Browsing by Author "Mäkinen, Maiju"

Kansainvälisen prosessioikeuden ja kansainvälisen yksityisoikeuden rajapintaan sijoittuvassa tutkielmassa tarkastellaan sellaisia dispositiivisten riita-asioiden oikeudenkäyntejä, joissa sovellettaviksi tulevat jonkin muun valtion kuin Suomen lain aineellisoikeudelliset säännökset. Tutkielmassa verrataan suomalaisia oikeudenkäyntejä saksalaisiin oikeudenkäynteihin, sillä Saksassa vieraan valtion lain soveltamistilanteet ovat kohtuullisen yleisiä, ja siellä tätä aihepiiriä on tutkittu jo pidemmän aikaa. Kansainvälisellä tasolla on ennustettu vieraan valtion lain soveltamistilanteiden yleistymistä, joten tutkielman aihe on tärkeä ja ajankohtainen. Vieraan valtion lain soveltamisesta säädetään oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 17 luvun 4 §:ssä. Kyseessä on väljä säännös, jossa on jätetty monia asioita oikeuskäytännön varaan. Toistaiseksi aihetta koskeva suomalainen oikeuskäytäntö on ollut niukkaa, eikä korkein oikeus ole antanut selkeitä linjauksia. Ensimmäisenä laajempana kokonaisuutena tutkielmassa perehdytään siihen, millä taholla on selvitysvastuu vieraan valtion lain sisällön selvittämisestä. Suomessa oikeustila on tältä osin suhteellisen selvä, ja oikeuskäytännön perusteella vaikuttaa siltä, että selvitysvastuullinen taho on myös käytännössä saatu määritettyä kohtuullisen helposti. Tutkielmassa havaitaan, että Saksassa on omaksuttu huomattavasti Suomen laista poikkeava selvitysvastuun jakamista koskeva malli. Tutkielmassa vertaillaan näitä selvitysvastuunjakomalleja ja pyritään löytämään tarkoituksenmukaisin malli. Tämän jälkeen tutkielmassa käydään läpi tietojenvaihtotapoja, joilla vieraan valtion laista saadaan selvitystä, sekä näiden tapojen kehittämistä. Tietoa eri tahojen käytettävissä olevista tietojenvaihtotavoista hyödynnetään myös tarkoituksenmukaista selvitysvastuunjakomallia pohdittaessa. Seuraavaksi tutkielmassa siirrytään käsittelemään sitä, millaista selvitystä vieraan valtion lain sisällöstä on pidettävä riittävänä. Tutkielmassa havaitaan, että Suomessa ja Saksassa riittävälle selvitykselle asetetut tasot poikkeavat huomattavasti toisistaan. Tämän jälkeen pohditaan sitä, millainen taso riittävälle selvitykselle tulisi asettaa ja miten Suomessa omaksuttua hyvin matalaa tasoa voitaisiin nostaa lähemmäs Saksassa omaksuttua tasoa. Lisäksi luodaan katsaus siihen, miten toimitaan, jos riittävää selvitystä ei saada. Tämän jälkeen käsitellään kahta vieraan valtion lain soveltamiseen liittyvää erityistilannetta: sovellettavan lain aukollisuutta sekä ordre public -periaatteen mahdollistamaa vieraan valtion lain soveltamisen torjumista. Tutkielmassa todetaan, että lain aukkotilanteet muistuttavat pitkälti niitä tilanteita, joissa vieraan valtion lain sisällöstä ei saada riittävää selvitystä, ja että aukkotilanteiden ratkaisemisessa voidaan usein noudattaa samoja toimintamalleja kuin selvityksen riittämättömyystilanteissa. Ordre public -periaatteen osalta havaitaan, että sitä sovelletaan dispositiivisissa riita-asioissa vain poikkeuksellisesti. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että Suomessa ongelmat vieraan valtion lain soveltamistilanteissa liittyvät ennen kaikkea heikkolaatuisiin selvityksiin, riittävälle selvitykselle asetettuun tasoon sekä tuomioistuimen passiivisuuteen niin riittävän selvityksen hankkimisessa kuin vieraan valtion lain soveltamista koskevien linjausten antamisessa. Tutkielmassa esitettävät kehitysehdotukset koskevat muun muassa tietojenvaihtotapojen monipuolisempaa hyödyntämistä, tuomioistuimen aktiivisempaa roolia selvityksen hankkimisessa ja ratkaisujen parempaa perustelemista. Valtaosa kehitysehdotuksista on mahdollista toteuttaa jo nykysääntelyn puitteissa. Koska kyse on Suomessa vielä toistaiseksi kohtuullisen tuntemattomasta aihepiiristä, tärkeänä pidetään myös aihetta koskevan koulutuksen ja tutkimuksen lisäämistä.