Browsing by Author "Lehko, Tuike"

Jazz-tytöt olivat uudenlainen uhka perinteiselle naiskuvalle 1920-luvulla. He olivat kaupunkilaisia nuoria naisia, jotka tulivat toimeen omillaan, pukeutuivat muodikkaasti ja juhlivat villisti. He edustivat modernia ja vaurastuvaa aikaa, kaupunkilaisuutta, kansainvälisyyttä ja jazzmusiikkia, joka virtasi Helsinkiin 1920-luvulla. Jazz-tytöistä ei kuitenkaan löydy ensikäden tietoa, vaikka heistä kirjoitettiin ajan aikakauslehdissä ja kaunokirjallisuudessa. Tutkimuksessa selvitetään, millainen oli aikalaistekstien luoma kuva helsinkiläisistä jazz-tytöistä ja miten kuva vastasi ajan naisten elämää. Työn tarkoituksena on läpivalaista 1920-luvun naisten julkisen roolin muutosta jazz-tyttöjä käsittelevän kirjoittelun paljastamien ristiriitojen avulla. Työssä analysoidaan viiden aikakauslehden jazztyttötekstejä, joita täydentävät muutamat aiheeseen liittyvät romaanit. Tekstien välittämää kuvaa täydennetään muisti- ja tutkimustiedolla 1920-luvusta. Tekstianalyysin pohjana työssä selvitetään Helsingin historiaa 1920-luvulla naisten työssäkäynnin, uudistuvan huvittelukulttuurin ja jazzin historian osalta. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on Judith Butlerin ajatus sukupuolen performatiivisuudesta, jossa sukupuoli nähdään toistuvien esitysten sarjana. Ne liittyvät tyyliin, habitukseen ja käytökseen, ja ne ovat ajasta ja kulttuurista riippuvaisia. Muuttuessaan ne herättävät huomiota. Aikalaisteksteissä jazz-tyttöjä ja -musiikkia ihannoitiin ja paheksuttiin. Jazz-tyttöjen kirjoitettiin olevan itsekkäitä ja pinnallisia, ja heidän pelättiin turmeltuvan. Toisaalta uutta naista kuvailtiin myös reippaaksi, määrätietoiseksi, itsenäiseksi ja aktiiviseksi. Tutkimusaineistosta ei löytynyt yhtäkään tekstiä, jonka kirjoittaja tunnustautuisi jazz-tytöksi. Jazztytöt vertautuivat aikansa muihin naisrooleihin. Sellainen oli esimerkiksi romantisoitu kansakunnan äiti. Jazz-tytöistä kirjoitettiin paljon, koska he haastoivat aikansa pukeutumiseen ja käyttäytymiseen liittyneitä sukupuolittuneita sääntöjä ja normeja. Jazz-kulttuuri kosketti kuitenkin 1920-luvulla vain harvaa helsinkiläistä. Silti monet kaupunkilaisnaiset lainasivat jazz-tyttöstereotypian ulkoisia piirteitä, kuten polkkatukan ja polvipituisen hameen. Lisäksi yhä useampi nuori nainen kävi töissä ja asui yksin. Sekä jazz-tytöt että jazzmusiikki ovat tiivistymiä ajan hengestä. Modernisoituva kaupunki ja elämänmeno toistuivat jazzmusiikin koneelliseksi kuvatussa rytmissä ja eksoottisessa alkuperässä. Poikamiestyttöjen työssäkäynti taas korosti muutosta perinteiseen yhteiskuntaan, jossa tytöt kasvatettiin äideiksi. Ne yhdessä herättivät pelkoa ja intoa, ja tämä yhdistelmä innoitti kirjoittajia, jotka korostivat vahvoja mielikuvia entisestään ja synnyttivät uusia.