Browsing by Author "Koskinen, Sanni"

Euroopan komissio on tehnyt valtiontuen alalla uuden aluevaltauksen ja alkanut viimeisen vuosikymmenen aikana tutkimaan valtioiden yrityksille myöntämien yksittäisten veropäätösten, kuten ennakkohinnoittelusopimuksien valtiontukisääntelyn mukaisuutta. Ennakkohinnoittelusopimuksella on tarkoitus määrittään yhtiön ja sen kanssa etuyhteydessä olevien yhtiöiden välisten liiketoimien hinnoittelun perusteet. Tällaisten etuyhteysyritysten liiketoimien hinnoittelua kutsutaan siirtohinnoitteluksi ja sen ytimessä on edellytys hinnoittelun markkinaehtoisuudesta eli markkinaehtoperiaatteesta. Markkinaehtoperiaatteen mukaisesti etuyhteysyritysten liiketoimien tulisi perustua samanlaisille ehdoille, kuin mitä itsenäisten yritysten voitaisiin olettaa soveltavan vastaavanlaisissa liiketoimissa markkinatilanteessa. Sääntelyllä estetään erityisesti yrityksen tulon siirtäminen keinotekoisia liiketoimia käyttäen konsernin sisällä halvemman verotuksen piiriin. Komission tutkinnat ovat johtaneet, tällä hetkellä, neljän päätöksen antamiseen, joissa komissio on todennut Alankomaiden, Irlannin ja Luxemburgin antaneen Starbucksille, Applelle sekä Fiatille ja Amazonille kiellettyä valtiontukea. Jotta komissio voi katsoa toimen valtiontukisääntelyn vastaiseksi, tulee toimi luokitella valtiontueksi SEUT 107(1) artiklan mukaisesti. Artikla asettaa toimelle neljälle eri kriteeriä, joista tapauksien näkökulmasta mielenkiintoisimmat ovat vaatimukset toimen tuottamasta edusta sekä toimen valikoivasta luonteesta. Komission mukaan ennakkohinnoittelusopimukset voitiin katsoa kielletyksi valtiontueksi, sillä sopimuksien mukaiset siirtohinnoittelumallit johtavat markkinaehtoperiaatteen vastaisiin lopputuloksiin ja siten yrityksen pienentyneeseen verorasitukseen muihin verrannollisessa asemassa oleviin yrityksiin verrattuna. Tutkielman tavoitteena on analysoida, missä kulkee raja ennakkohinnoittelusopimuksen katsomiseksi kielletyksi valtiontueksi. Tätä arvioidaan erityisesti päätöksien osapuolten ja myös unionin yleisen tuomioistuimen argumenttien valossa. Päätöksien ongelmallisuus kiteytyy erityisesti markkinaehtoperiaatteen soveltamiseen, joka on osoittautunut tulkinnalliseksi kysymykseksi erityisesti periaatetta koskevan OECD:n tuottaman sääntelyn epäselvän oikeuslähteellisen aseman ja hankalan soveltamisen vuoksi. Komissio on arvioinut tilanteita myös valtiontuelle epätyypillisesti valtion sisäisen järjestelmän ulkopuolisilla argumenteilla. Komission vastapuolten näkökulman mukaan asian arviointi tulisi sen sijaan perustaa puhtaasti kansallisten säännösten pohjalle. Komission päätöksissä erimielisyyttä on myös herättänyt valikoivuuden kriteeri ja sen alalla erityisesti kysymys siitä, voidaanko etuyhteysyrityksiä ja itsenäisiä yrityksiä pitää verrannollisessa asemassa keskenään. Komission näkemyksen mukaan etuyhteysyritykset tulee katsoa verrannollisiksi itsenäisten yritysten kanssa, joihin ei sovelleta siirtohinnoittelusäännöksiä, mitä näkemystä komission vastapuolet eivät jaa. Komission päätöksistä on valitettu unionin yleiseen tuomioistuimeen, joka on ehtinyt antaa ratkaisunsa kahden päätöksen osalta syksyllä 2019. Ratkaisuissaan yleinen tuomioistuin hyväksyi tapauksen arvioimisen markkinaehtoperiaatteen lähtökohdilta, mikäli kansallinen verojärjestelmä perustuu valinnalle verottaa etuyhteysyrityksiä ja itsenäisten yrityksiä samoin perustein. Ennakkohinnoittelusopimuksien valtiontuen mukaisessa arvioinnissa ei siten tule lähteä liikkeelle suoraan kansallisista säännöksistä, vaan painoarvoa annetaan erityisesti OECD:n ohjeistukselle. Unionin yleinen tuomioistuin asetti kuitenkin komissiolle näyttötaakan periaatteen vastaisesta menettelystä korkeammalle, kuin komissio itse oli tehnyt. Tuomioistuimen mukaan komission tulee esimerkiksi osoittaa, että ennakkohinnoittelusopimus ei ole vain OECD:n ohjeistuksen vastainen, vaan että sopimuksen soveltaminen tosiasiassa johtaa markkinaehtoperiaatteen vastaiseen lopputulokseen, joka tuottaa etua kyseiselle yritykselle. Päätösten oikeusprosessi voi kuitenkin jatkua vielä tulevaisuudessa, mikäli hävinneet osapuolet päättävät valittaa tuomiosta Euroopan unionin tuomioistuimeen. Tapauskohtaisen arvioinnin johdosta oikeustila tulee varmasti hakemaan muotojana vielä tulevaisuudessa oikeuskäytännössä.