Browsing by Author "Loikkanen, Hanna"

Suomen väitetään muuttuneen monikulttuuriseksi vasta viime vuosikymmenten aikaisen maahanmuuton lisääntymisen seurauksena, vaikka Suomessa on koko sen tunnetun historian ajan asunut etnisiä vähemmistöjä ja ulkomaalaisia. Kun kansakuntaa ja kansallisvaltiota rakennettiin 1800-luvun lopussa, luotiin poliittisesti käsitys homogeenisesta ja kulttuurisesti yhtenäisestä kansakunnasta. Uudet maahanmuuttajat ovat viime vuosikymmenien aikana kyseenalaistaneet myytin homogeenisestä Suomesta. Suomen vuosisatainen etnisten vähemmistöjen historia on vaikuttanut niihin poliittisiin käytäntöihin ja ajattelutapoihin, joilla uuden etnisyyden haasteet on viime vuosikymmenien aikana kohdattu. Suomen julkisessa maahanmuuttokeskustelussa on esiintynyt piirteitä, joilla on Suomessa pitkät perinteet esimerkiksi juutalaisten ja romanien osalta. Eduskunnassa on vuosina 1998–2010 käyty keskustelua Suomen ensimmäisestä kotouttamislaista ja sen uudistamisesta. Tutkimusaineisto koostuu edellä mainittuina vuosina käydyistä eduskuntakeskusteluista koskien maahanmuuttajien kotouttamista. Tutkimusaineistoa lähestytään sekä retorisen että kategorioiden analyysin keinoin silmällä pitäen sitä, miten aineistossa perusteellaan ja legitimoidaan kotouttamiseen ja maahanmuuttoon liittyviä asioita. Tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita siitä, minkälaisen kuvan aineisto rakentaa maahanmuuttajien kotouttamisesta ja suomalaisen yhteiskunnan suhteesta etnisyyteen. Kotouttamiskeskustelua peilataan Suomen etnisyyden historiaan ja tutkitaan, onko aineistosta löydettävissä Suomen etnisyyden historiasta tunnistettavia piirteitä. Tutkimuksessa tarkastellaan, jakautuuko kansa etnisyyskysymyksessä, ja miten poliittisesti 1800-luvun lopussa rakennettu homogeenisuuden myytti elää aineistossa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu kansallisvaltion rakentamiseen, integraatiopolitiikkaan ja monikulttuuriseen yhteiskuntaan liittyvästä tematiikasta. Tutkimuksen aihepiiriä taustoittavat tutkimuksen kannalta relevantti Suomen maahanmuuttoa ja etnisten vähemmistöjen historiaa käsittelevät tutkimukset, joista keskeisimmät ovat Antti Häkkisen, Miika Tervosen, Panu Pulman ja Antero Leitzingerin teokset. Tutkimuksessa suomalaista integraatiopolitiikkaa ja monikulttuurisuutta käsittelevää tutkimuskirjallisuutta edustavat muun muassa Pasi Saukkosen, Outi Lepolan ja Tuomas Martikaisen tutkimukset. Integraation teoriaa ja kansallisvaltion syntyä käsittelevä kirjallisuus pohjautuu Leo Lucassenin, Stephen Castlesin ja Mark J. Millerin ajatuksiin, jotka korostavat etnisyyden kysymysten merkitystä kansallisvaltioiden syntymisprosessissa. Aineiston argumentaatiokonteksti sisältää sekä monikulttuurisuuden tukemista puolustavan että sitä vastustavan argumentaation. Suomalaisen yhteiskunnan yhdenmukaisuutta korostava tematiikka nostaa päätään monikulttuurisuuden kritiikin muodossa. Monikulttuurisuuden tukemisen tavoittelu johtaa kansakuntakeskeisen ja nationalistisemman politiikan vastareaktioon, jota leimaa assimilaatiopolitiikan henki. Monikulttuurisuuden tukemista puolustava argumentaatio vaatii suomalaisen identiteetin uudelleen reflektointia, vanhoista suomalaisuuteen ja etnisyyteen liittyvistä mielikuvista irrottautumista ja uusien vaikutteiden hyväksymistä ja omaksumista. Argumentaation lähtökohtia aineistossa ovat Suomen erityinen maahanmuuttohistoria, homogeenisuuden myytti, monikulttuurisuuspolitiikan vastustaminen ja kansan asenteellisuus maahanmuuttajia kohtaan. Uusi monikulttuurinen tilanne rakennetaan yleisön eteen Suomen poikkeuksellista maahanmuuttohistoriaa vasten ja luodaan vastakkainasettelu menneisyyden ja nykyhetken välille. Aineistossa korostuu uhkakuvien esittämisen kautta pelko kansallisvaltion murtumisesta. Maahanmuuttoa määritellään pitkälti turvallistamisen näkökulmasta. Aineistossa on nähtävissä etnisyyttä koskevien argumentaatiotapojen kohdalla jatkuvuutta. Suomen kansan oletettu luottamuksen puute ja epäluulo maahanmuuttajia kohtaan on ollut tyypillistä 1800–1900-lukujen vaihteessa. Myös poliittisten puolueiden mielipide-erot ja etnisyyden argumentointitavat ovat samankaltaisia 1800–1900-luvun vaihteessa kuin 2000-luvulla. Tämä ilmenee erityisesti turvattomuuteen ja rikollisuuteen liittyvässä argumentaatiossa. Uudet maahanmuuttajat esitetään vanhojen maahanmuuttajien rinnalla negatiivisessa valossa. Entisaikainen työn kautta sopeuttaminen näyttää iskostuneen suomalaiseen ajatteluun. Monikulttuurisuutta tukeva lainsäädäntö ei ole vielä kiinnittynyt osaksi suomalaista oikeustajua. Suomalaisen yhteiskunnan suhde etnisyyteen näyttää olevan problemaattinen johtuen yhdenmukaisen kansakunnan käsityksestä ja etnisyyshistorian harhaluuloista. Uuden etnisyyden hallinnassa tasapainoillaan siinä, miten etninen erilaisuus yhteen sovitetaan yhdenmukaisuuden paineen kanssa. Aineistossa uuden etnisyyden hallinta on ratkaistu niin, että etnisen erilaisuuden sovittaminen suomalaiseen yhteiskuntaan on annettu hallinnon tehtäväksi, joka hoitaa tehtävää mekaanisesti maahanmuuttajan yksilöllisyyden unohtaen. Monikulttuurisuus ei ole osa suomalaista kansallista itseymmärrystä aineiston perusteella, vaikka argumentaatiolla pyritään voimakkaasti muuttamaan tätä harhaluuloa korostamalla monikulttuurisuuden merkitystä historiaa esimerkkinä käyttäen. Aineistossa elää edelleen menneisyydessä vallalla ollut assimilaation perinne. Sekä homogeeninen että monimuotoinen kansakunta ovat sekä ihanteita että tavoitteita aineistossa.