Browsing by Author "Koskinen, Emmi"

Mielen luennaksi voidaan kutsua ihmisen erityistä kykyä lukea toisten ihmisten aikomuksia, haluja, tunteita ja muita mielentiloja sekä kykyä ilmaista tällaisia tiloja myös ilman kieltä. Steven C. Levinsonin muotoilemassa uudessa tutkimusohjelmassa, jota voidaan kutsua mielen luennan mikrososiologiaksi, vuorovaikutus nähdään jatkuvana molemminpuolisena intentioiden ja mielentilojen luentana. Kaikki vuorovaikutuksen rakenteet näyttävät Levinsonin ohjelman mukaan edellyttävän mielen luennan kykyjä. Tässä ajatuksessa on huomattavia yhtäläisyyksiä siihen, mitä pragmatisti G. H. Mead on todennut aiheesta jo vuosikymmeniä sitten. Mead on esimerkiksi sanonut, että me ihmiset luemme toisten ihmisten käyttäytymistä heidän olematta siitä tietoisia, minkä hän on tarkoittanut kielellistä kommunikaatiota edeltäväksi tekijäksi. Tutkielman teoreettinen tavoite on näyttää Levinsonin hahmotteleman mielen luennan keskustelunanalyyttisen tutkimusohjelman yhteydet pragmatistiseen perinteeseen – erityisesti G. H. Meadin ajatuksiin intersubjektiivisuudesta. Tutkielmassa myös esitetään ajatus keskustelunanalyysin vahvasta potentiaalista pragmatistisen tutkijan menetelmänä. Tutkielman empiirinen osa on tapaustutkimus, jossa analysoidaan keskustelunanalyyttisesti mielen luennan käytäntöjä keskustelussa kahden henkilön välillä. Toisin kuin perinteisessä keskustelunanalyysissä, aineisto on asetelmaltaan kokeellinen: yksi videoitu keskustelu kahden henkilön välillä, joista toisella on todettu Aspergerin oireyhtymä/syndrooma (lyhenne AS). AS-henkilöistä on todettu, että heillä on vaikeuksia esimerkiksi empatiassa, intersubjektiivisuudessa sekä mielen teorian käyttämisessä eli mielen luennassa. Keskustelijoille on annettu ohjeeksi kertoa elämänsä iloisista asioista ja menetyksistä. Tutkimuskysymys on: Miten erot mielen luennan kompetensseissa näkyvät konkreettisesti keskustelun rakenteissa? Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat keskustelijoiden kertomukset: miten kertomuksen vastaanottaja suuntautuu toisen mieleen ja tarinan emotionaaliseen kärkeen? Tavoitteena on tehdä konkreettisia mikrotason havaintoja keskustelusta. Ensimmäinen tutkimustulos on AS-henkilön minimipalautteiden puute. Ne puuttuvat kaikista verrokin tarinoista, joista on löydettävissä emotionaalinen kärki ja lisäksi osasta neutraaleista tarinoista. Toinen poikkeava löydös koskee nyökkäystä: verrokin nyökytellessä toistuvasti AS-henkilö tekee eleen vain neljä kertaa keskustelun aikana. Joissakin kerrontajäsennyksissä ei aluksi ole lainkaan AS-henkilön vastaanottovuoroa, joten kerrontaa joudutaan jatkamaan pidempään. Lisäksi kymmenessä verrokin tarinassa on noin sekunnin mittainen tauko ennen AS-henkilön vastaanottoa. Tärkein tapaustutkimuksen tulos on se, että jos verrokin kertomuksesta on tunnistettavissa emotionaalinen kärki, AS-henkilön vastaanottovuoro ei ota sitä huomioon. Vastaanoton puuttuminen tai riittämättömyys johtaa aineistossa siihen, että verrokki joutuu joko peruuttamaan kertomuksensa kärjestä tai kertomaan uuden tarinan. Myös verrokilla on vaikeuksia reagoida yhden AS-henkilön tarinan emotionaaliseen kärkeen. Viimeinen löytö liittyy AS-henkilön vaikeuksiin tuottaa niin sanottua toista kertomusta (second story) verrokin emotionaalisesti latautuneen kertomuksen jälkeen. Kertomuksen emotionaalinen lataus kohdistaa tiettyjä odotuksia vastaanottovuoroa kohtaan. Tapaustutkimuksen empiiriset löydökset, tärkeimpänä AS-henkilön vastaanottovuoro, joka ei käsittele tarinan emotionaalista kärkeä, tukevat näkemystä siitä, että intersubjektiivinen mieli on välttämätön onnistuneelle kommunikaatiolle ja keskustelussa saavutettavalle (intersubjektiiviselle) yhteisymmärrykselle. Löydökset täsmentävät aikaisempaa teoreettista keskustelua viittaamalla siihen, että mielen luentaa vaaditaan eri rakenteissa eri verran, ja tukevat aikaisempia neurotieteiden löydöksiä siitä, että emotionaalisten mielentilojen tai intentioiden tunnistaminen vaatii enemmän tai erilaisia mielen teorian kompetensseja kuin neutraalien. Jatkotutkimuksissa voitaisiin tutkia useampia keskusteluja ja selvittää, voidaanko löydöksiä yleistää koskemaan laajemminkin AS-henkilöiden vuorovaikutusta. Mikäli keskustelunanalyysin avulla pystyttäisiin selvittämään, mitkä kielelliset rakenteet ja toiminnot vaativat eniten mielen luennan kompetensseja, muut tieteenalat voisivat syventää tätä ymmärrystä, ja lopputuloksena voitaisiin kehittää myös käytännön sovelluksia vuorovaikutuksen tueksi. Levinsonin mielen luennan mikrososiologinen tutkimusohjelma on hedelmällinen tapa tuoda Meadin ajatukset intersubjektiivisuudesta kielellistä vuorovaikutusta edeltävänä mielen ominaisuutena empiirisen tutkimuksen piiriin.