Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Mikkilä, Maarit"

Sort by: Order: Results:

  • Mikkilä, Maarit (2018)
    Tutkielma käsittelee lapsen edunvalvontaa rikosprosessissa erityisesti edunvalvontamenettelyn näkökulmasta. Tutkielmassa keskitytään esitutkintalain 4 luvun 8 §:n säädetyn edunvalvojan määräämisen menettelyihin. Esitutkintalain (805/2011) 4 luvun 8 §:n nojalla lapselle on voitu määrätä edunvalvoja vuoden 2014 alusta lähtien. Aiemmin lapselle voitiin määrätä edunvalvojan sijainen rikosprosessia varten lain holhoustoimesta (442/1999) nojalla tai edunvalvoja oikeudenkäyntiä varten oikeudenkäymiskaaren (4/1734) nojalla. Aiemman lainsäädännön aikana tutkinnanjohtajalla tai syyttäjällä ei ollut oikeutta hakea edunvalvojaa suoraan tuomioistuimelta, vaan näiden tuli tehdä pyyntö edunvalvojan määräämisestä esimerkiksi sosiaaliviranomaiselle. Edunvalvojan määräämiseen kuluneen prosessin koettiin kestävän liian kauan ja nykyisessä esitutkintalain 4 luvun 8 §:ssä onkin säädetty tutkinnanjohtajan ja syyttäjän oikeudesta hakea lapselle edunvalvojaa rikosprosessia varten. Aiemman lainsäädännön ongelmana oli, että edunvalvojan sijaiseksi oli vaikea löytää sopivia henkilöitä. Tämä johtui siitä, että edunvalvojan sijaisen palkkion maksamiseen sovellettiin aiemmin holhoustoimilain 44 §:ää, jonka mukaisesti edunvalvojan palkkio maksettiin alaikäisen päämiehen varoista. Palkkion maksuun liittyvät epäkohdat puolestaan johtivat siihen, että edunvalvojana toimineet juristit pyrkivät saamaan itselleen edunvalvojan määräyksen lisäksi avustajan määräyksen, koska avustajan palkkion maksamiseen ei liittynyt samanlaisia epäkohtia kuin edunvalvojan palkkioon. Useimmiten edunvalvojaksi määrätyllä juristilla oli edunvalvojan määräyksen lisäksi avustajan määräys, joten juristi toimi samanaikaisesti lapsen edunvalvojana ja avustajana. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten esitutkintalain 4 luvun 8 § on vaikuttanut edunvalvojan määräämisen menettelyihin, kuten edunvalvojan henkilön valintaan tai avustajan määräyksen tarpeeseen edunvalvojan määräyksen ohella. Lisäksi tutkielmassa sivutaan sitä, miten esitutkintalain 4 luvun 8 § on vaikuttanut edunvalvojan palkkion ja kustannusten maksamiseen. Tutkielmassa olen käyttänyt Pirkanmaan käräjäoikeudesta saamaani aineistoa havainnollistamaan lukijalle esitutkintalain 4 luvun 8 §:n nojalla määrätyn edunvalvojan määräämiseen liittyviä menettelyjä. Aineistoon on kerätty käräjäoikeuden ratkaisuja, jotka on rajattu koskemaan tilanteita, joissa edunvalvojan määräys on annettu esitutkintalain 4 luvun 8 §:n nojalla. Lisäksi aineistoon kuuluu pääasioita koskevat ratkaisut niiltä osin kuin ne ovat edenneet poliisilta joko syyttäjälle ja edelleen tuomioistuimelle. Aineistoa käytetään tutkimuksessa siten, ettei siitä ilmene salassa pidettävää tietoa.