Browsing by Author "Mattila, Lassi"

Tämä tutkimus esittelee Lutherin avioliittoteologian kokonaisrakennetta. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi ja päälähteenä käytetään Lutherin teosten tieteellistä julkaisua Weimarer Ausgabe. Lutherin avioliittoteologian omaleimaisuus perustuu luomisteologian vanhurskauttamisopilliseen tulkintaan. Sen tähden Lutherin avioliittoteologia on erottamattomasti kietoutunut yhteen hänen reformatorisen työnsä kanssa ja erottuu myöhäiskeskiajan katolisen kirkon taustaa vasten uutena. Evankelisen uskon myötä Luther tulkitsi Jumalan luomisjärjestyksen mukaan elämisen todelliseksi ja oikeaksi hengelliseksi elämäksi, johon Jumala kristittyä kutsui. Lutherin kokemuksen mukaan myöhäiskeskiajan katoliselta kirkolta oli pitkälti kadonnut Kristuksen evankeliumi ja sen mukana myös oikea kristillinen elämä Jumalan luomassa maailmassa. Hänen reformatoriseen työhönsä kuului näiden molempien uudelleen löytäminen ja palauttaminen kirkon elämään. Koska Luther ymmärsi, että avioliitto oli tämän Jumalan luomisjärjestyksen kulmakivi, hän käytti paljon voimavarojaan tämän kulmakiven tukevaan asettamiseen takaisin sen oikealle paikalleen. Lutherin mukaan avioliitto oli kirkon taimitarha ja yhteiskunnan lähde. Luther ymmärsi, että Jumalan lausuma hedelmällisyyden ja lisääntymisen siunaus (1. Moos. 1:28) oli avioliiton kulmakivi. Tämä siunaus selitti ihmisen luomisen sukupuoliseksi olennoksi, mieheksi ja naiseksi sekä sai aikaan heidän välisensä seksuaalisen vetovoiman. Tämä siunaus oli Lutherille kaikkivaltiaan Jumalan luomissana, joka sai aikaan sen, mitä se sanoi. Ihmisen tehtävä on antaa tämän Jumalan sanan ja luomistahdon päästä itsessään oikeuksiinsa, niin että hän on hedelmällinen ja lisääntyy. Siinä missä oikea seksuaalisuuden käyttö perustuu kuuliaisuuteen hedelmällisyyden ja lisääntymisen siunaukselle, tämän siunauksen halveksuminen on kaikkien seksuaalisten syntien juurisyy. Lutherille avioliitto oli mitä hengellisin kutsumus, sillä Jumala rakensi taivasten valtakunnan avioliiton päälle. Avioliitto oli kirkon taimitarha, jossa Jumala kasvatti itselleen ihmislasten paljouden taivasten valtakuntaa varten. Avioliitossa yhdistyi kaksi ihmiskunnan jalointa ja suurinta tehtävää: lisääntyminen ja Jumalan sanan saarnaaminen. Sen tähden avioliitolla on Jumalan pelastussuunnitelmassa ja kirkossa keskeisen tärkeä rooli. Tässä prosessissa vanhempien tuli myös kasvattaa lapsensa palvelemaan yhteiskunnallisessa elämässä kaikkia lähimmäisiään Jumalan tahdon mukaisissa kutsumuksissa. Yhteiskunnallisen elämän päätehtävä oli tukea ja palvella avioliittoa, johon koko yhteiskunnallinen elämäkin perustui ja josta se sai toimivaltansa. Yhteiskunnan hyvinvointi perustui vahvan ja hyvinvoivan avioliittoinstituution varaan, mutta avioliiton halveksuminen johti yhteiskunnan laajamittaiseen rappiotilaan ja laittomuuden valtaannousuun. Lutherin avioliittoteologiassa avioliiton eri tarkoituksilla on monisyinen ja syvällinen yhteys toisiinsa. Tässä verkostossa hedelmällisyyden ja lisääntymisen siunaus toimii ikään kuin solmukohtana, jossa avioliiton eri tarkoitukset punoutuvat yhteen. Täten lisääntymistä voidaan pitää avioliittoteologian päätarkoituksena, jonka kontekstissa avioliiton muut tarkoitukset toteutuvat. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että Lutherin uuden avioliittoteologian omalaatuisuus perustuu luomisteologian vanhurskauttamisopilliseen tulkintaan. Tämän tulkinnan jäsentävänä periaatteena toimii jumalallinen rakkauden järjestys. Tämä jäsentävä periaate löytyi analysoimalla Lutherin eskatologista käsitystä ihmisestä Jumalan kuvana sekä suhteuttamalla tämä avioliiton kristologis-trinitaariseen ulottuvuuteen. Jumalallisen rakkauden järjestyksen selvempi tiedostaminen olisi auttanut Lutheria korjaamaan avioliittoteologiansa joitakin sisäisiä jännitteitä sekä näkemään eksplisiittiset yhteydet siellä, missä ne aiemmin olivat osittain tiedostamattomat vaikkakin läsnäolevat. Näin Lutherin avioliittoteologiaan sisältyvä potentiaali olisi tullut entistäkin paremmin aktiiviseen käyttöön.