Browsing by Author "Leino, Ella"

Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan tyypillisesti kehittyneiden viisivuotiaiden lasten tekemiä toisen puheeseen kohdistuvia korjausaloitteita. Korjausaloitteilla tarkoitetaan keskustelun vuoroja, joilla puolustetaan intersubjektiivisuutta eli keskustelijoiden keskinäistä ymmärrystä osoittamalla ja nostamalla käsiteltäväksi jokin ongelma edeltäneen vuoron vastaanottamisessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää lasten keskusteluissa kohtaamien ongelmien laatua ja lasten keinoja ongelmien käsittelyyn. Tutkielmassa tarkastellaan myös, onko lasten aloittamissa korjausjaksoissa eroja, kun korjausaloite tehdään leikkivuorovaikutuksessa oman vanhemman kanssa ja silloin, kun korjausaloite esitetään kielellisen arvioinnin yhteydessä puheterapeutille. Tutkielmassa käytettävä aineisto on kerätty osana Lapsen kehittyvä kieli ja vuorovaikutus -tutkimushanketta. Aineisto koostuu noin 9,5 tunnista videoituja vuorovaikutustilanteita kuudelta eri lapselta. Jokaisen lapsen osalta tarkastellaan leikkivuorovaikutusta oman vanhemman kanssa ja kielellistä arviointitilannetta puheterapeutin kanssa. Tutkimuksen menetelmänä on keskustelunanalyysi, jonka periaatteiden mukaisesti tunnistetaan lasten käyttämät korjausaloitteet. Viisivuotiaat lapset käyttivät monipuolisesti erilaisia korjausaloitteita, mutta niiden käytössä oli suurta lapsikohtaista vaihtelua. Korjausaloitteita käytettiin enemmän leikki- kuin arviointitilanteessa. Eniten korjausaloitteita käytettiin intersubjektiivisuutta uhkaavien ongelmien ratkomiseen, mutta korjausaloitteilla voitiin myös esimerkiksi ilmaista erimielisyyttä tai osoittaa aikuisen vuoron kuuleminen ja ymmärtäminen vastaamatta vuoron sisältöön. Intersubjektiivisuutta uhkaavista ongelmista suurin osa liittyi epäselvään viittaussuhteeseen tai sanan merkitykseen. Arviointitilanteissa korostui leikkivuorovaikutukseen verrattuna vuoron laajempaan merkitykseen ja sen jälkeisiin odotuksiin liittyvät ongelmat, kun taas viittaussuhteiden ongelmat olivat arvioinnissa harvinaisia. Leikkitilanteessa jätettiin arviointitilannetta useammin vastaamatta lapsen korjausaloitteeseen. Tämä tutkimuksen tulokset antavat alustavaa tietoa tyypillisesti kehittyneiden viisivuotiaiden käyttämistä korjausaloitteista ja siitä, miten keskusteluissa kohdatut ongelmat vaikuttivat keinoihin, joilla niitä ratkottiin. Tutkimuksesta saa alustavaa tietoa myös eroista puheterapeutille kielellisessä arviointitilanteessa nostettujen ja omalle vanhemmalle leikkivuorovaikutuksessa nostettujen ongelmien ja niiden ratkaisemiseksi käytettyjen keinojen välillä. Jatkotutkimusta suuremmilla aineistomäärillä ja eri ikäisillä lapsiryhmillä tarvitaan, jotta tuloksia voitaisiin yleistää ja myöhemmin hyödyntää kliinisessä työssä.