Browsing by Author "Mantere, Johanna"

Tutkimuksessa tarkasteltiin seitsemän kuvataiteilija-papin ammatillista tarinaa ja ammatti-identiteettiä tarinallisella tutkimusotteella. Tutkimustehtävänä oli selvittää, millainen taiteilijuuden ja pappeuden suhde on 1) haastateltavien ammatillisessa tarinassa ja 2) ammatti-identiteetissä. Teoreettinen viitekehys muodostui identiteettiä ja tarinallista identiteettiä sekä ammatti-identiteettiä koskevasta tutkimuksesta ja kirjallisuudesta. Ammatillista tarinaa tarkasteltiin tarinaa ohjanneiden arvojen ja motiivien näkökulmasta, ja ammatti-identiteettiä tarkasteltiin Heikkisen (2001) ja Jokisen (2002) mukaan persoonallisen ja sosiaalisen identiteetin osana. Tutkimuksen aineisto kerättiin avointen teemahaastattelujen avulla. Aineisto analysoitiin Lieblichin et. al. mukaan holistisen muodon ja sisällönanalyysin keinoin. Holistisessa muodon analyysissa erottui kolme tarinaryhmää, joista kussakin taiteilijuus ja pappeus suhteutuivat toisiinsa eri tavoin: 1) Muutostarinat, 2) Kompromissitarinat sekä 3) Vuorottelutarinat. Muutostarinoita yhdisti tietoinen päätös ryhtyä päätoimisesta papista täysiaikaiseksi taiteilijaksi pääasiassa papin työn asettamien luovuuden rajoitteiden vuoksi. Kompromissitarinoita yhdisti tasapainottelu taiteilijan ja papin työn välillä kompromisseja tehden. Vuorottelutarinoita puolestaan kuvasi niin intensiivinen suhtautuminen työhön, että taiteilijuuden ja pappeuden yhtäaikainen esiintyminen ammatillisessa tarinassa oli haastavaa. Holistisessa sisällönanalyysissa tarkasteltiin niitä ammatti-identiteetin kannalta merkittäviä teemoja, jotka nousivat esiin aineistosta. Aluksi teemoja tarkasteltiin tarinaryhmittäin, jolloin havaittiin, että samankaltaisesta tarinan rakenteesta huolimatta ammatti-identiteetin teemat saattoivat vaihdella melko paljon tarinaryhmien sisällä. Siksi tarkastelua laajennettiin vertailemaan toisiinsa kaikkia haastateltavia. Näin löytyi uusi tapa ryhmittää tarinat: taiteilijuuden ja pappeuden yhdistymisen ja eriytymisen tarinat. Näissä ryhmissä aiemmat ammatillisen tarinan ryhmät sekoittuivat keskenään. Yhdistymisen tarinoissa (Marika, Vilho, Eemil, Lasse ja Heikki) keskeisiä teemoja olivat näkemys taiteilijan ja kirkon yhteisestä tehtävästä sekä molempien ammattien näkökulmia yhdistävät työtehtävät. Eriytymisen tarinoissa (Marja ja Martti) keskeisiä teemoja puolestaan olivat pettymys kirkkoon työpaikkana sekä sekä etääntyminen luterilaisesta kirkosta. Taiteilija-pappien ammatilliset tarinat osoittautuivat hyvin moninaisiksi. Niitä määrittää vahva sitoutuminen itselle tärkeisiin arvoihin, jota voi nimittää myös kutsumukseksi, vaikka kutsumus-sanaa käytetäänkin arasti. Se, millä tavalla taiteilijuus ja pappeus suhteutuvat toisiinsa ammatillisessa tarinassa, näyttää riippuvan paljon siitä, kuinka itsenäisesti ja luovasti papin työtä on ollut mahdollista toteuttaa. Suurinta itsenäisyyttä papin työssä oli saatu kokea sairaalapapin työssä tai sivutoimisessa papin työssä. Kaikkein vaikeinta oli ollut kiireisessä seurakunnassa, jossa työnteko oli epäitsenäistä ja työyhteisössä oli ongelmia. Itsenäisyys ei ollut silti taannut mahdollisuutta pitää yllä taiteilijan työtä papin työn rinnalla, jos papin työ oli kaiken kaikkiaan liian kokonaisvaltaista ja kiireistä. Taiteilija-papin ammatti-identiteetin havaittiin painottuvan vahvasti persoonallisen identiteetin puolelle. Sosiaalisen identiteetin osalta näkyy sen sijaan pyrkimystä valikoida samaistumisen kohteet tarkasti. Taiteilijuuden ja pappeuden yhdistymisen näkökulmasta keskeistä on, näkeekö taiteilija-pappi taiteilijalla ja papilla jonkinlaisen yhteisen tehtävän. Tämä näkemys näyttää olevan yhteydessä käsityksiin taiteesta ja kirkosta. Vahvinta yhdistymistä ilmentävät ne tarinat, joissa suhde kirkkoon on positiivinen ja omalla taiteilijuudella on hengellinen perusta. Vastaavasti selkeintä eriytymistä ilmentävät ne tarinat, joissa kirkkoon on petytty ja hengelliset teemat on pyritty pitämään omasta taiteesta erossa. Näitä tarinoita yhdisti myös lapsuudenkodin taiteilijuutta vähättelevä ja pappeutta ihannoiva ilmapiiri. Mielenkiintoista on kuitenkin, että riippumatta yhdistymisen asteesta oma spiritualiteetti oli alue, jolla taiteilijuus ja pappeus saattoivat kuitenkin kaikilla jossakin määrin kohdata. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että jatkotutkimus luovien alojen ja teologisen alan yhdistelmistä voisi tuoda kirkon ja taidemaailman välille hedelmällistä ja tarpeellista vuoropuhelua.