Browsing by Author "Lönnblad, Riikka"

Pro gradu -tutkielmani aiheena on Hannah Arendtin (1906–1975) käsitys moraalista. Arendtin moraalia koskevat pohdinnat ovat tutkimuskirjallisuudessa jääneet hänen politiikan teoriansa varjoon, ja hänen käsitystään moraalista on usein pidetty kapea-alaisena tai sävyltään kielteisenä. Arendtin moraalia koskeva ajattelu paljastuu kuitenkin syvällisemmäksi ja vivahteikkaammaksi, kun sitä tarkastellaan hänen koko tuotantonsa eikä vain hänen poliittisten pääteostensa valossa. Tutkielmassani selvitän, millainen on Arendtin käsitys moraalista ja moraalisen ajattelun luonteesta, millaisena hän näkee moraalisen toiminnan mahdollisuudet ja mistä johtuu hänen epäluulonsa tiettyjä moraalin muotoja kohtaan. Tärkeimpänä lähteenäni ovat Arendtin 1960-luvun puolivälistä eteenpäin kirjoittamat, moraalifilosofiaa, vastuuta ja arvostelukykyä käsittelevät esseet ja luentosarjat, joista suuri osa on julkaistu kokoelmassa Responsibility and Judgment (2003), sekä Arendtin viimeiseksi jäänyt teos The Life of the Mind (1978). Jäljitän Arendtin käsitystä moraalista myös hänen politiikkaa ja totalitarismia koskevista pääteoksistaan The Human Condition (1958), The Origins of Totalitarianism (1951), Eichmann in Jerusalem (1963) ja On Revolution (1963). Tutkimuskirjallisuudesta hyödynnän erityisesti George Katebin, Dana Villan ja Margaret Canovanin tulkintoja Arendtin ajattelusta. Lähtökohtana Arendtin moraalia koskevalle ajattelulle on kokemus totalitaristisesta pahuudesta ja sen mahdollistaneesta moraalin kriisistä 1900-luvun Euroopassa. Totalitarismin oloissa kehittyi erityinen moraalisen ajattelun muoto, jonka ytimessä on vastuuttomuus, ihmisen toimijuuden ja vapauden kieltäminen sekä kyvyttömyys itsenäiseen moraaliseen harkintaan. Arendt ei usko moraalin tarjoavan riittävää suojaa totalitarismilta, vaan siihen tarvitaan poliittista toimintaa ja poliittisten instituutioiden suojaamaa julkisen aluetta. Toisaalta politiikan ja moraalin suhde on Arendtin ajattelussa jännitteinen, sillä hän näkee moraaliseen argumentaatioon sisältyvän tendenssejä, jotka uhkaavat poliittisen toiminnan erityisluonnetta. Näistä syistä Arendt suhtautuu epäillen moraalisen toiminnan mahdollisuuksiin. Arendt muotoilee teksteissään käsityksen kahdenlaisesta moraalisesta ajattelusta. Yhtäältä moraali perustuu kokemukseen minän sisäisestä jakautuneisuudesta ja tästä kumpuavaan vaatimukseen, että minun on voitava elää sovussa itseni kanssa. Näin muodostuva omatunto vaatii ihmistä kieltäytymään pahanteosta, mutta se ei kykene muodostamaan yleispäteviä moraaliperiaatteita tai positiivisia toimintaohjeita. Toisaalta Arendt esittää ajatuksen arvostelukyvystä itsenäisenä moraalisen harkinnan kykynä, jonka avulla ihminen voi arvioida yksittäistapauksia vetoamatta yleisiin sääntöihin. Arvostelukyvyn toiminnan lähtökohtana on inhimillinen moninaisuus, sillä arvostelman muodostaminen perustuu toisten ihmisten näkökulmien huomioimiseen. Omatunto ja arvostelukyky edustavatkin kahta erilaista moraalisen ajattelun mallia, joita Arendt ei saa täysin sovitettua yhteen. Tutkielmassani osoitan, että jännite omatunnon ja arvostelukyvyn edustamien moraaliajattelun lajien välillä ei johdu Arendtin ajattelun ristiriitaisuudesta tai siinä tapahtuneesta muutoksesta, vaan ne edustavat moraalisen harkinnan tai kokemuksen eri puolia. Molemmissa korostuu ajatus toimijan vapaudesta ja vastuusta omista valinnoistaan, ja yhdessä ne estävät yksilöä sortumasta moraaliseen vastuuttomuuteen ja totalitaristiseen pahuuteen. Arvostelukyky suuntaa ihmistä kohti maailmaa ja toisia ihmisiä ja auttaa häntä harkitsemaan, miten toimia konkreettisissa valintatilanteissa. Omatunto puolestaan tarjoaa viimesijaista suojaa pahuutta vastaan estämällä ihmistä syyllistymässä pahuuteen edes poliittisesti äärimmäisissä tilanteissa.