Browsing by Author "Nenonen, Heikki"
Now showing items 1-2 of 2
-
Nenonen, Heikki (2006)Tutkielmassa selvitetään Herbert Olssonin käsitystä luonnollisen lain sisällöstä, sen suhteesta rakkauden vaatimukseen ja kultaiseen sääntöön. Lähteinä ovat Olssonin kaikki Lutheria käsittelevät tekstit, keskeisimpinä hänen väitöskirjansa Grundproblemet i Luthers socialetik sekä pääteoksensa Schöpfung, Vernunft und Gesetz in Luthers Theologie . Tutkielma jakaantuu johdannon jälkeen taustalukuun, kolmeen analyysilukuun ja loppukatsaukseen, jossa esitellään tutkimuksen tulokset. Taustaluvussa tehdään katsaus luonnollisen lain tulkintahistoriaan aikaisemmassa Luther-tutkimuksessa. Luvussa tulevat ilmi erot pohjoismaisen ja mannereurooppalaisen Luther-tutkimuksen välillä, edellisen painottaessa vahvasti luonnollista lakia, sen identtisyyttä ilmoitetun lain ja rakkauden lain kanssa sekä sen universaalisuutta kaiken moraalisen toiminnan ohjaajana. Tämän jälkeen, luvussa kolme tutkitaan systemaattisen analyysin avulla Olssonin tulkintaa Lutherin luonnonoikeuskäsityksistä sekä luonnollisen käsitteestä ja luodaan pohjaa seuraaville tutkimusluvuille. Luvuissa neljä ja viisi käsitellään luonnollista lakia sinällään, ensin Olssonin väitöskirjasta ja sen jälkeen hänen myöhemmästä tuotannostaan välittyvän kuvan kautta. Jo alusta asti Olssonin tulkintaa leimaa käsitys siitä, että luonnollinen laki kuuluu kaikille ihmisille, se on sisällöltään identtinen dekalogin ja muun ilmoitetun lain kanssa, ja että sen vaatimus voidaan tiivistää rakkauden vaatimukseksi, ts. kultaiseksi säännöksi. Kultainen sääntö koskee Olssonilla sekä suhdetta lähimmäiseen että Jumalaan, kun sen aiemmin ajateltiin liittyvän vain lähimmäissuhteeseen. Olsson ei kuitenkaan vedä kovin monia johtopäätöksiä siitä, kuinka kultainen sääntö suhteessa Jumalaan pitäisi ymmärtää. Ensisijaisesti luonnollisen lain mukaan eläminen vaikuttaa olevan Olssonin tulkinnassa samaa kuin Jumalan tahdon mukaan eläminen. Tästä seuraa kysymys, millainen on Jumalan tahto ja sitä kautta Jumalan luonto, johon luonnollisen lain oletetaan viittaavan. Tutkimuksessa tullaan siihen tulokseen, että Olsson ei oleta Jumalan luonnon olevan lahjoittava rakkaus. Myöskään luonnollinen laki ei vaadi ihmistä luopumaan hyvän tavoittelusta, vaan se juuri vaatii suuntautumista kohti hyvää. Näin ollen Olssonin tulkinnan taustalla ei ole lahjoittavan rakkauden malli luomakunnan järjestyksenä, vaan Augustinukselta ja skolastikoilta tuttu ordo caritatis -malli. Ihmisessä reaalisesti läsnä oleva, pyyteettömästi palveleva Kristus ei tästä syystä sovi Olssonin tulkintaan lainkaan, ja näin ollen hänen käsityksensä vanhurskaudesta on oltava lähinnä forenssinen, ei efektiivinen. Ylipäätään Jumalan ja ihmisen suhteessa on hänellä kyse tahdon suhteesta, ei ontologisesta Kristuksen ja ihmisen yhdistymisestä. Lahjoittavan rakkauden ja Jumala-suhteen ontologisen ulottuvuuden puuttumisen takia siis Olssonin Luther-kuva muodostuu voluntaristiseksi, Jumalan absoluuttista tahtoa korostavaksi. Toisaalta hänen tulkintansa saa myös skolastisia painotuksia, johtuen juuri hyvään suuntautuvan rakkauden korostamisesta. Kultainen sääntö vaikuttaa olevan enemmän vastavuoroisuuden sääntö kuin pyyteettömän rakkauden sääntö. Summa summarum: mainituista syistä johtuen luonnollisen lain, rakkauden vaatimuksen ja kultaisen säännön sisällöllinen ykseys jää Olssonilla hänen tavoitteistaan huolimatta saavuttamatta.
-
Nenonen, Heikki (2024)Tutkimus keskittyy muistin politiikkaan Virossa. Siinä tarkastellaan Postimees-lehdessä vuonna 2022 käytyä julkista keskustelua Virossa olevien neuvostomuistomerkkien eli punamonumenttien kohtalosta. Ukrainan sodan myötä keskustelu punamonumenteista eskaloitui ja johti monien symboliarvoltaan merkittävien punamonumenttien, esimerkiksi Narvan tankin poistamiseen. Koko keskustelu monumenteista tarjoaa runsaasti näkökulmia muistin politiikkaan: mitä asioita monumentit edustavat, kuinka neuvostohallintoa muistetaan ja millä tavoilla menneisyyttä pyritään käsittelemään monumenttien poistamista ja säilyttämistä koskevassa keskustelussa. Tutkimuksen ensisijaisena metodina on diskurssianalyysi, jonka avulla tarkastellaan julkista puhetta, kielenkäyttöä ja siihen liittyvää sosiaalista toimintaa. Aineisto koostuu noin viidestäkymmenestä Postimees-lehden artikkelista, joissa otetaan eri näkökulmista kantaa punamonumenttien merkitykseen Virossa. Lähdeaineiston havaintoja reflektoidaan tutkimuskirjallisuuteen ja erityisesti muistin politiikan teorioihin, joista tärkeimpänä on Mihail Bernardin ja Jan Kubikin typologisointi kolmeen muistin regiimiin ja neljään muistin toimijaan. Regiimit ovat pirstoutunut, pilarisoitunut ja yhtenäinen, toimijat ovat muistin taistelijat, pluralistit, kieltäjät ja mahdolliset. Lähdeaineiston perusteella muistin politiikka on Virossa melko pirstoutunutta ja merkittävä osa keskustelijoista on luokiteltavissa muistin taistelijoiksi: he ovat varmoja historian totuudesta, eivät etsi keskusteluyhteyttä toisin muistavien kanssa ja näkevät vahvan eron ”meidän” ja ”vieraan” välillä, vieraan edustaessa Venäjää ja venäläistä muistin politiikkaa. Menneisyyden käsittelyssä muodostuu selkeä vastakkainasettelu Viron vapaussodan (1918–1920) ja neuvostomiehityksen – ja niihin liittyvien muistomerkkien – välille: vapaussota on ”meitä” ja ”meidän” kansallista identiteettiämme määrittävä historian avainkokemus, neuvostoaika taas ”vierasta” aikaa, jonka perintöä on vaikea ja osin mahdoton pitää omana. Erityisesti Narvan historiaa muistettaessa keskustelijoilla esiintyy myös muistin kieltämistä: Narvan pommitusta ja 1940-luvun venäläistämistä ei käytännössä hyväksytä osaksi tapahtunutta historiaa, vaan halutaan palauttaa Narva osaksi toista maailmansotaa edeltänyttä historiaa. Kuitenkin keskustelijoiden joukossa on myös muistin pluralisteja, jotka hyväksyvät erilaiset muistamisen tavat ja etsivät keskusteluyhteyttä eri muistikollektiiveihin kuuluvien välille. Yleensä kuitenkin sekä pluralisteilla että taistelijoilla on etnisen enemmistön näkökulma ja keskusteluun osallistuu huomattavan vähän vaihtoehtoisen, käytännössä venäläisen, diskurssin piiristä tulevia ihmisiä. Etnisen enemmistön sisälläkin on kuitenkin toisistaan runsaasti poikkeavia tapoja käsitellä menneisyyttä, vaikka keskeinen diskurssi ”meistä” ja ”vieraasta” ja vapaussodan ja neuvostomiehityksen suhteesta onkin melko yhtenäinen. Tutkimuksessa todetaan, että erityisesti johtavat poliitikot lukeutuvat pääasiassa muistin taistelijoihin, minkä seurauksena melko revansistinen monumenttikulttuuri ja muistin politiikka saavat julkisuudessa vahvan aseman: ”vieras” historia eli punamonumentit halutaan pois näkyvistä ja sen tilalle ”oma” historia eli erityisesti vapaussodan muiston vaaliminen. Tutkijoiden ja kulttuurialan ihmisten tehtäväksi jää tämän revansismin haastaminen, mikä ainakin jossain määrin myös onnistuu.
Now showing items 1-2 of 2