Browsing by Author "Lehikoinen, Sanna"

Tutkielmassa selvitetään, miten rikoslain 16 luvun 13 § soveltuu välittäjiä käyttäen toteutettuun lahjontaan ja, milloin rikosvastuu lahjusrikoksesta aktualisoituu. Tutkielmassa pyritään tuomaan esiin voimassa olevan lainsäädännön mahdollisia ongelmakohtia, jotka vaikeuttavat puuttumista välittäjiä käyttäen toteutettuun lahjontaan. Tutkielman aiheen kannalta keskeisessä asemassa on myös oikeushenkilön rangaistusvastuu ja sen selvittäminen, miten oikeushenkilön rangaistusvastuu soveltuu välittäjiä käyttäen toteutettuun lahjontaan. Tutkielmassa aihe on rajattu koskemaan kansainväliseen liiketoimintaan liittyvää ulkomaisen virkamiehen lahjontaan, koska ulkomaisen virkamiehen lahjonta toteutetaan usein välittäviä tahoja käyttäen. Lahjuksen antaminen kansalliselle ja ulkomaiselle virkamiehelle on säädetty rangaistavaksi rikoslain 16 luvun 13 §:ssä. Välittäjien käyttämistä lahjonnan toteuttamisessa ei ole kriminalisoitu erikseen, vaan toimintaa on arvioitu rikoslain lahjusrikoksia koskevien säännösten perusteella. Toiminnassa voi olla kyse rikoslain 16 luvun 13 §:n 1 momentin mukaisesta tilanteesta, jossa lahjus luvataan, tarjontaa tai annetaan välittäjän kautta virkamiehelle itselleen tai virkamiehelle annetaan välittäjän kautta lupaus tai tarjous lahjuksen antamisesta toiselle. Toiminnassa voi olla myös kyse pykälän 2 momentin mukaisena tilanteesta, jossa virkamiehen toiminnasta palvelussuhteessa luvataan, tarjotaan tai annetaan välittäjän kautta 1 momentissa tarkoitettu etu toiselle kuin virkamiehelle itselleen. Suomessa kaikki epäillyt kansainväliseen liiketoimintaan liittyvät ulkomaisen virkamiehen lahjontatapaukset ovat johtaneet syytteiden hylkäämiseen. Kaikissa tapauksissa lahjusten antaminen epäiltiin toteutetun välittäjiä käyttäen. Välittäjiä käytetään lahjonnan toteuttamisessa, koska välittäjien käyttäminen vaikeuttaa rikoksen toteennäyttämistä ja siten vähentää kiinnijäämisen ja rangaistuksen riskiä. Tutkielman perusteella nykyinen lahjuksen antamista koskeva RL 16:13 ei sovellu ongelmitta välittäjiä käyttäen toteutettuun lahjontaan, sillä tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää näyttöä niin lahjuksen antajan kuin lahjonnan kohteena olevan ulkomaisen virkamiehen tietoisuudesta. Oikeushenkilön rangaistusvastuu ei ole myöskään tullut kyseeseen silloin kun, luonnollisia henkilöitä vastaan nostetut syytteet on hylätty, sillä ei ole pystytty näyttämään, että oikeushenkilön toiminnassa on tapahtunut lahjusrikos. Tutkielmassa todetaan, että vaikutusvallan kauppaamisen kriminalisointi voisi parantaa mahdollisuutta puuttua välittäjiä käyttäen toteutettuun lahjontaan. Yrityksillä on merkittävä rooli kansainväliseen liiketoimintaan liittyvässä lahjonnassa, koska rikos tehdään yrityksen harjoittaman ulkomaankaupan yhteydessä, jotta yritykselle saataisiin liiketoimintaan liittyvä oikeudeton etu. Näin ollen oikeushenkilön rangaistusvastuun tehostaminen ja yritysten vastuun korostaminen olisi perusteltua. Lahjonnan tuottamuksellisen rahoittamisen kriminalisointi ja yhteisösakon määrän korottaminen voisivat edelleen tehostaa yritysten vastuuta ehkäistä ja valvoa sen puolesta ja hyväksi toimivien tahojen toimintaa.