Browsing by Author "Manninen, Mia"

Tutkimuksen aiheena on vakuutussopimuslain 19 ja 20 a §:ssä säännelty vakuutuksenantajan yksipuolinen oikeus muutttaa vakuutusmaksua ja muita vakuutuksen sopimusehtoja. Yksipuolinen sopimusehtojen muuttaminen on poikkeus sopimustoiminnasa vallitsevasta käytännöstä, jonka mukaan sopimuksen sisältö on pysyvä ja muutoksia sopimukseen on mahdollista tehdä vain kummankin osapuolen suostumuksella. Tukimuksen tarkoituksena on aluksi selvittää perusteita sille, miksi lainsäätäjä on päättänyt säädellä ja toisaalta hyväksyä vakuutuksenantajan yksipuolisen sopimusehtojen muutosoikeuden. Tämän jälkeen selvitän millaisin edellytyksin vakuutuksenantajan on mahdollista pätevästi muuttaa sopimusehtoja. Tarkastelen vakuutussopimuslain muutosoikeutta sääntelevien 19 ja 20 a §:n sisältöä ja soveltamiseta ennen kaikkea Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännössä. Tutkimusmetodini on lainopillinen. Muutosoikeuden sääntelyä voidaan perustella sekä vakuutuksenantajan että vakuutuksenottajan näkökulmasta. Muutosoikeudesta ja sen edellytyksistä säädettiin uudessa vakuutussopimuslaissa 1994. Sääntelyn taustalla oli muun muassa Markkinatuomioistuimen ratkaisu 1991:12., jonka mukaan vakuutuksenanatajan rajoittamaton oikeus muuttaa vakuutussopimuksen ehtoja katsottiin kuluttajien kannalta kohtuuttomaksi. Vakuutussopimus on tyypillisesti vakioehtoinen sopimus, jonka sisältö koostuu pääasiassa vakuutuksenantajan laatimista yleisistä sopimusehdoista. Pitkäkestoisessa vakuutussopimuksessa vakuutuksenantajan on kuitenkin mahdotonta ennakoida ja varautua sopimukseen vaikuttavissa taloudellisissa ja yhteiskunnallisissa olosuhteissa tapahtuviin muutoksiin. Kuluttajansuoja ja vakuutuksenantajan liiketaloudelliset edut vaikuttavat kumpikin muutosoikeuden sääntelyyn. Merkityksellistä kuitenkin on, etteivät sopimuspuolten edut ole pelkästään vastakkaisia. Muutosoikeuden rajaaminen perustuu vakuutusopimuslaissa ennen kaikkea muutosperusteen yksilöintivaatimukseen sopimusehdoissa. Sallittujen muutosperusteiden määrä vaihtelee vakuutslajeittain, tiukimman sääntelyn koskiessa henkivakuutuksia. Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännöstä voi havaita useita vakiintuneita, jopa periaatteenomaisia, käytäntöjä muutosoikeuteen liittyen. Tärkeimpinä näistä muun muassa tehdyn muutoksen ja esitetyn muuutosperusteen syy-yhteys- ja kattavuusvaatimukset. Muuttamisen edellytysten voidaan katsoa rajaavan muutosoikeutta, niin, että kuluttajan on edelleen jossain määrin mahdollista kontrolloida oikeusasemansa tulevaa kehitystä. Mikäli sopimuksen sisältöä olennaisesti muutetaan, on lautakunta katsonut kysymyksessä olevan uuden sopimuksen, johon vakuutuksenottajan on nimenomaisesti annettava tahdonilmaisunsa. Lautakuunan päätös ei kuitenkaan ollut asiassa yksimielinen, mikä jättää hieman avoimeksi kysymyksen siitä, onko vakuutuksenantajan yksipuolinen muutosoikeus sittenkään tyhjentävästi vakuutussopimuslaissa rajattu.