Browsing by Author "Koskinen, Linda"

Suomi on yksi vuonna 2015 solmitun, ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtäävän Pariisin ilmastosopimuksen ratifioineista maista. Huolimatta Suomeen liitetyistä puhtaan luonnon ja teknologian mielikuvista, Suomen ilmastopolitiikka on saanut osakseen kritiikkiä: sen hiilidioksidipäästöt ovat Pohjoismaiden korkeimmat ja se sijoittuu huonosti kansainvälisessä ilmastonmuutosvertailussa. Tämä tutkielma tarkastelee suomalaisen median osallistumista ilmastopoliittisen keskustelun rakentamiseen median roolien näkökulmasta. Medialla katsotaan olevan merkittävä rooli kansalaisten poliittisessa osallistumisessa. Alan kirjallisuudessa sen tehtäviksi on määritelty muun muassa luotettavan tiedon ja monipuolisten näkökulmien tarjoaminen, dialogin rakentaminen sekä toimiminen julkisen keskustelun areenana ja vallan vahtikoirana. Ilmastokeskustelun yhteydessä median suoritusta on arvioitu erityisesti sen perusteella, miten se onnistuu ilmastotieteellisen tiedon välittämisessä. Koska median toiminnalla voi nähdä olevan merkitystä ilmastopoliittisen keskustelun – sekä siten ilmastopoliittisten päätösten – rakentumisen kannalta, on perusteltua tarkastella kriittisesti sitä, miten suomalainen media suoriutuu demokraattisista tehtävistään uutisoidessaan ilmastopolitiikasta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytän Clifford Christiansin, Theodore Glasserin, Denis McQuailin, Kaarle Nordenstrengin ja Robert Whiten määrittelemiä demokraattisessa yhteiskunnassa toimivan journalismin rooleja, joita ovat tarkkaileva rooli, fasilitoiva rooli, radikaali rooli sekä yhteistyön rooli. Roolien avulla median yhteiskunnallisia tehtäviä on mahdollista tarkastella arvojen ja päämäärien näkökulmasta. Kiinnitän tutkielmassani huomiota myös erilaisten toimijoiden rooleihin mediassa käydyssä ilmastopoliittisessa keskustelussa. Käytän analyysini apuvälineenä Antti Gronown ja Tuomas Ylä-Anttilan vuonna 2014 suomalaisille ilmastopoliittisille toimijoille tekemää verkostokyselyä sekä sen pohjalta määriteltyjä suomalaisten ilmastopoliittisten toimijoiden muodostamaa kolmea koalitioita, joita ovat ympäristöjärjestö-, talous- ja työmarkkina-, sekä hallinto- ja tutkimuskoalitiot. Verkostokysely toimii analyysini apuvälineenä ja pyrin sen avulla tarkastelemaan, onko aineiston jutuissa ääneen pääsevien toimijoiden ja median omaksumien roolien välillä yhteyttä. Tutkimusaineisto koostuu Aamulehdessä ja Helsingin Sanomissa vuosina 2012–2016 julkaistuista ilmastopolitiikkaa käsittelevistä uutisista, joissa esiintyy vähintään yksi ilmastopoliittisten koalitioiden toimijoista. Pyrin teorialähtöisen laadullisen sisällönanalyysin avulla tunnistamaan aineistosta median roolien ominaispiirteitä tarkastelemalla esimerkiksi sitä, pyrkiikö media rakentamaan dialogia eri toimijoiden välille, myötäilemään poliittisia ja taloudellisia eliittejä vai tarjoamaan alustan olemassa olevia valtarakenteita kritisoiville äänille. Ilmastonmuutoksen hillitseminen määrittyi aineistossa kahdella tapaa: universaalina haasteena ja kansallisen talouden määrittäjänä. Aineiston alkuvuosina ilmastonmuutoksen merkittävyys globaalina ongelmana tiedostettiin, mutta sen hillitsemiseen tähtäävää politiikkaa pidettiin taloudellisen kasvun esteenä. Myöhemmin, ilmastopolitiikkaan kohdistuvien asenteiden muuttuessa ympäri maailman, kansainvälisesti sitova ilmastopolitiikka alkoi näyttäytyä kotimaisen talouskasvun toivona. Tutkimus- ja hallintokoalition sekä talous- ja työmarkkinakoalition intressien yhdentyessä uutisissa korostuu ilmastopolitiikan määrittely kotimaisen talouden kautta ja elinkeinoelämän toimijat pyrkivät rakentamaan kansallista yhtenäisyyttä kilpailukyvyn varaan. Myös median tapa rakentaa vastakkainasettelua muuttuu aineiston otantavuosien aikana. Siinä missä aineiston alkuvuosina korostuu vastakkainasettelu taloudellisia intressejä ajavan talous- ja työmarkkinakoalition sekä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ajavien tutkimus- ja hallinto- sekä ympäristöjärjestökoalition välillä, typistyy vastakkainasettelu myöhemmin koalitioiden väliseksi kiistelyksi yksittäisistä ilmastopoliittisista toimista. Syntyneen yhteisymmärryksen myötä dialogin rakentamiselle talous- ja työmarkkinakoalition sekä tutkimus- ja hallintokoalition välille ei näyttäisi olevan enää tarvetta, sillä niiden intressit näyttäytyvät samoina. Ympäristöjärjestökoalitio sen sijaan ei käyttämäni teorian perusteella pääse eroon vastakkainasettelun asetelmasta: vähiten valtaa omaavana koalitiona se ottaa automaattisesti haastajan aseman suhteessa muihin koalitioihin. Analyysin tulokset tukevat aiempia tutkimustuloksia, joiden mukaan suomalainen media on konsensushakuinen. Myös aiemmat tutkimustulokset, joiden mukaan talouskasvua painottavalla talous- ja työmarkkinakoalitiolla on eniten valtaa suomalaisten ilmastopoliittisten toimijoiden verkostossa, ovat linjassa tämän tutkielman tulosten kanssa. Näyttää siltä, että media osallistuu kansallisen konsensuksen rakentamiseen ilmastopoliittisessa keskustelussa myötäilemällä talous- ja työmarkkinakoalition edustajia.