Browsing by Author "Laakkonen, Oona"

Tutkimuksessa tarkastellaan tahallisuuden näyttämistä ja tahallisuutta koskevan näyttökynnyksen korkeutta. Työn rakenne on jaettu ikään kuin kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan tahallisuuden yleisiä oppeja rikosoikeuden näkökulmasta. Toisessa osassa keskitytään näytön arvioimisen tarkasteluun ja erityisesti tuomitsemiskynnyksen korkeuteen. Tutkimuksen kolmannessa jaksossa vastataan tutkimuskysymykseen, milloin tuomioistuin voi katsoa vastaajan tahallisuuden näytetyksi, eli milloin tahallisuutta koskeva näyttökynnys on ylittynyt. Kolmannessa osassa yhdistetään tahallisuuden rikosoikeudellinen ja näytön arvioimisen prosessioikeudellinen tarkastelu. Näytön arviointi perustuu asiassa esitetyn todistelun varaan. Näin ollen näytön arvioinnista on vaikea tehdä yleisesti päteviä johtopäätöksiä. Tuomioistuin saa vapaan harkinnan puitteissa arvioida tapauksessa esitetyn todistelun näyttöarvon. Tahallisuutta koskevan näytön arvioimisen konkretisoimiseksi tutkimuksessa on tarkasteltu tahallisuuden näyttämistä paljon julkisuudessa esillä olleen valelääkäritapauksen valossa. Valelääkäritapauksen tarkastelun tarkoituksena ei ole vastata kysymykseen, onko vastaaja syyllistynyt asiassa rikokseen, vaan saada käytännön näkökulma tutkimuskysymyksen tarkasteluun. Näytön arvioimisen tarkastelu ajankohtaistui, kun oikeudenkäymiskaaren 17 luvun uudistus tuli voimaan 1.1.2016. Tämän tutkimuksen kannalta uudistuksen merkittävin seikka oli rikosprosessin tuomitsemiskynnyksen määritelmän lisääminen lakiin. OK 17:3.2:n mukaan tuomion, jossa vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä. Varteenotettava epäily -tuomitsemiskynnyksellä on pitkä kansainvälinen historia. Suomessa sitä on sovellettu korkeimman oikeuden käytännössä ensimmäisen kerran ratkaisussa KKO 2002:47. Kynnyksen täsmällisempää sisältöä ei kuitenkaan ole suomalaisessa oikeuskäytännössä eikä -kirjallisuudessa juuri avattu. Tässä tutkimuksessa olen käsitellyt melko laajasti varteenotettava epäily -kynnyksen sisältöä. Tutkimuksessa on myös jossain määrin käsitelty niitä metodeja, joita tuomioistuin voi hyödyntää tuomion perusteluissa. Tuomitsemiskynnyksen tarkastelun merkittävin osa tutkimuskysymykseni kannalta on, tuleeko tuomioistuimen katsoa myös tahallisuus näytetyksi ilman varteenotettavaa epäilyä. Tosin sanoen, koskeeko tuomitsemiskynnys tunnusmerkistötekijöitä kokonaisuutena vai jokaista tunnusmerkistön osatekijää erikseen. Tutkielmassa on kuvattu tahallisuuden näyttämistä lähinnä tahallisuuskäsitteen alarajalla. Tästä huolimatta tutkielmassa on painotettu myös muiden tahallisuuden asteiden merkitystä. Vaikka tutkimuskysymystä tarkastellaan valelääkärin surmaamistahallisuuden valossa, tutkimuksen johtopäätökset on tarkoitettu soveltuvaksi yleisesti tahallisuuden näyttämiseen