Browsing by Author "Mansikkamäki, Anna"

Tutkielma käsittelee huumorin kysymystä japanilaisen Matsuo Bashōn (1644—1694) tuotannossa. Bashō tunnetaan nykyään ympäri maailmaa merkittävänä haikurunoilijana, joskaan haikua ei vielä tuolloin ollut olemassa. Bashōn genrenä oli haikai no renga, joka kääntyy “leikkisän laadinnan ketjurunoudeksi”. Bashōn yhtenä meriittinä nähdään tämän yhteisöllisesti laadittavan runomuodon avaussäkeistön, eli hokkun kehittäminen ilmaisuvoimaiseksi, itsenäisestikin toimivaksi runoksi, joka vastaa muodoltaan nykyistä haikua. Lähtökohtaisesti haikai no renga popularisoi ja asettuu vastakkain klassisen, hovin piirissä kehittyneen ketjurunouden eli rengan kanssa, sen tiukasti säädeltyjä sanastollisia ja rakenteellisia konventioita rikkoen. Bashō on kanonisoitu kuitenkin vakavastiotettavana ”haikun pyhimyksenä”, joka uransa kehittyessä alkoi kiertää maata kirjallisten esikuviensa ”ei jalanjäljissä, vaan etsien sitä mitä hekin olivat etsineet”. Bashō pyrki aktiivisesti uusiutumaan tyylissään, ja nostamaan haikain profiilia pelkän sanaleikin tai hovikuvaston vulgaarin parodioinnin tasolta varteenotettavaksi taidemuodoksi. Kanonisoidun aseman ja vakavien pyrkimystensä vuoksi kenties tutkimuskin on enimmäkseen keskittynyt hänen poetiikkaa koskevien käsitystensä ja termien syväanalyysiin, tai maalaamaan kuvaa melankolisvoittoisesta menneiden aikojen erakkokirjailijoita lähenevästä hahmosta. Kuitenkin omassa luennassani aineistosta, jonka muodostavat Bashōn hokkut sekä matkapäiväkirjat, nousi yhtä lailla humoristisia kuin vakavia vaikutelmia, vieläpä saman tekstin ja lauseenkin sisällä. Päätin tutkimuksessani jäljittää Bashōn teksteissä esiintyvää huumoria ja tyypitellä siitä esiin keskeisimmiltä tuntuvia muotoja, samalla tarkastellen niiden yhteensopivuutta koulukunnan keskeisten poeettisten käsitteiden kanssa. Näitä käsitteitä ovat mm. fueki ryūkō l. ”muuttumaton-ja-alati-virtaava”; fūkyō l. ”poeettinen eksentrisyys” sekä karumi, ”keveys, luonnollisuus, läpikuultavuus”. Lähestyn aihettani sisällönanalyysia, hermeneuttista tulkintaotetta, sekä huumorin- ja haikaiteoriaa yhdistellen. Tutkimuksestani käy ilmi, että vaikka Bashōn teksteistä on helppo paikantaa inkongruenssia ja parodiaa, liioittelua ynnä muita koomisen keinoja, vie huumorin kysymyksen avaaminen paljon tekstin pintaa syvemmälle. Se kytkeytyy niin kirjailijan asenteeseen ja kokemuksiin, runoteoreettisiin koodeihin ja konventioihin, kuin niiden venyttämiseenki. Bashōn tapauksessa haikaissa vaikuttaisi olevan kyse ympäristön ja itsen monitahoisesta, puolueettomuuteen pyrkivästä havainnoimisesta, jonka sivutuotteena syntyy niin melankolisia kuin humoristisiakin sävyjä, niiden painoarvoa erottelematta.