Browsing by Author "Mikkola, Tuomas"

Hoidettujen ja ajallaan harvennettujen metsien rooli korostuu tulevaisuudessa, kun puuta tarvitaan teollisuuden lisäksi yhä enemmän myös energiakäyttöön. Korjuujäljen tulisi olla mahdollisimman vauriotonta, jotta metsä jäisi sekä rakenteellisesti että laadullisesti hyvään kasvukuntoon. Puunkorjuuseen liittyy kausivaihtelua ja perinteisesti hakkuut on pyritty tekemään maan ollessa jäässä. Ilmastonmuutoksesta johtuva talvien lyheneminen ja lämpeneminen sekä aiempaa suuremmat sademäärät edellyttävät puunkorjuun sopeuttamista muuttuneisiin olosuhteisiin. Raskas korjuukalusto muodostaa riskin maaperän ja jäävän puuston vaurioitumiselle, sillä korjuun vaikutukset kohdistuvat puihin ja niiden kasvualustaan. Kuusikot ovat puunkorjuun näkökulmasta haastavia kohteita, sillä niiden juuret kasvavat lähellä maan pintaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, soveltuuko kuiva loppukesä kuusikkoharvennuksiin ja millainen vaikutus tutkitulla ajankohdalla on korjuujälkeen. Tutkimuksessa seurattiin reaaliaikaisesti hakkuu- ja ajokoneen työskentelyä viidellä leimikolla eteläisessä Suomessa. Hakkuun osalta tutkittiin kahden erilaisen työmenetelmän vaikutusta tuottavuuteen, hakkuutähteen määrään ajourilla ja korjuujälkeen. Normaalilla työtavalla kauempana ajourilta sijainneet rungot käsiteltiin urien ulkopuolella. Suojaavalla työtavalla koneen kuljettaja käsitteli runkoja mahdollisimman paljon uran päällä. Työmenetelmiä vertailtiin aikatutkimuksen avulla. Korjuujäljen osalta mitattiin maasto- ja puustovaurioita. Lisäksi aineistoa käytettiin raiteistumista ennustavan mallin muodostamiseen. Työmenetelmien välinen ero hakkuun tuottavuuden osalta ei muodostunut merkittäväksi. Suojaava työtapa lisäsi hakkuukoneen ajanmenekkiä noin 6 %. Kuusikoiden korkeasta hakkuutähdepotentiaalista johtuen molemmilla työmenetelmillä saatiin tuotua 86-92 % saatavilla olevasta hakkuutähdemassasta urille. Korjuuvaurioiden määrä vaihteli leimikoiden välillä huomattavan paljon. Suurin osa puustovaurioista oli hakkuukoneiden aiheuttamia runkovaurioita. Ajokoneet muodostivat puolestaan suurimman osan ajourapainumista sekä juuristo- ja juurenniskavaurioista. Ennustettaessa ajourapainumien kehittymistä todettiin riippuvuus kumulatiiviseen ylikulkeneeseen massaan ja hakkuutähteen paksuuteen.