Browsing by Author "Mustonen, Katri"

Tutkielmassa tutkitaan rakennusurakan yleisten sopimusehtojen YSE 1998 30 §:n mukaista urakoitsijan takuuajan jälkeistä vastuuta. YSE 1998 30 § voidaan luokitella vastuunrajoitusehdoksi, sillä siinä vastuun syntyedellytyksiä on muutettu dispositiivisen oikeuden mukaisista, minkä lisäksi todistustaakka on normaalista sopimusperusteisesta korvausvastuusta poiketen vahinkoa kärsineellä eli tilaajalla. YSE 1998 30 §:n mukaan urakoitsija vastaa takuuajan jälkeen sellaisista virheistä, joiden tilaaja näyttää aiheutuneen urakoitsijan törkeästä laiminlyönnistä, täyttämättä jääneestä suorituksesta tai olevan seurausta sovitun laadunvarmistuksen olennaisesta laiminlyönnistä. Lisäksi vastuun syntyminen edellyttää, että tilaaja ei ole kohtuuden mukaan voinut havaita virhettä vastaanottotarkastuksessa eikä takuuaikana. Tutkielmassa tutkimuksen kohteena on se, milloin urakoitsijan työntuloksessa voidaan katsoa olevan virhe ja milloin virhe on sellainen, että tilaaja ei ole kohtuuden mukaan voinut havaita virhettä vastaanottotarkastuksessa eikä takuuaikana. Lisäksi tutkimuksen kohteena on se, milloin urakoitsijan laiminlyönti voidaan luokitella törkeäksi, sekä se, mitä tarkoitetaan täyttämättä jääneellä suorituksella ja sovitun laadunvarmistuksen olennaisella laiminlyönnillä. Sovitun laadunvarmistuksen olennaisen laiminlyönnin osalta keskeistä on se, milloin laadunvarmistuksesta voidaan katsoa sovitun ja milloin sovitun laadunvarmistuksen laiminlyönti voidaan luokitella olennaiseksi. Suomessa ei ole olemassa rakentamista koskevaa säädöstä, jossa määriteltäisiin urakkasopimuksissa noudatettavat keskeiset periaatteet ja säänneltäisiin urakkasopimusten sisältöä sekä toimintaa esimerkiksi ristiriitatilanteissa. Myöskään velvoiteoikeudelliseen lainsäädäntöön ei sisälly rakennusurakoiden ydinkysymyksiä koskevia säännöksiä. Urakkasopimuksia sääntelevän säädöksen puuttumisesta johtuen tilaajia ja urakoitsijoita edustavat rakennusalan etujärjestöt ovat laatineet yhteistyönä urakkasopimuksia sääntelevät YSE 1998 -ehdot. YSE 1998 -ehtojen soveltamista vaikeuttaa kuitenkin se, että sopimusehtojen valmisteluaineisto ei ole julkista. Edellä todetun johdosta tutkimustehtävää tarkastellaan myös yleisten sopimus- ja vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden näkökulmasta. Tutkimuksen kohteesta tekee erityisen mielenkiintoisen se, että vuonna 2016 ilmestyi ensimmäisen urakoitsijan takuuajan jälkeistä vastuuta koskeva korkeimman oikeuden ratkaisu (KKO 2016:79). Korkeimman oikeuden ratkaisussa oli kysymys siitä, oliko urakoitsija vastuussa virheestä sillä perusteella, että oli olennaisella tavalla laiminlyönyt sovitun laadunvarmistuksen. Urakoitsijan vastuuta arvioidessaan korkein oikeus antoi merkitystä muun muassa sille suoritusvelvollisuudelle, johon laadunvarmistus liittyi. Sovitun laadunvarmistuksen olennaisen laiminlyönnin määrittämisen lisäksi korkeimman oikeuden ratkaisu vahvisti oikeustilaa sen osalta, että urakoitsija ei voi välttää YSE 1998 30 §:n mukaista vastuuta delegoimalla tehtäviään aliurakoitsijalle. Tiivistetysti voidaan todeta, että urakoitsijan työntuloksessa on virhe, mikäli työntulos poikkeaa tilaajan kannalta epäedullisella tavalla siitä, mitä sopijapuolet ovat sopineet urakkasopimuksessa. Lisäksi työntuloksen on oltava rakentamista koskevien säädösten ja hyvän rakentamistavan mukainen. Piileviksi virheiksi voidaan luokitella yleensä sellaiset virheet, jotka kohdistuvat sellaiseen rakenteeseen, jonka päälle on asennettu esimerkiksi pintamateriaaleja. Törkeän laiminlyönnin osalta on vaikeaa määritellä kaikissa virhetilanteissa päteviä arviointikriteerejä, joten törkeän laiminlyönnin arviointi täytyy tehdä tapauskohtaisesti. Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon esimerkiksi potentiaalisten vahinkoseuraamusten vakavuus, urakoitsijan tietoisuus riskin aiheuttavasta seikasta ja suhtautuminen riskiin, sekä ammattilaiselle asetettavasta huolellisuustasosta poikkeaminen. Tyypillisesti tilaajan on hyvin vaikeaa osoittaa, että virhe on aiheutunut urakoitsijan törkeästä laiminlyönnistä ja näin ollen kyseiseen vastuuperusteeseen vetoaminen on tilaajan kannalta epävarmin YSE 1998 30 §:n mukaisista kolmesta vastuuperusteista. Täyttämättä jäänyt suoritus on kyseessä silloin, kun urakoitsija on jättänyt osan urakkasopimuksessa sovitusta suorituksesta tekemättä ilman, että asiasta on sovittu tilaajan kanssa, tai että urakoitsija on hyvittänyt tilaajaa rahallisesti. Täyttämättä jäänyt suoritus johtuu usein menettelystä, joka on ollut törkeän huolimatonta. Sovitun laadunvarmistuksen laiminlyönnin olennaisuutta arvioitaessa on annettu merkitystä muun muassa sille, mikä on virheen merkitys koko rakennuksen käytettävyyden ja turvallisuuden kannalta. Lisäksi vaativan rakennuskohteen urakoitsijalta on edellytetty korkeaa huolellisuuden tasoa. Sovitun laadunvarmistuksen olennainen laiminlyönti on keskeinen tekijä arvioitaessa urakoitsijan laiminlyönnin törkeyttä. YSE 1998 30 §:n vastuuperusteet ovatkin monilta osin päällekkäisiä ja tilaajan voi olla virhetilanteessa vaikeaa arvioida sitä, mikä vastuuperusteista on kulloinkin kyseessä.