Browsing by Author "Mikkola, Saara"

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee vuonna 1923 perustetun Tornionlaakson kuntain toimikunnan näkemyksiä Suomen Länsi-Lapin rajaseudun, eli Tornionlaakson, kehitystarpeista vuosien 1940–1960 välisenä aikana. Tutkimuksessa Tornionlaaksolla tarkoitetaan sekä Tornionjokilaakson että Muonionjokilaakson alueita. Tutkimuksen aikarajaus perustuu siihen, että kyseisten vuosien aikana Tornionlaakso alkoi hiljalleen muuttua perinteisestä pienviljelijävaltaisesta agraariyhteisöstä massatyöttömyyden riivaamaksi muuttotappioalueeksi. Tutkimus perustuu Oulun maakunta-arkistossa säilytettävään Tornionlaakson kuntain toimikunnan arkistoon. Tutkimuksessa on hyödynnetty toimikunnan sekä siihen liittyvien keskustoimikunnan ja lisätoimikuntien kokouspöytäkirjoja, lähetettyjä ja saapuneita asiakirjoja sekä arkistossa säilytettyjä lehtileikkeitä. Täydentävää viranomaisnäkökulmaa rajaseudun tilanteeseen on saatu Valtiollisen poliisin, Suojelupoliisin ja ulkoministeriön arkistoaineistoista. Tutkimuksen teossa on käytetty myös Pellon alueen kylistä tehtyjä kyläkirjoja, joihin paikalliset asukkaat ovat koonneet kotiseutunsa historiaa ja omia muisteluksiaan. Tutkimuksessa perehdytään Tornionlaakson kuntain toimikunnan näkemyksiin niin paikallisista asukkaista kuin rajaseudun köyhien ja Lapin sodasta pahoin kärsineiden kuntien ikuisuusongelmista, kuten huonoista liikenneyhteyksistä, puutteellisista posti- ja puhelinyhteyksistä sekä Tornionlaakson alati pahentuvasta työttömyydestä. Lisäksi käsitellään Tornionlaakson rajaseudun erityisongelmia, kuten asukkaiden inhoamia rajapasseja, laitonta rajanylitystä sekä seudulla rehottanutta salakuljetusta. Lukuisista kokouksista ja muista ponnisteluista huolimatta toimikunnan tavoitteet etenivät kuitenkin hitaasti, ja moniin ongelmiin saatiin ratkaisu vasta vuosikausien odottelun jälkeen. Tutkimuksen pohjalta voidaan päätellä, että Tornionlaakson kuntain toimikunnalla oli koko tutkimusajanjakson ajan varsin selkeä visio siitä, mitä Tornionlaakson alueelle pitäisi tehdä sen asukkaiden elinolosuhteiden parantamiseksi ja asutuksen jatkuvuuden turvaamiseksi. Kun 1940-luvun kuluessa kävi yhä selvemmin ilmi se, ettei pelkkä maatalous enää kyennyt elättämään jokilaakson runsasta väestöä ja sitomaan nuorta sukupolvea kotiseudulleen, toimikunta ryhtyi kannattamaan erityisesti jokilaakson teollistamista. Niinpä Kolariin jo kauan haikaillusta kaivoksesta ja sinne johtavasta malmiradasta tuli 1950-luvun loppua kohden toimikunnalle keskeisiä tavoitteita. Kaivosta ja junarataa alettiin pitää Tornionlaakson kuntien ainoana toivona jatkuvasti huonontuvassa työllisyystilanteessa. Toimikunnalla oli myös tarkka näkemys paikallisista asukkaista. Toimikunnan mukaan rajaseudun väestö oli hyvin kunnollista, uutteraa väkeä, joka muodosti lähes oman kansansa. Läheisiä yhteyksiä Ruotsin Tornionlaaksoon mielellään korostettiin. Vaikka Tornionlaakson asukkaat tulivat kotiseudun tärkeyttä korostavan toimikunnan mielestä mainiosti toimeen omillaan, toimikuntalaiset olivat kuitenkin sitä mieltä, että väestö tarvitsi onnettomien olosuhteidensa voittamiseen myös valtion tukea.