Browsing by Author "Miettinen, Niina"
Now showing items 1-2 of 2
-
Miettinen, Niina (2009)Tämän maisterin tutkielman tavoitteena oli selvittää ensimmäistä kertaa poikineiden lehmien (ensikko) syönti- ja lypsykäyttäytymistä automaattisen lypsyjärjestelmän (AMS) pihatossa, jossa lehmillä oli vapaa liikenne. Tavoitteena oli tutkia erityisesti, kuinka ensikoiden säilörehun syöntikäyttäytyminen poikkeaa vanhemmista lehmistä ja kohdistuuko niihin enemmän häirintää syönnin aikana. Kokeessa tarkasteltiin ensikoiden ja vanhempien lehmien syönti- ja lypsykäyttäytymistä, toimintojen ajoittumista ja syönnin keskeyttävää häirintää. Koe tehtiin Helsingin yliopiston Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa, jossa oli säilörehun syöntiä, syöntiaikaa ja syönnin ajoittumista mittaavat vaakakupit sekä vapaaseen lehmäliikenteeseen perustuva lypsyrobotti. Pihatossa oli kokeen aikana 44 - 49 lehmää. Lehmien määrä oli noin kaksinkertainen syöntipaikkojen määrään verrattuna. Koe jakaantui kahteen osaan. Ensimmäiseen osioon valittiin 13 ensikkoa ja 13 vanhempaa lehmää poikimisaikojen perusteella. Lehmät jaettiin ikäryhmien sisällä kahteen ryhmään tuotosvaiheen mukaan eli alle tai yli 100 päivää poikimisesta kokeen alussa. Koe tehtiin jatkuvana ryhmäkokeena, jolloin valitut lehmät olivat jatkuvassa seurannassa syönnin ja maitotuotoksen osalta. Toinen osio koostui kahdesta tarkkailujaksosta, jolloin tarkkailtiin kaikkien pihatossa olleiden lehmien syöntikäyttäytymistä ja säilörehun syöntiin liittyvää häirintää. Lehmistä 29 - 27 oli ensikoita ja 18 - 19 vanhempia. Lehmät saivat säilörehua vapaasti ja se jaettiin kuusi kertaa vuorokaudessa. Väkirehun osuus ruokinnasta oli noin 50 % kuivaaineesta. Väkirehusta noin puolet annettiin väkirehukioskilta ja puolet lypsyrobotilta. Ensikot söivät hieman vähemmän säilörehua, mutta ne käyttivät syömiseen merkitsevästi vanhempia lehmiä enemmän aikaa. Ensikot kävivät syömässä useammin ja ne söivät kerralla pidempään, mutta annoskoko oli pienempi. Molemmilla ikäryhmillä syöntikertoja oli eniten päiväaikaan klo 14 - 22, jolloin ensikot kävivät syömässä keskimäärin seitsemän kertaa ja vanhemmat noin kaksi kertaa vähemmän. Päiväaikaan molempien ikäryhmien syödyn rehun osuus oli 47 % kokonaissyönnistä ja yöllä (klo 22 - 06) 23 %. Yöaikaan molemmat ikäryhmät käyttivät syöntiin vähiten aikaa. Kokonaisuutena ensikot söivät vanhoja lehmiä hitaammin (54 vs. 78 g ka /min), mihin saattoi osaltaan vaikuttaa säilörehun heikohko sulavuus. Molemmat ikäryhmät söivät nopeimmin päiväaikaan ja hitaimmin yöaikaan. Syönti oli merkitsevästi nopeampaa tuotoskauden myöhäisemmässä vaiheessa olleilla eläimillä. Eläimet söivät kupeista noin 30 % käytettävissä olevasta ajasta. Vanhemmat lehmät kävivät lypsyllä keskimäärin 3,3 ja ensikot 2,7 kertaa vuorokaudessa. Eniten lypsykertoja oli yöaikaan, mutta lähes yhtä paljon käyntejä robotilla oli päiväaikaan klo 14 - 22. Suurimmillaan lypsykäyntien erot ikäryhmien välillä oli päiväaikaan, jolloin vanhemmilla oli 0,25 käyntiä enemmän kuin ensikoilla. Säilörehun syönnin keskeytymiseen johtavia häirintöjä ilmeni eniten iltapäivällä sekä illalla. Kokonaisuudessa ensikoita häirittiin enemmän verrattuna vanhempiin lehmiin, mutta ne itse aiheuttivat eniten syönnin keskeytyksiä toisilleen. Ensikot aiheuttivat eniten häirintöjä yöaikaan ja päivällä, kun vanhemmat lehmät häiritsivät eniten klo 16 - 20. Ensikot joutuivat useimmiten häirinnän kohteeksi klo 16 - 22. Tutkimus osoitti, että ensikoiden ja vanhempien lehmien syöntikäyttäytymisessä on eroja. Tähän saattoi vaikuttaa säilörehun laatu, ensikoiden pienempi elopaino vanhempiin lehmiin verrattuna sekä eläinten itsensä aiheuttama häirintä.
-
Miettinen, Niina (2020)Vielä henkilötietolain aikana korvausvelvollisuus henkilötietojen käsittelyssä tapahtuneesta vahingosta oli rekisterinpitäjällä (HetiL 47 §). Henkilötietodirektiivi jätti jäsenvaltioille mahdollisuuden ulottaa korvausvastuu kansallisessa sääntelyssä myös käsittelijään, mutta tätä mahdollisuutta käytti harva. Teknologian kehittyminen, lisääntynyt alihankkija-asemassa olevien henkilötietojen käsittelijöiden käyttö, sekä ennen kaikkea huomio siitä, miten tietojenkäsittelystä on nopeasti kehittynyt yhdessäkäsittelyä, ovat kuitenkin jatkuvasti kasvattaneet painetta saada henkilötietojen käsittelyyn liittyvää vastuuta jaettua useammille toimijoille. Tietosuoja-asetuksen 82 artiklassa (Vastuu ja oikeus korvauksen saamiseen) henkilötietojen käsittelijä on nyt tuotu näkyväksi vastuunkantajaksi. Artiklan mukaan henkilötietojen käsittelijä on vastuussa käsittelystä aiheutuneesta vahingosta, jos se on toiminut rekisterinpitäjän lainmukaisen ohjeistuksen ulkopuolella tai sen vastaisesti, ja vapautuminen edellyttää näyttöä siitä, ettei käsittelijä ole millään tavoin vastuussa vahingon aiheuttaneesta tapahtumasta. Lisäksi on huomioitava, että käsittelijä voi joutua edellä mainitut edellytykset täyttäessään vahingonkärsijää kohtaan yhteisvastuuseen, jos se on osallistunut samaan tietojenkäsittelyyn kuin missä vahinko on aiheutunut. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan henkilötietojen käsittelijän tietosuoja-asetuksen mukaista vahingonkorvausvastuuta. Työn ensimmäisessä osiossa tarkastellaan, millaisten tietosuoja-asetuksesta tulevien edellytysten täyttyessä käsittelijä on lähtökohtaisesti vastuussa vahingosta. Työn toinen osio keskittyy puolestaan siihen, milloin käsittelijä tosiasiallisesti päätyy maksamaan vahingonkärsijälle korvauksen. Tämä on eri kysymys kuin ensimmäisessä osiossa esitetty johtuen etenkin saman käsittelyn käsitteen ulottuvuudesta, rekisterinpitäjien ja käsittelijöiden solidaarisesta vahingonkorvausvastuusta suhteessa vahingonkärsijään, sekä elinkeinonharjoittajien välisestä sopimusvapaudesta. Saman käsittelyn käsitteen määritelmän puuttuminen nähdään työssä yhtenä keskeisenä asetuksen ongelmakohtana, ja käsitteelle annetaan vaihtoehtoisia määritelmiä, jotka johtavat erilaisiin lopputulemiin yhteisvelallisten piiriä määritettäessä. Yhteisvastuun osalta nostetaan myös esille muita siihen liittyviä tulkinnallisia ongelmakohtia, jotka tuovat epävarmuutta siihen, millaisissa tilanteissa käsittelijä on lopulta vastuussa. Tutkimuksessa on erityisesti pyritty löytämään sääntelyn jättämiä ongelmakohtia, jotka mahdollistavat erilaisten tulkintojen myötä erilaisia lopputuloksia. Tällä kun on erityisen merkittäviä seurauksia käsittelijän vastuun hahmottamisessa. Tällaisiksi auki jääviksi tai jätetyiksi elementeiksi on työssä katsottu edellisessä kappaleessa mainittujen ohella esimerkiksi roolituksen epävarmuus, lainvastaisen ohjeistuksen seuraukset, hyvin pienessä roolissa käsittelyyn osallistuneiden vastuu, sekä käsiteltävien tietojen luonteen virhearvioinnista seuraava vastuu. Kaikille näille on pyritty muodostamaan perusteltuja tulkintoja. Huomiota on kiinnitetty myös siihen, miten käsittelijä edelleen jää helposti piiloon korvausvaatimuksen kohdetta valittaessa, ja miten tällainen saattaa mahdollistaa välinpitämättömän asenteen asetuksen noudattamista kohtaan. Sama vaikutus voi olla myös sillä, jos käsittelijä on sijoittautunut EU:n ulkopuolelle ja seuraamusten täytäntöönpano on epävarmaa. Työssä on lisäksi päädytty siihen, etteivät toimijat voi keskenään sopia siitä, keneen vahingonkärsijä voi kohdistaa vahingonkorvausvaatimuksen, mutta sopimusvapauden myötä viimekätisestä maksajatahosta ja lopullisista vastuuosuuksista on mahdollista päättää. Vastuuosuuksista sopiminen taas tarkoittaa käytännössä myös artiklan 82(5) regressioikeudesta sopimista, ja regressioikeudestakin sopiminen on näin katsottu mahdolliseksi. Kaikilla näillä on merkittävä vaikutus siihen, päätyykö henkilötietojen käsittelijä vahingonkorvauksen maksajaksi.
Now showing items 1-2 of 2