Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Kyrklund, Emma"

Sort by: Order: Results:

  • Kyrklund, Emma (2019)
    Masennus on kansanterveydellisesti merkittävä ongelma, sillä suomalaisista n. 5 % sairastuu vuoden aikana. Sairaus vaikuttaa selvästi elämänlaatuun heikentämällä toiminta- ja työkykyä. Erilaisia neuromodulaatiomenetelmiä on käytetty jo pitkään masennuksen hoidossa, erityisesti hoitoresistentissä taudissa. Vanhin niistä on sähköhoito, jota on käytetty jo 1930-luvulta lähtien. Viime aikoina on myös kehitetty uusia, ei-invasiivisia hoitoja. Uusin niistä on tDCS, eli transkraniaalinen tasavirtastimulaatio. Tähän työhön liittyy lyhyt katsaus masennuksesta ja erilaisista neuromodulaatiomenetelmistä. Tämän lisäksi tehtiin HYKS psykiatrian kautta pilottitutkimus tasavirtastimulaatiohoidosta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hoitomenetelmän hyötyä vaikeahoitoisten masennuspotilailla. Potilaita rekrytoitiin HUS alueelta Keravalta ja Järvenpäästä. Yhteensä tutkimukseen osallistui 15 potilasta. Tutkimuksessa annettiin 2 mA tasavirtastimulaatiohoitoa 30 minuutin ajan 5 päivänä viikossa 3 viikon ajan. Tuloksia mitattiin ensijaisesti PHQ9-oirekyselyllä, lisäksi potilaat täyttivät BDI-, Oasis-, Sheehan toimintakykyasteikko-, Core5- ja 15D-kaavakkeet. Kaavakkeita kerättiin potilailta hoidon alussa ja jokaisen hoitoviikon jälkeen. Tutkimuksella ei osoitettu tilastollisesti merkittävää hyötyä tDCS-hoidosta. Potilaiden PHQ9 pisteet vähenivät keskimäärin n. 20 %. Kolme potilasta, eli 20 % osallistuneista, saavuttivat remission, joka määriteltiin 50 % laskuksi PHQ9 pisteissä. Pisteet vähenivät keskiarvoltaan 18,80 (SD ±6,3) pisteestä 15,00 (SD±7,3) pisteeseen. P-arvo oli 0,06. Tutkimuksen tulokset viittaavat aiempiin tutkimuksiin vertaillen heikompaan tehoon, mikä osittain voi selittyä vaikeahoitoisemmalla potilasmateriaalilla ja tutkimuksen pienellä otoksella.