Browsing by Author "Manninen, Hanna"

Väestön ikääntymiseen liittyvistä uhkakuvista ja yhteiskunnallisista haasteista puhutaan paljon. Yhtenä strategiana vastata näihin haasteisiin on huomion kohdistaminen ikääntyvien voimavaroihin ja ennaltaehkäiseviin toimintatapoihin. Ennaltaehkäisevä työ on tärkeää kohdentaa riskiryhmiin. Ikääntyvät, yksinasuvat ja pienituloiset naiset ovat monin tavoin haavoittuvassa asemassa. Tämä tutkimus kohdistuu heidän voimavaroihinsa ja arkiseen selviytymiseensä. Tutkimuksella halutaan selvittää ikääntyvien naisten kokemuksia omista voimavaroistaan sekä sitä, miten he selviytyvät vastoinkäymisistä. Tutkimuksen tuottama tieto voi auttaa löytämään keinoja voimavarojen ja resilienssin tukemiseksi. Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat onnistunut ikääntyminen, resilienssi ja voimavarat. Onnistuneen ikääntymisen käsitettä tarkastellaan kriittisesti, ja tässä tutkimuksessa nojaudutaan määritelmään, jonka mukaan onnistunut ikääntyminen on koko elämänkulun aikana esiintyvää selviytymistä haasteista ja vastoinkäymisistä. Tähän selviytymiseen viitataan resilienssillä. Resilienssi on sekä yksittäisistä kriiseistä että jatkuvasti esiintyvistä arjen haasteista selviytymistä ja muutoksiin sopeutumista. Resilienssi on dynaaminen prosessi, johon vaikuttavat niin yksilön sisäiset kuin ympäristöön ja laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin liittyvät tekijät. Voimavarat määritellään tässä tutkimuksessa tekijöiksi, jotka tukevat selviytymistä. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka taustalla vaikuttaa fenomenologis-hermeneuttinen tieteenfilosofia. Tutkimuksen aineisto on kerätty teemahaastattelemalla kuutta 62-75 -vuotiasta naista. Haastattelut on toteutettu syksyllä 2016. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimuksen tulosten perusteella ikääntyvät naiset kokivat tärkeimmiksi voimavaroikseen suhteet toisiin ihmisiin, mielekkään toiminnan sekä ympäristöön liittyvät tekijät. Suhteissa läheisiin ihmisiin oltiin sekä avun saajia että antajia. Ikääntyvät olivat aktiivisia harrastajia ja erilaisten järjestöjen toiminta paikantui tärkeäksi osallistumisen areenaksi. Viihtyisä asuinympäristö, luonto ja erityisesti metsä koettiin voimavaroiksi. Arkea rajoittivat monin tavoin pienet tulot ja terveydelliset haasteet. Haasteisiin oli sopeuduttu arkea ja asenteita muokkaamalla, tarkalla suunnittelulla ja läheisten apuun turvautumalla. Vaikeuksista selvittiin, koska oli pakko, ja niihin suhtauduttiin sinnikkyydellä. Aineistosta oli paikannettavissa monia resilienssiin liitettyjä piirteitä, kuten menneisyyden hyväksyminen, myönteinen elämänasenne, kyky iloita pienistä asioista, vahva autonomia ja aktiivisuus. Tuloksissa taloudellisen tilanteen, terveyden ja sosiaalisten suhteiden merkitykset kietoutuivat monin tavoin yhteen. Tuloksissa korostui erityisesti ilmaisen toiminnan merkitys. Toiminnan kautta pienituloiset ikääntyvät naiset saivat mielekästä tekemistä arkeen sekä areenoita tavata ihmisiä ja luoda sosiaalisia kontakteja. Voimavarojen tukemista ei tule jättää vain kolmannen sektorin varaan, vaan voimavaralähtöisyys ja ennaltaehkäisy on tarpeen ottaa yhä enemmän huomioon myös julkisia palveluita suunniteltaessa niin sosiaalihuollossa kuin esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntatoimessa. Voimavarojen ja resilienssin tukemisen näkökulma voi tuoda sosiaalityöhön uusia aineksia esimerkiksi ryhmämuotoisen työskentelyn, työotteen sekä palvelujen koordinoinnin ja kehittämisen alueilla.