Browsing by Author "Männistö, Suvi"

Välittömyysperiaate vaatii, että koko oikeudenkäyntiaineisto esitetään välittömästi siinä tuomioistuimessa, jossa asia on vireillä ja jossa se ratkaistaan. Myös ratkaisun tulee perustua välittömästi siihen, mitä käsittelyssä on esitetty. Suomalaisessa oikeusjärjestelmässä välittömyysperiaate on korostunut kahtena viime vuosikymmenenä, ja nykyään se on saavuttanut vakiintuneen aseman yhtenä tärkeimmistä prosessiperiaatteistamme. Aikaisemmin menettely oli pitkälle välillistä: kirjallista käsittelyä suosittiin, eikä todistajia ollut välttämätöntä kuulla henkilökohtaisesti istunnossa. Tutkimus käsittelee todistelun välittömyysperiaatetta ja sen ilmenemistä erityisesti kirjallisten todistajankertomusten tiukkana käyttökieltona (OK 17:11).Todistelun välittömyyttä pidetään tärkeänä prosessiperiaatteena, koska se edistää todistelun luotettavuutta ja aineellisen totuuden selvittämistä sekä helpottaa todistusharkintaa. Tutkimuksessa selvitetään, mikä merkitys todistelun välittömyydellä on nykyisessä siviiliprosessissa. Toiseksi tutkimuksessa arvioidaan, onko kirjallisten kertomusten käyttökielto tarpeellinen siviiliprosessin todistelussa nykyisessä laajuudessaan vai voitaisiinko välittömyydestä jatkossa joustaa enemmän. Tutkimuksen ongelmanasettelua lähestytään ensisijaisesti lainopin metodein, mutta siinä käytetään hyödyksi myös oikeusvertailua, jossa suomalaista prosessilainsäädäntöä verrataan pohjoismaiseen lainsäädäntöön. Tutkimuksen hypoteesina esitetään, että todistelun välittömyys on menettämässä merkitystään. Oikeudenkäynnin tarkoituksen sekä oikeudenkäyntiprosessin muutoksen myötä välittömyysperiaatteella ei ole siviiliprosessin todistelussa nykyään niin suurta painoarvoa kuin aiemmin. Oikeudenkäynnin tarkoituksena ei ole enää aineellisen otuuden saavuttaminen, vaan pikemminkin prosessuaalisen totuuden selvittäminen. Lisäksi oikeudenkäynnin luonne näyttäisi olevan muuttumassa tuomioistuinjohtoisesta menettelystä asianosaisjohtoisempaan suuntaan, koska siviiliprosessissa asianosaisille on siirretty yhä enenevässä määrin disponointivaltaa hankittavan näytön suhteen. Kustannustehokkuudenkin näkökulmasta välitön todistelu on kallista ja hidasta. Myös oikeusministeriön todistelutoimikunta on ehdottanut joustoa tiukkaan todistelun välittömyysvaatimukseen ja esittänyt uusia poikkeuksia kirjallisten todistajankertomusten käyttökieltoon. Aiheesta julkaistiin viime keväänä hallituksen esitys HE 46/2014. Ehdotuksen mukaan jatkossa laki sallisi yksityisluontoisen kirjallisen kertomuksen käytön dispositiivisessa riita-asiassa, jos kaikki asianosaiset siihen suostuvat. Ehdotetut oikeudenkäymiskaarin 17 lukua koskevat uudistukset viittaavat siihen, että välittömyyden ehdottomasta noudattamisesta oltaisiin tinkimässä erityisesti prosessin tehokkuuden lisäämiseksi sekä todistelukustannusten vähentämiseksi. Tutkimus osoittaa, ettei välittömyyden absoluuttinen toteuttaminen riita-asiain todistelussa ole mahdollista tai järkevää. Tiukka todistelun välittömyyden toteuttaminen siviiliprosessissa ei enää palvele nykyistä riita-asian oikeudenkäyntiprosessia. Nykyinen todistelun välittömyyttä turvaava OK 17:11 tekee prosessista hitaan, kalliin ja jopa monimutkaisen. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että kirjallisten todistajankertomusten käyttökieltoa tulisi arvioida uudelleen ja niiden käytön lisäämistä riitaprosessissa vakavasti harkittava.