laura"

Tutkielmassa tarkastellaan nykytaideteoksia, joissa on käytetty luonnontieteeseen perustuvia tekniikoita tai tutkittu luonnontieteellisiä selitysmalleja. Tutkimuskohteena on tekniikan merkitys ontologisessa välitilassa taideteoksen, todellisuuden ja ihmisen kokemuksen saumakohtana. Tutkielmassa kysytään, millaisia merkityksiä tekniikalla ja luonnontieteen menetelmillä voi erityyppisissä nykytaiteen teoksissa olla. Samalla pohditaan erilaisten representaatioon liittyvien käsitteiden näkökulmasta, millainen on tekniikan ja todellisuuden suhde taiteessa. Aineistona on suomalaisten, yhä aktiivisten taiteilijoiden teoksia. Tutkielmassa käsitellään mediataiteilija Terike Haapojan (s. 1974), valokuvataiteilija Sanna Kanniston (s. 1974) ja installaatioita tekevän taiteilijaparin Tommi Grönlundin (s. 1967) ja Petteri Nisusen (s. 1962) teoksia. Taiteilijoiden tuotantoa tarkastellaan laaja-alaisesti tutkimusaiheen kannalta rajatusta näkökulmasta. Mukana on teosesimerkkejä vuosilta 1993–2012. Tutkielman keskeisen teoriataustan muodostavat Martin Heideggerin tekniikanfilosofia, tieteensosiologi Bruno Latourin käsitteet ja ympäristöpolitiikan professori Yrjö Hailan luontoa käsittelevät tekstit. Näkökulmat avaavat tutkimuskysymystä eri suunnista, jolloin käsiteltyjen teosten lähtökohdista muodostuu monipuolinen kuva. Tutkielmassa todetaan, että Heideggerin ontologiaa soveltamalla, postmodernista konstruktionismista tietoisena voidaan löytää uusia lähestymistapoja tekniikan ja nykytaiteen suhteeseen. Tutkielmassa pyritään osoittamaan, että luonnontiede on aineistona olevissa teoksissa luonnontiedettä ja tekniikka tekniikkaa vain pintapuolisesti, koska luonnontieteen tekniikat kohtaavat teoksissa todellisuuden poeettisesti eli fenomenologian ja taiteen tavoin, eivät niinkään tieteen tavoin. Tutkimuksessa siis todetaan, että tekniikan ja luonnontieteen ontologinen perusta on erilainen taiteessa kuin niiden alkuperäisissä käyttötarkoituksissa. Samalla käsitellään tieteen ja taiteen representaatioiden eroja ja todetaan, että jälkistrukturalistinen käsitys representaatiosta keskeisenä taideteoksen rakentumisen tapana ei yksiselitteisesti sovellu esimerkkiteosten tarkasteluun. Sen sijaan teokset on palautettavissa heideggerilaiseen ontologiaan ja poeettiseen maailmassaolemiseen. Taide myös mahdollistaa vapaan ja poeettisen suhteen tekniikkaan, joka on Heideggerin mukaan modernin tekniikan myötä jäänyt varjoon. Suomessa ei ole aikaisemmin tutkittu tekniikan ja nykytaiteen välistä suhdetta. Tämän tutkielman kaksi keskeistä havaintoa ovat, että taiteessa tekniikka ei ole ontologiselta maailmasuhteeltaan varsinaisesti tekniikkaa eikä luonnontiede luonnontiedettä. Toinen havainto on, että taide palauttaa tekniikkaan poeettisuuden mahdollisuuden. Nämä havainnot myös liittyvät tiiviisti toisiinsa, koska nimenomaan tekniikan poeettisuus taideteoksessa erottaa sen alkuperäisestä merkityksestään.