Browsing by Author "Mattsson, Maria"

Tutkielman aiheena on urakoitsijan vastuu rakennusmateriaalien aiheuttamista vahingoista. Työssä tarkastellaan sitä, millä perusteella urakoitsija vastaa rakennustyössä käyttämänsä rakennusmateriaalin aiheuttamasta vahingosta työn tilanneelle yritykselle ja minkälaiseksi vastuu muodostuu. Tutkimus keskittyy tilanteisiin, joissa urakoitsija ei itse ole toiminut millään tapaa huolimattomasti esimerkiksi valitessaan viallista materiaalia. Tarkasteltavia vastuuperusteita ovat tuotevastuulaki, kauppalaki, kuluttajansuojalaki, vahingonkorvauslaki, sopimusvastuu ja tuotevastuun yleiset periaatteet. Lisäksi selvitetään myös Rakennusurakan Yleisten sopimusehtojen eli YSE 1998 -ehtojen mukaista vastuuta. Näistä kaikki saattavat soveltua urakoitsijan aiheuttaman tuotevahingon vastuuperusteeksi, mutta ne poikkeavat monelta osin toisistaan. Tuotevastuu-laki ja kuluttajansuojalaki koskevat pääasiassa kuluttajille aiheutuneita vahinkoja, mutta ne voivat tulla kyseeseen myös yritysten välillä, mikäli vahinko aiheutuu asunto-osakeyhtiön rakenteille. Tuotevastuulain perusteella vastuu realisoituu kuitenkin harvoin, koska urakoitsijaa ei pääsääntöisesti pidetä kokoamiensa tuotteiden valmistajana. Vastuu saattaa kuitenkin tulla kyseeseen rakennusmateriaalien liikkeelle laskijana. Myöskään kauppalaki ei tule usein kyseeseen, koska palvelussopimukset ja rakennuksen rakentamista koskevat sopimukset on lähtökohtaisesti rajattu sen soveltamisalan ulkopuolelle. Vahingonkorvauslain soveltumista tutkimuskysymyksen tilanteeseen rajaa se, ettei laki koske sopimukseen perustuvaa vastuusta. Tämä tarkoittaa, että sopimusvastuun tulisi olla ensisijainen vastuuperuste. Sopimusvastuu soveltuukin laajasti eikä estettä sen soveltumiseen urakoitsijan korvausvastuun perustaksi ole. Tästä huolimatta oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa on vakiintuneesti katsottu, että tuotevastuu-kysymykset tulisi ratkaista vahingonkorvauslain nojalla. Suurin ero vastuumuodoissa on se, että sopimus-vastuun perusteella urakoitsija vastaa myös materiaalin valmistusvirheestä kun taas vahingonkorvauslain nojalla vastuu kattaa vain urakoitsijan omalla huolimattomuudellaan aiheuttaman vahingon. Toinen eroavuus on todistustaakassa, joka on sopimusvastuussa käännetty. Tämä tarkoittaa, että urakoitsijan on vastuusta vapautuakseen osoitettava, ettei vahinko ole johtunut tämän vastuupiiriin kuuluvan tahon huolimattomuudesta. Käytännössä korvausvastuuta on sopimusvastuun perusteella vaikea välttää. Vahingon-korvauslain perusteella pääsääntönä taas on se, ettei korvausvastuuta synny. Sopimusvastuun perusteella korvattavia vahinkoja ovat kaikki vahinkoon syy-yhteydessä olevat ennakoitavat vahingot. Vahingonkorvauslain perusteella korvausvastuu kattaa pääasiassa henkilö- ja esinevahingot, mutta puhtaiden varalli-suusvahinkojen korvausvastuu on rajoitettua. Vaikka sopimusvastuu tältä osin onkin vahingonkorvauslakia laajempaa, sillä ei ole urakoitsijan kannalta merkitystä, koska tuotevahingot ovat tyypillisesti juuri henkilö-ja esinevahinkoja eivätkä varallisuusvahinkoja.