Browsing by Author "Lasma, Elina"

Etunimiin liittyy aina kulttuurisia ja sosiaalisia odotuksia. Suomen nimilaissa on säädetty, ettei tytölle saa antaa miehen nimeä tai pojalle naisennimeä. Tutkielmassa tarkastellaan avovastauksia oikeusministeriön järjestämään kyselyyn. Kysely koski nimilakia ja sen muutostarpeita. Analysoitavana ovat avovastaukset kysymykseen, jossa pohditaan etunimen sukupuolisidonnaisuuden tarvetta. Kysely järjestettiin kesällä 2016 ja se oli avoin kaikille kansalaisille. Tutkielmassa analysoidaan ja esitellään vastauksia kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin nostetaan tarkasteltavaksi sukupuolivähemmistöjen kokemukset etunimen sukupuolisidonnaisuudesta. Lisäksi tarkastellaan sukupuoli-identiteetin ja nimi-identiteetin suhdetta. Toisaalta analysoidaan niitä etunimiä, joita kyselyyn vastanneet ovat antaneet esimerkkinä vastaustensa tueksi. Tutkimuksen näkökulma on pääosin kansanonomastinen. Tutkimuksessa selvitetään niitä asenteita, joita etunimen sukupuolisidonnaisuus herättää. Etunimen sukupuolisidonnaisuus jakaa maallikoiden mielipiteet jyrkästi kahtia. Suurin syy kahtalaisille mielipiteille on se, että asiaa lähestytään eri suunnista. Helpommin sukupuolisidonnaisuutta kannatetaan, jos lähtökohdaksi otetaan lapsen nimeäminen. Sukupuolisidonnaisuudesta luopumista kannatetaan voimakkaasti taas silloin, kun nimenvaihtajana on aikuinen. Vastaajat rakentavat vastakkainasettelua toisaalta yksilön oikeuden, toisaalta alaikäisen edun välille. Vastaajat ovat antaneet esimerkkeinä useita etunimiä. Eniten esimerkkinä annettiin sellaisia nimiä, jotka ovat olleet yleisiä suurilla ikäpolvilla (Liisa, Päivi). Näillä nimiesimerkeillä halutaan rakentaa eroa vastaajan sukupuolineutraalina pitämiin nimiin. Mikäli vastauksessa löytyy jokin vierasperäinen mutta omakielistynyt nimi (Onni, Orvokki), vastustetaan todennäköisesti sukupuolisidonnaisuudesta luopumista. Yleensä sukupuolisidonnaisuutta vastustetaan silloin, kun vastauksessa esitetään useita esimerkkinimiä.