Browsing by Author "Männistö, Kaisa"

Henkilöiden vapaa liikkuvuus on yksi neljästä Euroopan unionin (EU) perusvapaudesta ja myös unionin perusoikeuskirjassa unionin kansalaisille turvattu perusoikeus. Lainsäädännössä on alusta asti säädetty myös sellaisten perheenjäsenten oikeudesta liikkua unionikansalaisen mukana, jotka ovat kolmansien valtioiden kansalaisia. Heidän oikeutensa ovat olleet – ja ovat pitkälti edelleen - unionikansalaisten oikeuksista johdettuja, eivätkä itsenäisiä maahantulo- ja oleskeluoikeuksia. Ne on turvattu perheenjäsenille, jotta unionikansalaisilla olisi mahdollisuus tosiasiallisesti käyttää tehokkaasti oikeuttaan vapaaseen liikkumiseen. Henkilöiden vapaa liikkuvuus oli ensin lähinnä keino sisämarkkinoiden luomiseksi, mutta vähitellen EU-lainsäädäntö on laajentunut kattamaan myös muiden kuin taloudellisesti aktiivisten kansalaisten liikkumisoikeudet. Unionikansalaisten yleinen liikkumis- ja oleskeluoikeus tunnustettiin myös perussopimusten tasolla Maastrichtin sopimuksella. Perussopimus- ja lainsäädäntömuutosten lisäksi Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) oikeuskäytännön katsotaan vaikuttaneen merkittävästi oikeuksien kehittymiseen. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, keiden unionikansalaisten perheenyhdistämistä unionioikeudessa suojataan, keitä perheenjäseniä se koskee ja millä edellytyksillä. Työ keskittyy liikkumis- ja oleskeluoikeuksien henkilölliseen soveltamisalaan, sillä tämän kysymyksen osalta unionin primäärioikeuden tulkinnalla on ollut merkittävä rooli. Työssä selvitetään, missä määrin vapaata liikkuvuutta koskevien perussopimusmääräysten sekä unionin kansalaisuutta ja perusoikeuksia koskevan unionin primäärioikeuden tulkinta tuomioistuimessa on vaikuttanut oikeuksien kehittymiseen. Oikeuskäytännön osalta on ensinnäkin ollut merkityksellistä, että EUT on tunnustanut perussopimuksissa turvatun yleisen liikkumis- ja oleskeluoikeuden välittömän oikeusvaikutuksen. Toiseksi on ollut olennaista, että EUT on pitänyt mahdollisena vedota perheenyhdistämistä koskevissa asioissa perussopimusmääräyksiin, vaikka niissä ei määrätä perheenjäsenten liikkumis- ja oleskeluoikeuksista. Kolmanneksi EUT on korostanut vapaaseen liikkuvuuteen liittyvien säännösten laajaa tulkintaa. Unionin kansalaisuuden käyttöönoton voidaan yhdessä yleisen liikkumis- ja oleskeluoikeuden kanssa vaikuttaneen tiukentuneeseen kontrolliin vapaan liikkuvuuden rajoitusten arvioinnissa. Lisäksi tuomioistuin on uusimmissa tuomioissaan antanut kansalaisuutta koskevalle perussopimusmääräykselle aivan uutta itsenäistä merkitystä perheenyhdistämistä koskevissa asioissa. Perheenyhdistämistä koskevat tapaukset vapaan liikkuvuuden alalla konkretisoivat hyvin, mitä ongelmia saattaa liittyä siihen, että unionin perusoikeuksia sovelletaan ainoastaan unionioikeuden asiallisella soveltamisalalla. EUT:n oikeuskäytännön perusteella on vaikea saada tarkkaa kuvaa siitä, mikä painoarvo perusoikeusnäkökohdilla, erityisesti perhe-elämän suojaa ja usein myös lasten oikeuksia koskien, on tuomioihin ollut. Tämä johtuu pitkälti siitä, että perhe-elämän suojaamisen tärkeyttä on tuomioissa korostettu unionikansalaisten vapaan liikkuvuuden esteiden poistamiseksi. Yleisesti kuitenkin arvioidaan, että EUT on useissa tapauksissa tulkinnut perheenyhdistämistä koskevissa tapauksissa tilanteen kuuluvan vapaan liikkuvuuden oikeuden soveltamisalaan juuri siksi, että perhe-elämän suoja pystyttäisiin turvaamaan.