Browsing by Author "Mutru, Mira"

Lailla tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (22.12.2006/1233, ”tilaajavastuulaki”) pyritään torjumaan harmaan talouden harjoittamisen muotoa, jossa tilaajan tilauksesta töitä suorittava toimija laiminlyö lakisääteisiä velvoitteitaan, minkä seurauksena tilaaja saa työt halvempaan hintaan. Tällainen harmaa talous on keskittynyt erityisesti rakentamistoimintaan. Tilaajavastuulaki velvoittaa tällaista ulkopuolista työvoimaa käytävän tilaajan hankkimaan apunaan käyttämältään taholta laiminlyöntimaksun uhalla selvitykset siitä, että tämä on täyttänyt lakisääteiset velvoitteensa (tilaajan selvitysvelvollisuus). Laki koskee vuokratyövoiman käyttöä ja ulkopuolisen työvoiman käyttöä alihankintasopimuksen perusteella siten, että tilaaja ja sen sopimuspuoli sopivat tietyn työtuloksen aikaansaamisesta vastiketta vastaan. Tutkielma keskittyy tilaajavastuulain tulkintaan rakentamistoiminnan alihankintasopimusten osalta. Nämä ovat usein urakkasopimuksia. Tilaajavastuulaki soveltuu kaikilla toimialoilla, mutta sisältää useita rakentamistoimintaa koskevia tiukennuksia. Tilaajavastuulaki on pakottava säädös. Se ei sovellu alihankintasopimukseen, jonka vastikkeen (rakentamistoiminnassa usein urakkahinta) arvonlisäveroton arvo alittaa 9 000 euroa. Jos soveltamisraja ylittyy, on tilaajan hankittava selvitysvelvollisuuden kohteena olevat tiedot sopimuspuoleltaan lähtökohtaisesti ennen alihankintasopimuksen tekemistä. Tilaajavastuulaki ei kuitenkaan anna vastauksia kaikkiin sen soveltamistilanteisiin. Tutkielmassa tarkastellaan tilaajavastuulain tulkintaa tilanteessa, jossa alihankintasopimuksessa sovittu vastike on alun perin alittanut tilaajavastuulain soveltamisrajan mutta kasvanut alihankinnasta sopimisen jälkeen määrältään soveltamisrajan ylittäväksi. Tutkielmassa huomioidaan erityisesti se, että lain soveltuminen saatetaan pyrkiä estämään sopimalla alun perin sellaisesta vastikkeesta, joka ei ylitä tilaajavastuulain soveltamisrajaa, vaikka alihankinnan todellisen kokonaisarvon tiedetäänkin ylittävän tämän rajan. Tällainen pyrkimys saattaa olla osapuolten yhteinen tai vain tilaajan sopimuspuolen. Tutkielman ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä tarkastellaan sitä, voivatko valikoidut sopimuksen sisältöön liittyvät pätemättömyysperusteet johtaa kuvatun kaltaisen alihankintasopimuksen tehottomuuteen sen joltain osin. Tutkielmassa päädytään siihen, että vain valeoikeustoimioppi saattaisi soveltua rajatusti tutkitun kaltaiseen tilanteeseen. Kun tilaajavastuulaki ei sisällä alihankintasopimuksen pätevyyttä määrittäviä säännöksiä, sen kiertämisen estämisessä ratkaisevaksi muodostuu sen soveltamistunnusmerkistön määrittävien säännösten tulkinta lain kiertämisen estävällä tavalla. Tästä päästään toiseen tutkimuskysymykseen eli siihen, miten tilaajavastuulain soveltamisrajan ylittymistä ja selvitysvelvollisuutta olisi tulkittava tutkielman kohteena olevassa tilanteessa. Oikeuskäytännössä tilaajavastuulain tarkoitukselle on annettu tulkinnassa suurta painoarvoa, ja tilaajan on katsottu hyvin herkästi laiminlyöneen selvitysvelvollisuutensa, jos selvityksiä ei ole pyydetty ennen sopimuksen tekemistä ja alihankinnan kokonaisarvo on ylittänyt tilaajavastuulain soveltamisrajan. Tilaajavastuulain soveltamisrajan laskemista koskeva säännös ei kuitenkaan nimenomaisesti sääntele tutkielman kohteena olevaa tilannetta, ja laiminlyöntimaksun rangaistusluonteisuuden vuoksi säännösten tulkintaa tilaajan vahingoksi lain sanamuodon yli ei tulisi kevyesti perustella. Tutkielmassa onkin pyritty hahmottamaan sellainen tilaajavastuulain tulkintatapa, joka huomioi sekä tilaajavastuulain tarkoituksen toteutumisen että sen kohteena olevien toimijoiden oikeutetut intressit. Tilaajan ei tulisi joutua laiminlyöntimaksun kohteeksi toimiessaan huolellisesti, mutta huolellisuutta olisi arvioitava tiukasti. Esitetyssä tulkinnassa tilaajavastuulain soveltumishetki kytketään tilaajavastuulain soveltamisrajan ylittymisen arvioitavissa oloon: selvitysvelvollisuus olisi täytettävä silloin, kun alihankinnan vastikkeen kokonaisarvon on voitu ensimmäisen kerran objektiivisesti arvioida ylittävän tilaajavastuulain soveltamisrajan. Selvitykset voitaisiin siis pyytää alihankintasopimuksen tekemisen jälkeen, jos alihankinnan on voitu vasta tällöin huolellisesti toimien arvioida ylittävän lain soveltamisrajan. Tällöin selvitysten pyytämisellä ”ennen sopimuksen tekemistä alihankintasopimukseen perustuvasta työstä” ymmärrettäisiin tarkoitettavan sitä, että selvitykset on pyydettävä ennen sen alihankintaan kuuluvan sopimuksen osan tekemistä, jolla alihankinta tulee tilaajavastuulain piiriin. Tutkielma on metodiltaan lainopillinen. Sen lähteinä on käytetty muun muassa esitöitä, raportteja ja tutkimuksia, tuomioistuinratkaisuja sekä oikeuskirjallisuutta usealta oikeudenalalta. Neljännen pääjakson lopussa esitetään myös muutama de lege ferenda -kannanotto tilaajavastuulain kehittämiseksi. Soveltamisrajan ylittymistä koskevia säännöksiä olisi syytä täsmentää ja vastuuta tilaajavastuulain noudattamisesta tulisi asettaa myös tilaajan sopimuspuolelle. Nykymuodossaan tilaajavastuulain lakiteksti jättää sen tulkinta-aineiston valossa paljon piiloon sen säännösten tulkinnasta ja soveltamisesta useissakin eri tilanteissa.