Browsing by Author "Märijärvi, Noora"

Tutkielmassa tarkastellaan EIS 6 artiklan 3 (d) kohdan ja ns. poissaolevien todistajien esitutkintakertomusten hyödyntämisen suhdetta. EIS 6 artiklan 3 (d) kohdassa turvataan vastakuulusteluoikeus, jolla tarkoitetaan syytetyn oikeutta kuulustella syyttäjän kutsumia todistajia ennen asian ratkaisemista. Vastakuulusteluoikeus on yksi syytetyn vähimmäisoikeuksista ja keskeisimmistä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista rikosprosessissa. Sen tarkoituksena on taata syytetylle mahdollisuus puolustautua asianmukaisesti, osallistua aktiivisesti oikeudenkäyntiin ja koetella todistelun luotettavuutta, minkä lisäksi sen avulla toteutetaan todistelun kontradiktorisuutta ja aseiden yhtäläisyyttä. Poissaolevilla todistajilla Euroopan ihmisoikeustuomioistuin puolestaan viittaa henkilöihin, jotka eivät todista oikeudenkäynnissä, mutta joiden esitutkinnassa antamaa kertomusta käytetään oikeudenkäynnissä todisteena. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että todistaja on kuollut tai tavoittamattomissa tai häntä ei muusta syystä voida kuulla. Esitutkintakertomuksen hyödyntäminen on syytetyn oikeusturvan näkökulmasta ongelmallista, koska vastakuulusteluun ei ole mahdollisuutta eikä kertomuksen luotettavuutta voida tarkastella perusteellisesti. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kehittänyt erilaisia kriteerejä sen arvioimiseksi, onko oikeudenkäynti ollut oikeudenmukainen poissaolevan todistajan esitutkintakertomuksen hyödyntämisestä huolimatta, ja ne ovat muuttuneet viimeisen reilun kolmenkymmenen vuoden aikana. EIT:n oikeuskäytännössä on havaittavissa puolustuksen oikeuksien kannalta huolestuttava kehityskulku, jossa kokonaisarviointi ratkaisee ja vastakuulusteluoikeudella on aiempaa vähemmän itsenäistä merkitystä. Tutkielmassa käsitellään myös sitä, miten arviointikriteerien muutokset vaikuttavat suomalaiseen oikeusprosessiin.